Siirry sisältöön
Rakennemuutoksen trendejä 


Suuruuden etu

Rahoitusmarkkinoiden yritysten koon kasvaminen kertoo pyrkimyksestä suuruuden edun (economies of scale) hyödyntämiseen. Näin voidaan päätellä pankkien lukumäärän voimakkaan vähenemisen sekä fuusioiden ja yritysostojen lisääntymisen perusteella viimeisten 10-15 vuoden aikana EU:ssa. Samanaikaisesti keskimääräinen tasekoko on kasvanut.

Suuruuden edun uskotaan syntyvän kustannusten säästöjen ja lisätuottojen ansiosta, kun tuotteen - talletusten ja useimpien lainojen - rajakustannukset ovat alhaiset. Nämä pankkitoiminnan perustuotteet ovat useimmiten riittävän homogeenisia ja helposti laajennettavissa.

Huomiota herättää kuitenkin, että fuusioiden ja yritysostojen kautta laajeneminen on yleensä saanut aikaan negatiivisen markkinareaktion alentamalla ostajapankin markkina-arvoa. Varsinkin rajojen ylittävissä fuusioissa on lisäriskeinä mm. lainsäädännön ja yrityskulttuurien erot.

Pohjoismaita voidaan kuitenkin pitää tässä suhteessa erityisen suotuisana yhdentymisympäristönä, jossa em. erot ovat kansainvälisesti tarkastellen varsin pienet.

Pohjoismaissa pankkien lukumäärä on rakennemuutoksen kautta vuosien 1985 ja 2000 välillä vähentynyt alle puoleen. EU-maissa vastaavasti pankkien lukumäärä on pienentynyt noin 40 prosentilla vuodesta 1990 vuoteen 1998.

Toimialaliukumat

Toimialaliukumilla (economies of scope) erityisesti pankkien ja vakuutusyhtiöiden välillä pyritään saavuttamaan eri toimintojen välisiä synergiahyötyjä. Pankit ovat olleet aiemmin aktiivisempi osapuoli, mutta nyt myös vakuutusyhtiöt ovat alkaneet perustaa omia pankkeja tai liittoutua pankkien kanssa. Lisäksi kauppaketjut ovat alkaneet harjoittaa rahoituslaitostoimintaa mm. omien luottokorttien ym. luottofasiliteettien lisäksi tarjoamalla asiakkailleen mahdollisuutta tehdä talletuksia kauppaliikkeeseen perustettaville asiakastileille (Ruotsi, UK ja Suomeen tulossa oleva lainsäädäntö).

Keskeisenä vaikuttimena toimialaliukumille on esitetty täyden palvelun ideaa. Asiakkaalle pyritään tekemään helpoksi saada mahdollisimman laaja palveluvalikoima yhdestä toimipisteestä (one-stop-shopping). Tämän uskotaan sitouttavan asiakkaita, mahdollistavan kustannussäästöjä ja suhteellisen halvan rahoituksen saamista.

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden fuusiossa syntyneet finanssikonglomeraatit ovat osoittautuneet riskien hallinnan kannalta ongelmallisiksi. Vakuutuspuolelta on tullut huomattavia ja vaikeasti hallittavia riskejä. Esimerkiksi Nordea on joutunut pääomittamaan omaa vakuutusyhtiötään sekä Sampo-konserni Ifiä. Mannereuroopalaisena esimerkkinä mainittakoon sveitsiläinen pankki Credit Suisse, joka on joutunut pelastamaan hankkimansa vakuutusyhtiön Winterthurin. Päinvastaisena esimerkkinä voidaan mainita saksalainen vakuutusyhtiö Allianz, joka on joutunut tukemaan samaan ryhmään kuuluvaa Dresner Bankia.

Erikoistuminen

Erikoistumisella osaamisen parhaille alueille rahoitusmarkkinayritykset ovat pyrkineet hakemaan omia vahvoja toiminta-alueitaan. Karsimalla kannattamattomia toiminnan osia ja keskittymällä olennaiseen voidaan tehokkuutta ja kannattavuutta luontevasti parantaa. Erikoistua voidaan asiakasryhmiin ja/tai toimintoihin. Erikoistuminen ja keskittyminen voi tapahtua myös alueellisesti kuten hyvin menestyvät ovat tehneet. Niillä on vahvuutena paikallistuntemus ja asiakasuskollisuutta ja riskien arviointimahdollisuuksia parantava läheinen kontakti asiakkaisiin. Eräät sijoituspalveluyritykset ovat Suomessa äskettäin perustaneet pankkeja, jotka tarjoavat vain osan pankkipalveluista (pankkiiriliikkeet Evli ja eQ) varmistaakseen sijoittajien kokonaisasiakkuuden.

Kääntöpuolena erikoistumisessa on, että toiminnan/asiakaskunnan diversifikaa-tiohyödyt vähenevät - riskit saattavat keskittyä liiaksi. Erikoistuneet pankit ovat myös herkkiä nopeille toimiala-/asiakasryhmäkohtaisille muutoksille. Viime aikaiset investointipankkien vaikeudet ovat tästä esimerkkinä.

Riskien siirrot

Kaikkeen liiketoimintaan kuuluva välttämätön riskien hajauttaminen on saanut uuden muodot USA:ssa käytetystä arvopaperistamisesta, mikä on nopeasti lisääntynyt viime aikoina myös Euroopassa. Arvopaperistamisessa hyvin ennustettavissa oleviin kassa-virtoihin oikeuttavia epälikviidejä omaisuuseriä saatetaan jälkimarkkinakelpoisiksi arvopapereiksi, joita myymällä saadaan rahat välittömästi käyttöön.

Saatavien perustana olevat omaisuuserät toimivat pääoman ja kassavirtojen vakuutena. Periaatteessa riskitkin tällöin siirtyvät arvopaperin haltijalle, mutta kaikissa tapauksissa asia ei juridisesti kuitenkaan ole aivan selkeä mm. rajat ylittävien sopimusten tai konkurssien tapauksissa.

Arvopaperistaminen saattaa myös luoda vääriä kannustimia. Pankeilla voi ilmetä halukkuutta arvopaperistamalla vähentää taseista luottoriskiltään parempia, mutta heikompituottoisia saamisia.

Arvopaperistamisella voidaan myös pyrkiä valvonta-arbitraasiin, koska sen kautta haettavaan rahoitukseen ei kohdistu samankaltaista tiukkaa sääntelyä kuin perinteiseen pankkilainatoimintaan.

Uusi tekniikka

Pohjoismaisia rahoitusalan yrityksiä ja niiden jokapäiväistä toimintaa ei voi kuvitellakaan ottamatta huomioon pitkälle kehittyneen tekniikan tehokasta hyödyntämistä. Jätän tämän sinänsä erittäin tärkeän kehityspiirteen lyhyelle maininnalle - niin itsestään selvä asia se on. Esim. Suomessa on. maksuliikettä hoidettu pankeissa reaaliajassa n. 30 vuotta ja nykyisistä maksujen siirroista pankkien yksityiset asiakkaat hoitavat elektronisesti 91 %.

Tavoitteena kilpailukyky

Kaikkien lyhyesti kuvaamieni, ehkäpä liian itsestäänselvien kehityslinjojen avulla on tavoiteltu kustannussäästöjä, palvelun tehon ja kattavuuden lisäämistä, parempaa tulosta - kilpailukykyä. Matalasuhdanteesta ja taannoisesta pankkikriisistä huolimatta pohjoismaisten pankkien ja vakuutusyhtiöiden talouden tilaa voidaan pitää varsin tyydyttävänä. Meillä ei ole suuria ajankohtaisia huolia pankkien vakavaraisuudesta, mikä mannereuroopassa on päivittäinen puheenaihe.

Tärkeää on myös havaita, että rajusti muuttunut toimiala ei suinkaan ole lepotilassa. Pikemminkin sen on valmistauduttava edelleen mm. Euroopan laajuiseen fuusioaaltoon, jota on ennakoitu jo pitkän aikaa, mutta joka on antanut odottaa itseään.

Asian on viimeksi tuonut julkisuuteen Nordean konsernijohtaja Lars G. Nordström, jonka mukaan hänen pääasiallinen huolensa on toiminnan tehostamisen ja kustannussäästöjen kautta valmistaa Nordea eurooppalaiseen pankkifuusioiden aaltoon.

Kun pohjoismaiset rahamarkkinayritykset eurooppalaisessakin vertailussa edustavat enintään keskikokoa, on niiden luotava valmiutensa tulevan varalle osaamisensa ja taloudellisen kuntonsa avulla.

Muuttuva toimintaympäristö

Viime vuosikymmenen voimakkaan ict-boomin aikana puhuttiin ”uudesta taloudesta”. Ollakseen merkittävin taloudellisen paradigman muutos sitten sähkön keksimisen ”uusi talous” vanheni yllättävän nopeasti. Eurooppaan se ei juuri ehtinyt ja Yhdysvalloissa asiasta puhutaan nykyään hiukan vaivaantuneesti, ”olisi pitänyt ymmärtää paremmin”. Toisaalta asia ei ehkä olekaan niin yllättävä - uuteen talouteenhan kuuluu aiempaa nopeampi tuotesykli.

Nyt ei ole oikea hetki tehdä uuden talouden tilinpäätöstä. Se hetki tulee vasta vuosien kuluttua. Hiukan enemmän nyt kuitenkin tiedetään kuin kolme vuotta sitten. Tiedetään, että merkittävä osa 90-luvun lopun huimista tuottavuuden kasvuluvuista (lähinnä Yhdysvalloissa) oli tilastovirhettä, joka on siivoutunut pois, kun tilastoja on korjailtu lopulliseen muotoonsa. Tiedetään myös, että osa tuottavuuden kasvun kiihtymisestä selittyy tilastollisilla muutoksilla; tilastointimenetelmillä, jotka kykenevät mittaaman tuotteiden laadun paranemisen. Kansantalouden tilinpito ei ole eksaktia tiedettä, vaan moniulotteisen todellisuuden tulkintaa.

Edelleen tiedetään, että kaikkien korjaustenkin jälkeen Yhdysvaltain talouden tuottavuus on 90-luvun puolivälistä kasvanut poikkeuksellisen nopeasti. Tässä mielessä ”uusi talous” ei ollut pelkkä kupla.

Mitä päätelmiä tästä voidaan tehdä tulevien vuosien osalle, on epäselvää. Ei tiedetä, missä määrin uuden talouden mukanaan tuoma tuottavuuden kasvun nopeutuminen oli luonteeltaan pysyvää, missä määrin syklistä. Jos tuottavuuden kasvun kiihtyminen oli luonteeltaan rakenteellista, nopea tuottavuuden kasvu jatkunee myös lähivuosina. Jos se oli yksittäinen tapahtuma, palataan takaisin normaaleihin kasvulukuihin. On myös mahdollista, että kyseessä oli ylikuumentuneen talouden kasvupyrähdys.

Lopullinen vastaus näihin kysymyksiin saadaan vasta vuosien kuluttua. Kokemuksista voi silti oppia. Rahoitusmarkkinoiden kannalta eräs tärkeimmistä asioista liittyy tuottavuuden ja osakehintojen väliseen yhteyteen.

Kuvitellaan, että maailmantalous siirtyisi pysyvästi nopeamman kasvun aikakauteen. Pitäisikö osakehintojen nousta tuntuvasti? Näin ajateltiin muutama vuosi sitten, mutta johtopäätös ei ole selvä. Tuottavuuden kasvun kiihtyminen ei tarkoita, että yritysten tuloksissa tapahtuisi merkittävää kohentumista. Jos uusi talous ei vähennä kilpailua työ- ja hyödykemarkkinoilla, tuottavuuden paraneminen siirtyy pääosin korkeampiin palk-koihin ja matalampiin hintoihin. Viime vuosikymmenen lopulla, kun Yhdysvaltain tuottavuus osoitti jyrkästi ylös, yritysten voittomarginaalit osoittivat yhtä jyrkästi alas. Uuden talouden suurin voittaja oli kuluttaja, ei tuottaja.

Tuottavuuden kasvun nopeutuminen ei välttämättä tarkoita voittojen huimaa kasvua. Toinen usein kuultu peruste korkeammille osakekursseille oli, että tuottavuuden nopeampi kasvu pitää inflaation matalana ja reaalikorot voivat myös pysyä alempina. Matalammat korot, korkeammat osakehinnat - näin ajateltiin. Virhepäätelmä, ikävä kyllä. Talousteorian mukaan reaalikoron tasapaino riippuu tuottavuuden kasvusta. Mitä korkeampi tuottavuuden kasvu, sitä korkeampi reaalikorko. Siten ”uusi talous” pikemmin nostaa korkoja kuin laskee niitä.

Loppupäätelmä on siten, että mikäli uusi talous kasvattaa yritysten voittoja, korkeammat reaalikorot pitävät huolen, ettei tämä pääse koko painollaan nostamaan osakkeiden hintatasoa.

Uuteen talouteen voi kuitenkin liittyä muitakin tekijöitä kuin vain tuottavuuden nopeutunut kasvu. On puhuttu informaatiotaloudesta, immateriaalisten hyödykkeiden arvosta, verkostumisesta. Tällaiset ilmiöt saattavat johtaa siihen, että jako hyvin menestyviin (joita olisi muutamia) ja huonosti menestyviin (suurin osa) yrityksiin syvenee – puhutaan ns. ”winner takes it all” –taloudesta. Osakemarkkinoilla riskit kasvavat. Korostuu taito poimia harvat helmet huonojen yritysten massasta.

Osaamisen haaste

Puhuin aluksi välttämättömistä, perinteisistä keinoista rahamarkkinayritysten kehittämiseksi. Keinot ovat vanhoja, mutta niiden tarpeellisuutta ei voida tänäänkään kiistää. Pankkien ja vakuutusyhtiöiden toimintaympäristö ei kutienkaan ole perinteinen. ”Uusi talous” on eräs uusi elementti. Yritin kuvata uuden talouden joitakin muotoja, jotka vaikuttavat suoraan investointipäätöksiin, luotonantoon , riskeihin ja myös pankkien ja vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuteen, siis yleensä toimintaedellytyksiin. Jos vähänkään onnistuin kuvauksessani, pystyin sanomaan rahoitusmarkkinoiden toimintaympäristön muuttuneen melkoisesti.

Siksi on kysyttävä osaammeko ennakoida ja hallita tätä muutosta. Haluammeko panostaa riittävästi sellaisen osaamisen kehittämiseen ja hankkimiseen, että tulevaisuutemme näyttää turvatulta. Perinteiseen säästämiseen, kustannusten leikkaamiseen on pakko liittää voimakas investointi tutkimukseen, koulutukseen, innovaatioon. Se on todella tarpeen, kun katsoo eurooppalaisen pankki- ja vakuutusbusineksen ajankohtaista tilaa ja tuloksentekokykyä.