Suomi sai oman rahayksikön, markan, tsaari Aleksanteri II:n armollisella manifestilla 4.4.1860. Se oli sidottu arvoltaan heittelehtivään ruplaan. Rahayksikön nimeä perusteltiin muun muassa siten, että se on vanhin Suomessa tunnettu rahaa merkitsevä sana, alkuaan keskiaikaisen painoyksikön nimitys.
Vuonna 1863 Johan Vilhelm Snellman nimitettiin senaattiin valtiovaraintoimituskunnan päälliköksi. Tässä virassa hän johti Suomen talouspolitiikkaa. Hänen tärkein saavutuksensa tässä tehtävässä oli markan sitominen hopeakantaan vuonna 1865, mikä vakautti rahan arvon.
Rahareformi ei osoittautunut kuitenkaan kestäväksi ratkaisuksi, sillä 1870-luvulla hopean hinta kääntyi laskuun ja valtio toisensa jälkeen siirtyi kultakantaan: Saksa vuonna 1871, Tanska ja Ruotsi vuonna 1873, Norja vuonna 1875 ja Suomi vuonna 1878. Venäjällä kultakantaan siirryttiin vasta vuonna 1897.
Seteleiden lunastaminen kullalla päättyi Suomessa vuonna 1915. Vuosina 1926–1931 oli jälleen vallalla kultakanta, joka sortui 1930-luvun alun lamakauteen. Sen jälkeen seteleitä ei ole enää voinut vaihtaa kultarahaan.
Historiallisissa suomalaisissa seteleissä kuvastuu maan taloudellinen ja poliittinen historia. Hopeapulan seurauksena 1900-luvun alussa setelisarjaan lisättiin 1 markan sekä 25 ja 50 pennin setelit. Kansallisromantiikan aikana Eliel Saarisen suunnittelemien ja vuonna 1909 käyttöön otettujen setelien kuva-aiheet liittyivät Suomen luontoon ja elinkeinoihin, karjanhoitoon, metsätalouteen ja merenkulkuun. Itsenäisyyden ajan (vuoden 1922 tyypit) setelisarjassa näkyy jo klassismin piirteitä ja niiden ihmishahmoissa "kuvastuu valoisaa uskoa tulevaisuuteen".
|
Historiallisia suomalaisia rahoja |
|
Suunnittelija: Aleksander Fadejev Suomen ensimmäinen markkaseteli (yhdessä vastaavan 3 markan setelin kanssa). Väliaikainen maksuväline ennen kuin ensimmäinen kolikkosarja ja varsinainen setelisarja laskettiin liikkeeseen 1860-luvulla. |
|
Suunnittelija: Aleksander Fadejev Suomen ensimmäisen varsinaisen markkasetelisarjan suurin seteli. Tekstit etusivulla pääasiassa ruotsiksi, takasivulla suomeksi ja venäjäksi. |
|
Suunnittelija: Nilaus Fristrup (osittain A. F. Soldanin aiheiden pohjalta) 1870-luvun puolivälistä alkaen 1880-luvun loppupuolelle, osin 1890-luvulle asti käytetyt setelit suunniteltiin ja painettiin Kööpenhaminassa. 500 markan seteli on näistä suurin ja otettiin käyttöön Suomen siirtyessä hopeakannasta kultakantaan. |
|
Suunnittelija: Ferdinand Tilgmann, Friedrich Wanderer Ensimmäinen Suomen Pankin omassa setelipainossa valmistettu seteli. Painon ensimmäinen johtaja (vuoteen 1909) asti oli tunnettu kirjapainomies, saksalaissyntyinen Ferdinand Tilgmann, joka oli ollut painamassa jo ensimmäisiä markkaseteleitä 1860-luvulla. |
|
Suunnittelija: Bradbury, Wilkinson & Co, Lontoo (etusivu), ja SPS (takasivu) Vuosisata sitten liikkeessä olleen setelisarjan suurin seteli. Setelipainatustekniikan kehittyminen sai Suomen Pankin huolestumaan setelien turvallisuudesta, ja tunnetulla englantilaisella arvopaperipainolla Bradbury, Wilkinson & Co (toimi vuosina 1824–1984) oli tarjottavanaan uusi, itävaltalaisen Musil von Mollenbruchin kehittämä menetelmä, joka perustui erikoisvalmisteisiin laattoihin, väreihin ja paperiin. Sarjan suunnittelijaa ei tunneta, mutta sarja noudattaa tuonaikaista kansainvälistä tyyliä. Setelien takasivut painettiin kuitenkin pankin omassa setelipainossa. Setelisarjan kuva-aiheet ovat Helsingissä olevien Aleksanteri II:n ja J. L. Runebergin patsaiden jalustaveistoksia. 500-markkasessa on näistä tunnetuin, Patria-patsas (tunnetaan myös nimellä Lex-patsas). |
|
Suunnittelija: Eliel Saarinen Seteli kuuluu autonomian ajan viimeiseen setelisarjaan, jonka suunnitteli arkkitehti Eliel Saarinen. Sarja edustaa kansallisromanttista jugendhenkistä tyyliä. 100 markan setelissä olevat kyntäjät hevosineen tuovat mieleen Kansallismuseon sisääntuloaulan katon freskon "Ilmarinen kyntää kyisen pellon", jonka tekijä on Akseli Gallen-Kallela. Sarjan suurin seteli oli arvoltaan 1000 markkaa, joka ostoarvoltaan vastaa lähes 20000:ta viimeksi käytössä ollutta markkaa. Suomen kieli oli tässä sarjassa ensi kertaa ensimmäisenä kielenä. – Vuonna 1918 laskettiin liikkeeseen sarjan muunnos, josta oli poistettu Venäjän valtion tunnukset ja venäjänkieliset tekstit. |
|
Suunnittelija: Eliel Saarinen Seteli edustaa Suomen itsenäisyyden ajan varsinaista ensimmäistä setelisarjaa, ja on sarjan suurin seteli. Sarjan yleisilme edustaa 1920-luvun klassismia, mutta siinä on jäljellä jugendinkin piirteitä. Setelien alastomat ihmishahmot herättivät aikanaan ristiriitaisia tunteita. 1000-markkasen henkistynyt tunnelma, jossa köynnöstä kantava ihmisjoukko vaeltaa autereisen järven rantaa Suomen valoisaa tulevaisuutta kohti, on yhdistetty jopa Magnus Enckellin alttarifreskoon "Autuaitten kulkue" sekä Hugo Simbergin lehterifriiseihin Tampereen tuomiokirkossa. – Seteliä painettiin lisämerkinnällä Litt. A vuodesta 1929, Litt. C vuodesta 1931 ja Litt. D vuodesta 1939. Vuodesta 1946 alkaen setelistä oli liikkeessä hieman punertavampi versio, jonka tyyppivuosiluku on 1945; sitä painettiin lisämerkinnöillä Litt. A ja Litt. B vuoteen 1955 asti. |
|
Suunnittelija: Aarne Karjalainen 1930-luvulla ilmeni tarve saada liikkeeseen nimellisarvoltaan 1000-markkasta suurempi seteli. Tätä valmisteltiin vuodesta 1937 lähtien, ja setelimalli hyväksyttiin lokakuussa 1939. Sotaan varautuminen aiheutti kiireisen tarpeen saada uusi maksuväline liikkeeseen, ja siksi jouduttiin ensin valmistamaan väliaikaisia 5000-markkasia ns. päällepainatuksella 500 markan seteleistä. Lopullinen seteli laskettiin liikkeeseen talvisodan jälkeen toukokuussa 1940. Siinä oli ensimmäistä kertaa kuvattuna historiallinen henkilö, J. V. Snellman. Setelissä käytettiin painoteknisenä uutuutena ns. iirispainatusta: väri vaihtuu portaattomasti tummansinisestä sinipunaiseksi. – Vuodesta 1946 alkaen setelistä laskettiin liikkeeseen ruskeansävyinen versio, jossa oli lisämerkintä Litt. A ja joka oli käytössä vuoteen 1955 asti. |
|
Suunnittelija: Tapio Wirkkala Seteli kuuluu viimeiseen vanhan markan arvoiseen setelisarjaan. Sarjan suurin seteli oli 10000 markkaa. Tästä sarjasta alkaen kaikki setelit olivat keskenään samankokoisia (myöhemmin kaikki nykymarkan arvoiset setelit olivat tätä samaa kokoa). Vuonna 1963 pantiin toimeen rahanuudistus, jossa yksi markka tuli vastaamaan 100:aa vanhaa markkaa. Seteleiden tyypit pysyivät siinä vaiheessa lähes entisellään, mutta 1970-luvun jälkipuoliskolla niiden ulkoasua muutettiin jonkin verran. |
|
Suunnittelija: Paavo Huovinen ja SPS:n muut taiteilijat 1970-luvulla syntyi jälleen tarve laskea liikkeeseen nimellisarvoltaan aiempia suurempi seteli. 500-markkasessa on presidentti Urho Kekkosen muotokuva, ja seteli laskettiin liikkeeseen Kekkosen 75-vuotispäivänä. Setelin etusivulla on lisäksi talvinen näkymä Vuokatilta ja takasivulla Suomen vaakunan lisäksi maan kaikkien historiallisten maakuntien vaakunat. |
|
Suunnittelija: Aleksander Fadejev Lyöntivuodet: 1864–1867, 1870 (harv), 1872, 1874, 1890, 1892, 1893, 1907, 1908, 1915 Poistettu laillisena maksuvälineenä: 1.1.1994 Autonomian ajan kolikkosarjan hopearaha. Vuonna 1865 Suomen markka kiinnitettiin hopeaan (hopealla lunastamisesta oli jouduttu luopumaan ruplan aikana 1850-luvulla Krimin sodan puhjettua), ja siitä tuli – ruplan jäädessä edelleen paperirahakannalle – itsenäinen valuutta suhteessa ruplaan (alkuaan, 1860, markka oli määritelty kiinteästi neljäsosaksi ruplaa. – Rahasarjan muut hopearahat olivat arvoltaan 2 markkaa, 50 penniä ja 25 penniä. |
|
Suunnittelija: Aleksander Fadejev Lyöntivuodet: 1865–1867, 1875, 1876, 1889–1891, 1895–1900, 1905, 1907–1917 Poistettu laillisena maksuvälineenä: 1.1.1994 Autonomian ajan kolikkosarjan kupariraha. – Rahasarjan muut kuparirahat olivat arvoltaan 5 penniä ja 1 penni. Rahojen tunnuspuolella oli suuriruhtinaiden nimen etukirjain (Aleksanteri II, Aleksanteri III, Nikolai II). Vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen jälkeen lyötiin rahoja, joissa oli Venäjän kruunaamaton vaakuna. |
|
Suunnittelija: ? Lyöntivuodet: 1878–1880, 1891, 1903, 1904, 1910–1913 Poistettu laillisena maksuvälineenä: 1.1.1994 Suomi siirtyi hopeakannasta kultakantaan 1878. Näin Suomi tuli osaksi kansainvälistä kultakantajärjestelmää, joka oli voimassa ensimmäiseen maailmansotaan asti. Suomen markka oli samanarvoinen Ranskan kultafrangin kanssa. Seteleiden lunastaminen kullalla päättyi Suomessa vuonna 1915. Vuosina 1926–1931 maassamme oli jälleen vallalla kultakanta, joka sortui 1930-luvun alun lamakauteen. Sen jälkeen seteleitä ei ole enää voinut vaihtaa kultarahaan. |
|
Suunnittelija: I. G. Sundell Raha edustaa itsenäisen Suomen ensimmäistä kolikkosarjaa. Siitä käytettiin yleisesti nimitystä nikkelimarkka, vaikka seoksesta valtaosa oli kuparia. Aluksi rahan läpimitta oli 24 mm (ts. sama kuin autonomian ajan markan rahan ja myös sama kuin 1960-luvulla käyttöön otetun markan rahan läpimitta), mutta sitä pienennettiin sittemmin 21 mm:iin. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen rahaa lyötiin eri vuosina vaihtelevasti kuparista ja raudasta. Muita rahasarjan alun pitäen ns. nikkelirahoja olivat 50 pennin ja 25 pennin kolikot. |
|
Suunnittelija: I. G. Sundell Raha edustaa itsenäisen Suomen ensimmäistä kolikkosarjaa. Pienimmät nimellisarvot (10 penniä, 5 penniä, 1 penni) lyötiin kuparista. |
|
Suunnittelija: I. G. Sundell Kultakanta oli toisen kerran voimassa Suomessa vuosina 1926–1931 (vrt. ed. 20 markkaa, 1891). Kultarahoilla (200 mk, 100 mk) oli kuitenkin näinä vuosina vain symbolinen merkitys, eikä niitä käytetty lainkaan maksuliikenteessä. Myöskään seteleissä ei ollut enää mainintaa kullalla lunastamisesta. |
|
Suunnittelija: I. G. Sundell 10 markan raha kuuluu 1920-luvun lopulla käyttöön otettuun alumiinipronssikolikkosarjaan (20, 10 ja 5 mk), joilla korvattiin moneksi vuodeksi setelirahat (20 markan seteli tosin oli jatkuvasti myös käytössä). Toisen maailmansodan aikana ja jälkeen palattiin taas suurelta osin vastaavien setelien käyttöön. 5 markan kolikkoon palattiin uudelleen 1940-luvun loppupuolella, jolloin sitä valmistettiin messingistä, jonka seos vaihteli. |
|
Suunnittelija: P.U. Helle 50 markan raha kuuluu viimeiseen vanhan markan määräiseen kolikkosarjaan. Sarjan 20- ja 10-markkanen valmistettiin samasta alumiinipronssiseoksesta kuin 50-markkanen. 5 ja 1 markan kolikot valmistettiin raudasta. Sarjan rahoja käytettiin pennimääräisinä vuodesta 1963 alkaen 1990-luvun alkuvuosiin saakka. |
|
Suunnittelijat: Olof Eriksson, Heikki Häiväoja Tämän 1 markan kolikon ulkoasu oli kilpailun tulosta, jossa yhdistettiin kahden osallistujan ehdotukset. Rahan läpimitta oli perinteinen, sama kuin autonomian ajan ja itsenäisyyden alkuvuosien 1 markan rahan läpimitta. Aluksi rahaa lyötiin hopeaseoksesta, mutta lyöntikustannusten noustua inflaation vuoksi siitä luovuttiin vuodesta 1969 alkaen. 1970-luvulla ryhdyttiin lyömään 5 markan kolikkoa (tyypit 1972 ja 1979). Näin korvattiin käytännössä ensin 1:n viimeksi käytössä olleen markan ja sitten 5:n viimeksi käytössä olleen markan seteli metallirahalla. |
1 markka, tyyppi 1860
100 markkaa, 1862 (tyyppi 1863)
500 markkaa, 1878 (tyyppi 1877)
5 markkaa, 1886
500 markkaa, 1898
100 markkaa, tyyppi 1909
1000 markkaa, tyyppi 1922
5000 markkaa, 1939 (tyyppi 1940) 
1000 markkaa, tyyppi 1955
500 markkaa, tyyppi 1975
1 markka, 1865 (tyyppi 1861)
10 penniä, 1865 (tyyppi 1861)
20 markkaa, 1891 (tyyppi 1877)
1 markka, 1921 (tyyppi 1918)
10 penniä, 1922 (tyyppi 1918)
200 markkaa, tyyppi 1926
10 markkaa, 1929 (tyyppi 1928)
50 markkaa, 1956 (tyyppi 1952)
1 markka, 1965 (tyyppi 1964)