Siirry sisältöön

Uusien nostettujen asuntolainojen määrä ja keskikorko 

Lainat

Kotitaloudet nostivat marraskuussa uusia asuntolainoja 1,8 mrd. euroa ja niiden keskikorko oli 4,92 prosenttia. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko laski hieman jo toista kuukautta peräkkäin markkinakorkojen mukana. Euriborkorot ovat viime vuosina olleet yleisin asuntolainojen viitekorkona käytetty korko ja myös marraskuussa 51 prosenttia uusista asuntolainasopimuksista sidottiin euriboreihin.

Rahalaitosten kotitalouksille myöntämien asuntolainojen kanta oli marraskuun lopussa 61,8 mrd. euroa ja sen keskikorko 4,96 prosenttia. Asuntolainakanta jatkoi kasvuaan, joskin sen vuosikasvu edelleen hiukan hidastui. Marraskuussa asuntolainakannan vuosikasvu oli 12,6 prosenttia.

Yritysten lainakanta oli 47,6 mrd. euroa, ja sen keskikorko oli 5,16 prosenttia. Yrityslainakannan vuosikasvu hidastui marraskuussa 13,3 prosenttiin lokakuun 13,9 prosentista.

Talletukset

Kotitalouksien talletuskanta oli marraskuussa 63,7 mrd. euroa, mikä on lähes 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Kotitalouksien talletuskantaa kasvattivat enintään 2 vuoden määräaikaistalletukset, jotka jatkoivat voimakasta kasvuaan jo neljäntenä kuukautena peräkkäin. Heinäkuun lopun jälkeen kanta on kasvanut 3,3 miljardia euroa. Marraskuussa määrä lisääntyi 700 miljoonalla eurolla, mikä oli kuitenkin hieman vähemmän kuin lokakuussa. Kuukauden lopussa enintään 2 vuoden määräaikaistalletusten kanta oli 18,6 mrd. euroa. Näiden talletusten keskikorko oli 4,18 prosenttia, mikä on 0,08 prosenttiyksikköä enemmän kuin lokakuussa.

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen
.

Lisätietoja:
Elisabeth Hintikka p. 010 831 2322 sähköposti etunimi.sukunimi@bof.fi