Pankinjohtaja Sinikka Salon juhlapuhe Maikki Friberg -palkintojuhlassa Helsingin yliopistolla

Puheet ja haastattelut Puhe maanantai 14.5.2007, 0.00

Arvoisa juhlayleisö

Minulla on monta syytä olla henkilökohtaisesti erittäin ylpeä ja tyytyväinen siitä, että saan pitää juhlapuheen tilaisuudessa, jossa jaetaan Helsingin yliopiston vuotuinen Maikki Friberg -palkinto tasa-arvon edistämisestä yliopistolla. Enkä malta olla kertomatta näistä syistä teille! Sallikaa siis, että kerron tasa-arvotyön ja moniarvoisuuden tärkeydestä itseni kautta.

Aluksi kuitenkin muistutan ekonomistina, että tasa-arvovaatimus – yhdenvertaisten mahdollisuuksienturvaaminen kaikille ja siten kaikkien kykyjen hyödyntäminen on taloudellisesti perusteltua. Taloudellinen kasvu, joka on välttämätön hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, syntyy työpanoksesta – työn määrästä ja tuottavuudesta – siitä kuinka hyvin ja tehokkaasti tuotamme tavaroita tai palveluksia. Katsoipa asiaa työmarkkinoiden, yrittäjyyden tai sijoitustoiminnan kannalta, ikääntyvä Suomi – ja koko EU tarvitsee myös naisten työpanoksen, hyvän koulutuksen antamat taidot ja luovuuden ollakseen kilpailukykyinen ja dynaaminen talous, ja näin kyetäkseen ylläpitämään kansalaisilleen hyvinvointia.

***

Mutta nyt niistä henkilökohtaisista syistä, miksi olen erityisen iloinen saadessani puhua tässä juhlassa:

Ensinnäkin naisten ja miesten tasa-arvon puolesta toimiminen on missioni. Olen ollut naisasianainen ja feministi ainakin 40 vuotta eli koko aikuisikäni. Olen ollut mukana monissa hankkeissa ja yhdistyksissä tasa-arvoisuuden edistämiseksi. Yhteys suomalaisen naisasialiikkeen pioneeriin Maikki Fribergiinkin minulla tavallaan on. Suomalaisen uuden naisliikkeen ja feminismin alkuvuosina 1970- ja 1980-luvuilla olin erittäin aktiivisesti toimimassa Naisasialiitto Unionissa, jonka pääpaikka on Bulevardilla oleva Maikki Friberg-koti. Olin myös perustamassa hänen perustamansa lehden "Naisten ääni" seuraajaa – Akkaväki -lehteä, joka myöhemmin otti saman nimen "Naisten ääni" ja jonka perinteitä nykyinen Tulva -lehti jatkaa. Tasa-arvon puolestapuhujana minusta on siten upeaa olla juhlimassa palkinnonsaajaa.

Toinen syy ilooni olla täällä liittyy toiseen missiooni, joka on eurooppalaisuus. Me suomalaiset olemme eurooppalaisia, mutta välillä olemme vieläkin hieman syrjäänvetäytyviä huolimatta vankoista kulttuurisista Mannereurooppalaisista juuristamme ja siitä, että olemme esimerkiksi olleet EU:n jäseniä lähes 12 vuotta. Euroopassa, EU:ssa on monta kieltä. Eurooppalaisuus on monikulttuurisuutta, monikielisyyttä, mutta se on "meidän juttu", ja meidän on oltava kuin kala vedessä tässä kotipesässämme, jotta voimme täysipainoisesti osallistua yhteiseen keskusteluun ja päätöksentekoon meitä koskevista asioista.

Itse olen saanut eurooppalaisuuden kipinän jo nuoruusvuosinani koululaisvaihdosta ja au pair -toimesta, ja eurooppalaisuuteni vahvistui luonnollisesti niinä kuutena vuotena, jolloin sain itse olla Frankfurtissa mukana rakentamassa yhteistä keskuspankkiamme ja eurooppalaista keskuspankkijärjestelmää. Eurojärjestelmän verkoston virkamiehenä – Suomen Pankki kuuluu siihen yhdessä 12 muun euroalueen kansallisen keskuspankin ja Euroopan keskuspankin kanssa – koen jopa velvollisuudekseni edistää EU:n idean – ja yleensäkin eurooppalaisuuden – ymmärrystä varsinaisen ammattitaustani ulkopuolella.

Tämänvuotinen palkinnonsaaja, jonka nimi kohta kerrotaan kaikille, on luonteeltaan kansainvälinen ja eurooppalainen tutkiessaan alueiden historiaa ja kulttuureita. Mielestäni meillä nykysuomalaisilla on Euroopan historian tuntemuksessa puutteita, joita palkinnonsaaja omalla toimialallaan paikkaa. Historian tarpeellisuus ymmärryksen lisääjänä on vihdoin selvennyt minunkaltaiselle teknokraatillekin. Oman maamme historia ja sen liittymäkohdat muun Euroopan historiaan lisäävät nykypäivän ymmärrystä. Kiinnostus historiaan on selvästi lisääntynyt myös ekonomistien piirissä, ja ilokseni olen viimeaikoina päässyt työssänikin harrastamaan historiaa Suomen Pankin rahamuseon johtoryhmän ja Suomen Pankin 200-vuotishistoriatoimikunnan puheenjohtajana sekä Valtiovarainministeriön 200-vuotishistoriatoimikunnan jäsenenä.

Palkinnonsaajan toiminta tutkimuksen ja opetuksen antamisessa monella eri kielellä kotimaisten kielten ohella edistää lisäksi kulttuurien välistä ymmärrystä – kielihän ei ole pelkästään mekaanista kielen kääntämistä vaan edistää kansalaisten välistä vuorovaikutusta, joka puolestaan korostuu monella lailla palkinnon tänä vuonna saavan tutkimustyössä ja opetuksessa – ja tässä taas on yhteys Maikki Fribergiin. On aivan ihailtavaa, miten hienot eurooppalaiset verkostot hän pystyi vuosisadan takaisissa oloissa hankkimaan.

Monikulttuurisuuden vaaliminen edistää eurooppalaisten juuriemme tuntemusta ja siten Euroopan kulttuurisäätiön Suomen osaston puheenjohtajan ominaisuudessa olen tyytyväinen saadessani osallistua tähän tilaisuuteen. Monikulttuurisuuden vaaliminen on luonnollisesti myös tasa-arvotyötä sen laajassa mielessä.

Kolmas henkilökohtainen syy miksi olen "iloinen juhlapuhuja" liittyy pitkään suhteeseeni yliopistoon. Aloitin opintoni Helsingin yliopistossa yli 40 vuotta sitten, syksyllä 1966 ja opiskelinkin pitkään ja vaihdellen oppialueita kun en oikein tiennyt miksi isona halusin. Olen myös ollut täällä opettajana, luennoitsijana, ja nyt alumnina saanut kunnian tulla konsistorin ulkojäseneksi tämän vuoden alusta. On hienoa, että Alma Materini, sivistysyliopisto, jonka luovasta, uteliaisuutta herättävästä ilmapiiristä olen aina ollut vaikuttunut, satsaa tasa-arvoasioihin korkealla profiililla, ja että tämänkertainen palkinnonsaaja on edistänyt tasa-arvoa ja kaikenpuolista yhdenvertaisuutta vakavasti ja systemaattisesti pyrkien tekemään tasa-arvosta arkipäivän käytännön. Kuten palkinnon perusteluissa sanotaan palkinnonsaaja "ei tee tasa-arvotyöstä numeroa".

Arvoisa juhlayleisö

Me kaikki varmaan haluamme, että jonain päivänä tasa-arvo todella olisi arkipäivää, niin ettei enää tarvita tasa-arvopalkintoja ja että tasa-arvon edistämistä ei siis tarvitsisi erikseen juhlia. Mutta niin kauan kuin emme ole tässä ihannetilassa – palkinto ja juhlahan ovat edelleen varsin tarpeellisia – ja samalla kun jo etukäteen onnittelen tämänvuotista palkinnonsaajaa, haluan myös esittää kunnioittavan tervehdykseni Helsingin yliopistolle tasa-arvotyöstä, jota tämän palkinnon perustaminen ja harkittu jakaminen edistää. Meillä on todella syytä juhlaan!