Arvoisat voimanaiset!
Ensinnäkin parhaat kiitokset kutsusta tulla alustamaan tätä aamukahvikeskustelua. Sain valita aiheeni ”Ilmastonmuutos ja rahoitusmarkkinat”, jonka uskon olevan teistäkin yhtä kiinnostava ja haastava kuin minusta ja odotan vilkasta keskustelua. Kysymyshän on siitä, miten rahoitusmarkkinat voisivat edesauttaa ilmastonmuutoksen torjuntaa ja yhteiskuntien sopeutumista muutoksiin? Luonnollisesti tämän kysymyksen tarkastelu meneillään olevassa rahoitusmarkkina-turbulenssissa tekee aiheen tarkastelun entistäkin jännittävämmäksi.
Aion alustuksessani ensisijaisesti keskittyä kasvihuonepäästöjen globaaliin kauppaan ja sen merkitykseen rahoitusmarkkinoilla. Lisäksi käsittelen ympäristökriisien rahoittamista ja jonkin verran ympäristöeettistä sijoitustoimintaa, jotka kaikki muovaavat globaalien rahoitus-markkinoiden toimintaa. (Suurten energiahankkeiden, kuten ydinvoimaloiden rahoittamisen, jätän vähemmälle, koska siitä löytyy parempaa asiantuntemusta kuulijoiden joukosta).
Ensin taustaa
Ilmastonmuutos sinänsä ei ole uusi ilmiö: historian pitkässä juoksussa maapallon ilmasto on kokenut kylmiä ja kuumia, sateisia ja kuivia jaksoja. Nyt meneillään olevan ilmastonmuutoksen tekee erilaiseksi kuitenkin se, että tämä ilmastonmuutos on valtaosin ihmisten itsensä aiheuttama ja se näyttäisi tapahtuvat aikaisempaa nopeammin. Kun maapallon keskilämpötila 100 viime vuoden aikana on kohonnut 0,74 °C, lämpötilan arvioidaan nousevan seuraavan sadan vuoden aikana vuoteen 2100 mennessä 1,1 – 6,4 °C vuosien 1980-1999 keskilämpötilasta. Taustalla ovat ns. kasvihuonepäästöt, joiden lähteitä ovat: energiantuotanto 26 %, teollisuus 19 %, metsien hävittäminen 17 %, maatalous 14 %, liikenne 13 %. Maittain päästöt jakautuvat: USA 22 %, Kiina 18 %, EU 15 %, Venäjä 6 %, Intia 5 % (Kiinan arvioidaan olevan nyt lähellä USAn tasoa.) Mitä suurempi on ilmaston lämpötilan nousu, sitä suurempi negatiivinen vaikutus sillä on globaaliin BKT:een. Lisäksi ilmastonmuutosten vaikutusten arvioidaan olevan suurempia ja epävarmempia kehittyvissä talouksissa.
Suomea koskien on mielenkiintoista todeta, että Suomen viennin hiilidioksidi-intensiteetti on hyvin korkea – kaksinkertainen EU:n keskiarvoon verrattuna, joka sekin on korkeampi kuin esimerkiksi USA:ssa.
Ilmastonmuutos vaikuttaa talouteen monilla eri tavoin.
Paljon julkisuutta saaneessa Sternin raportissa (Nicholas Stern on Maailmanpankin entinen pääekonomisti, brittiläinen taloustieteilijä) keskitytään erityisesti ilmastonmuutoksen aiheuttamiin varallisuusvaikutuksiin, eli fyysisen varallisuuden ja tuotantopääoman tuhoutumiseen kuivuuden, tulvien ja myrskyjen seurauksena. Raportin mukaan hallitsematon kasvihuonepäästöjen aiheuttama ilmastonmuutos voi jopa romahduttaa kansainvälisen talouden. Sternin mukaan ilmastonmuutoksen taloudelliset vaikutukset voivat olla vakavammat kuin maailmansotien tai 1930 -luvun laman.
Sternin raportin suosituksia on ehkä luontevinta tulkita vakuutusteoreettisesta näkökulmasta. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat hyvin epävarmoja. Tiukalla ilmastopolitiikalla pyritään välttämään tuhoisat katastrofit. Ts. kasvihuone-päästöjen huomattava vähentäminen on perusteltua, jos näin voidaan vähentää todennäköisyyttä, että pahimmat skenaariot toteutuvat.
Tuotantokapasiteetin tuhoutumisen ohella ilmastonmuutos heikentää talouden toimintakykyä vaikeuttamalla resurssien saatavuutta. Ilmeisin esimerkki tästä on veden saatavuus, joka on muodostunut isoksi ongelmaksi useissa maissa kuivuuden ja aavikoitumisen yleistyessä. Maailmanlaajuinen maataloustuotanto voi myös merkittävästi kärsiä ilmaston muutoksesta, jos aavikoituminen ja meriveden pinnan nousu vähentävät viljeltävissä olevaa pinta-alaa ja veden ja energian hinnan nousu rajoittavat tuotantomahdollisuuksia.
Varallisuusvaikutusten lisäksi ilmastonmuutoksella voi olla merkittävä negatiivinen vaikutus talouden kehitykseen myös epävarmuuden lisääntymisen ja siitä seuraavan riskipreemioiden kasvun kautta.
Kioton sopimus
Kansainvälisessä talouspolitiikassa havahduttiin ympäristöongelmiin todenteolla 1990-luvun alkupuolella. YK:n ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus (United Nations Framework Convention on Climate Change, UNFCCC) eli ns.
ilmastosopimus hyväksyttiin vuonna 1992. Sopimus tuli voimaan 1994 ja Suomi ratifioi sen samana vuonna. Ilmasto-sopimusta täydentävä Kioton pöytäkirja hyväksyttiin vuonna 1997 ja se tuli voimaan 16.2.2005. Sen on ratifioinut tähän mennessä yhteensä 181 maata (Suomi muiden EU-maiden kanssa vuonna 2002.)
Kioton pöytäkirjan ratifioineet maat sitoutuvat vähentämään kasvihuonepäästöjen määrää ainakin viidellä prosentilla vuoden 1990 määrästä velvoitekautena 2008-2012. EU-maat ovat sitoutuneet vähentämään vuoteen 2010 mennessä kasvihuonekaasupäästöjään 6 prosenttia vuoden 1990 tasosta.
Lisäksi vuoden 2008 tammikuussa EU:n komissio julkisti uudet aikaisempaa pidemmälle menevät tavoitteet politiikka-toimenpiteistä, joilla ilmastonmuutoksen negatiivisia seurauksia pyritään ehkäisemään: EU:n komissio asetti kansainvälisten neuvottelujen tavoitteeksi 30 prosentin vähennyksen kasvihuone-päästöistä vuoteen 2020 mennessä Kioto-perusvuoden 1990 tasoon verrattuna. Samalla komissio esitti, että EU sitoutuu yksipuolisesti 20 prosentin vähennystavoitteeseen, johon pyritään EU:n päästökaupan sekä muiden EU- ja kansallisen tason ympäristö- ja energiapoliittisten toimenpiteiden avulla.
Päästökauppa
Kioton pöytäkirjan tavoitteisiin pääsemiseksi Euroopan komissio käynnisti Euroopan ilmastonmuutosohjelman (European Climate Change Programme, ECCP) vuonna 2000. Nyt on meneillä ohjelman toinen vaihe (ECCPII), joka käynnistettiin vuonna 2005, jolloin myös aloitettiin päästökauppa.
Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksilla ja niiden kaupalla on keskeinen rooli EU:n ilmastonmuutosohjelmassa. EU:n päästökauppajärjestelmä (The European Union Emission Trading System, EU ETS) on maailman suurin monikansallinen päästökauppajärjestely, ETS kattaa noin 12 000 energiasektorin ja teollisuuden laitosta, joiden yhteenlaskettu päästömäärä on puolet EU:n CO2-päästöistä ja 40 % EU:n kaikista kasvihuonepäästöistä.
Suomessa päästökauppa koskee noin 500 energiantuotanto- ja teollisuuslaitosta. Unionin sisäisessä taakanjaossa Suomen tavoitteeksi tuli päästöjen vakiinnuttaminen vuoden 1990 tasolle eli noin 70,5 miljoonaan hiilidioksidiekvivalenttiin. Suomen energia- ja ilmastostrategiassa painotetaan päästökauppaa tärkeimpänä ohjauskeinona.
Päästökaupan tavoitteena on sisäistää eli luoda kustannus kasvihuonekaasujen negatiivisille ulkoisvaikutuksille. Kullekin laitokselle on määritelty sallittu päästömäärä tiettyjen kriteerien pohjalta. Mikäli tuotantolaitos pystyy tuottamaan haluamansa tuotannon vähemmillä päästöillä, se voi myydä ylimääräisen päästöoikeutensa toisille tuotantolaitoksille. Järjestelyn tavoitteena on vähentää päästöjä siellä missä se on taloudellisesti edullisinta ja siten vaikuttaa globaaliin tuotantoon mahdollisimman vähän.
Päästökauppaan osallistuva yritys voi myydä/siirtää päästöoikeuksiaan monilla tavoin:
- yksityisesti, siirtämällä oikeuksia eri operatiivisten yksikköjensä välillä ja rajojen yli
- käyttäen välittäjää (brokeria, esim. Nordpool) myyjien ja ostajien etsimisessä
- käymällä kauppaa pörsseissä (likvidein on the European Climate Exchange Lontoossa).
Päästökaupan ensi vaiheessa pääosa päästöoikeuksista jaettiin ilmaiseksi (grandfathering), mitä on kritisoitu, sillä menettely voi tuottaa joillekin yrityksille perusteettomia, windfall-voittoja. Toinen mahdollinen ongelma syntyy, kun päästöoikeudet usein jaetaan suhteessa menneisiin päästöihin. Tällöin jakojärjestelmä ikään kuin palkitsee saastuttavia yrityksiä. Myös kannustimet ottaa käyttöön puhdasta teknologiaa saattavat olla vähäisemmät. Kolmas mahdollinen ongelma liittyy siihen, että viranomaiset voivat lupia jakaessaan suosia tiettyjä yrityksiä, tuotantolaitoksia tai tuotannonaloja. Tällöin ilmastopolitiikasta voi tulla ikään kuin elinkeinopolitiikan jatke, jolla pyritään tukemaan esim. energiavaltaista raskasta teollisuutta. Nyt suunnitteilla onkin EU:n aloitteesta päästöoikeuksien kauppaaminen (vuonna 2013 huutokaupattaisiin 60 % ja sen jälkeen lisääntyvästi.)
Päästökaupan kehittymisen myötä globaalien rahoitusmarkkinoiden rooli ilmastonmuutosta hillitsevien talouspoliittisten toimien toteuttamisessa on merkittävästi kasvanut. Viimeisen kolmen vuoden aikana hiilidioksidin päästöoikeuksien kaupasta on tullut eräs rahoitusmarkkinoiden nopeimmin kasvavista markkinasegmenteistä, jolle suuret pankit ja joukko pienempiä instituutioita kilvan pyrkivät. Maailmanpankin arvioiden mukaan päästöoikeuksien (CO2) kauppa kohosi vuonna 2007 noin 64 miljardiin dollariin. Ylivoimaisesti suurin päästökauppamekanismi sekä osallistujien että kaupankäynnin osalta on Euroopan Unionin kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kauppa.
Seuraavaksi tärkein päästöoikeuksien markkina on Kioton pöytäkirjan mukainen puhtaan kehityksen mekanismi (Clean Development Mechanism), jossa teollisuusmaa voi rahoittaa päästövähennyshankkeita tai nieluja lisääviä hankkeita kehitysmaassa ja saa siirtää käyttöönsä hankkeesta saadut päästövähennykset. Hankkeiden tulee samalla edistää kestävää kehitystä kohdemaassa.
Muita päästökauppamekanismeja ovat mm. USAssa kansallinen markkina happosateiden vähentämiseksi.
On vaikeaa arvioida millaisiksi päästöoikeuksien kaupankäyntimäärät lähivuosina muodostuvat. Tämä riippuu merkittävästi poliittisista päätöksistä, kuten siitä missä tahdissa maita liittyy päästökauppaan ja kuinka tiukoiksi maakohtaiset päästörajat ja päästötavoitteet asetetaan. Toivottavaa olisi, että kaikki maat liittyisivät päästökauppaan, ja että saataisiin aidosti globaali markkina ilman vapaamatkustajia. Päästöjen vähentämisestähän hyötyvät kaikki.
Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien markkina onkin ollut nopeasti kasvava, ja rohkeimpien arvioiden mukaan päästökauppa voi nousta vuosikymmenessä jopa 1000 miljardiin dollariin, mikä tekisi siitä maailman suurimman raaka-ainemarkkinan.
Katastrofivakuutus ja katastrofibondit - uusia instrumentteja luonnonkatastrofiriskeiltä suojautumiseksi.
Kuten aluksi totesin, pidetään todennäköisenä (esim. Stern Review 2007, Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC), että vakavien tulvien, kuivien kausien ja myrskyjen esiintymistodennäköisyys ja kesto kasvavat. Tämän seurauksena viime vuosikymmenen aikana globaalien katastrofien jälleenvakuutusmarkkina on kasvanut kooltaan ja instrumenttivalikoimaltaan – joskin maantieteellinen peittävyys on vielä rajoittunut. Globaali katastrofien jälleenvakuutusmarkkina on vakuutusmarkkinoiden tukkumarkkina-segmentti. Tyypillisesti ensivakuuttajat (ne jotka antavat vakuutuksia kotitalouksille ja yrityksille) etsivät vakuutusta luonnon katastrofeja vastaan. Lisäksi arvopaperistamalla (ns. Cat bondeilla) voidaan siirtää riskejä pääomamarkkinoille. Cat-bondin laskee tyypillisesti liikkeeseen jälleenvakuutusyhtiö, mutta joskus myös ensivakuuttaja tai valtio.
Cat-bondien markkina – vaikka edelleen suhteellisen pieni – on kasvanut nopeasti viime vuosina. Sen markkina-arvo oli vuoden 2007 lopussa noin 15 mrd. dollaria. Markkinoiden arvion mukaan koko katastrofijälleenvakuutuksen arvo on noin 150 mrd.dollaria. Useimmat Cat-bondit ja katastrofijälleenvakuutussopimukset keskittyvät muutamiin pääriskeihin (US: tuuli, maanjäristys, EU: tuuli, Japani: maanjäristys, hirmumyrsky), jotka kattavat noin 90 % koko markkina-arvosta. Vakuutukset eivät tyypillisimmillään korvaa koko vahinkoa. Hedge-fundien, pankkien ja suorien sijoittajien lisääntyvä tulo sijoittajiksi on kuitenkin alentanut vakuutusten preemioita, esim. vakuutus-maksun nousu on jäänyt pienemmäksi ja lyhytaikaisemmaksi suurten vakuutus-korvausten (tyyppiä Katrin) jälkeen, jolloin vakuutuspreemiot tyypillisesti nousevat vakuutuslaitosten palauttaessa pääomiaan normaalille tasolle.
Sijoitustoiminta
Ilmastonmuutos koskettaa rahoitus-markkinoita monella muullakin tavalla. Pitkän ajan ympäristöriskit alkavat näkyä yhä selvemmin myös yleisesti rahoitus-markkinoilla, koska ympäristöön ja elinoloihin liittyvät tekijät vaikuttavat taloudenpitäjien luottokelpoisuuteen ja rahoitusmarkkinoiden hintoihin. Rahoitusvarallisuuden ja rahoitus-sopimusten hintojenhan tulee heijastaa odotettua talouskehitystä ja siihen liittyvää riskiä. Esimerkiksi vakuutussopimusten, osakkeiden ja pitkäaikaisen velan hinnoittelussa tarkastelujakso on niin pitkä, että pitkän ajan ympäristöriskitkin tulevat erittäin merkittäväksi.
Rahoitusmarkkinoiden perimmäinen tehtävä on ohjata rahoitusta säästäjiltä investoijille. Varojen hankinta ja allokoituminen rahoitusmarkkinoilla riippuvat investointien odotetuista tuotoista ja riskeistä. Ilmastonmuutoksen kiihtyessä on korostunut tarve suunnata energia-investointeja enenevässä määrin uusiutuvan energian, kuten aurinko-, bio- ja tuulivoiman, tuotantoon. Sijoittajan kannalta uusiutuvan energian tuotantoon liittyy kuitenkin alkuvaiheessa huomattavia riskejä. Uusiutuvan energian tuotantolaitokset ovat usein pieniä verrattuna perinteisillä energialähteillä toimiviin laitoksiin. Samoin teknologia on usein uutta, ja vaikka se kehittyykin nopeasti, siitä ei ole vielä pitkäaikaisia kokemuksia. Sijoittajan kannalta merkittävä riski on myös se, että uusiutuvalla energialla toimivan tuotannon kannattavuus on hyvin riippuvainen perinteisten energialähteiden, kuten öljyn, hintatasosta. Näistä syistä on ymmärrettävää, että julkisen sektorin osuus on huomattava uusiutuvan energian tuotannon ja erityisesti tuotekehityksen rahoituksessa. Tilanne on kuitenkin nopeasti muuttumassa. Viime vuosina investoinnit uusiutuvaan energiaan ovat kasvaneet nopeasti ja nyt on saavutettu sellainen kriittinen massa, että myös yksityiset investoijat ovat ”löytäneet” tämän sektorin. Nopeiten kasvavia ovat olleet yksityiset riskipääomasijoitukset (venture capital), suorat osakesijoitukset (private equity) sekä myös pörssisijoitukset.
Myös omaisuudenhoidon puolella ympäristötekijöistä on tulossa yhä merkittävämpi tekijä. Tähän vaikuttaa sekä sijoittajien ympäristötietoisuuden lisääntyminen että pankkien ja rahastojen tuotekehittely, joka tarjoaa suuremmat mahdollisuudet sosiaali- ja ympäristötekijöiden huomioonottamiseen sijoituspäätöksiä tehtäessä. Yhdysvalloissa aktiivisen omaisuudenhoidon piirissä olevista varoista jo kymmenesosa on ns. yhteiskuntavastuullisia sijoituksia (Socially Responsible Investing, SRJ). Niissä sijoituskohteeksi haetaan yrityksiä, jotka ovat aidosti sitoutuneet kestävään kehitykseen ja yritysten yhteiskuntavastuuseen. Myös Euroopassa ml. Suomi tämän sektorin sijoitukset kasvavat nopeasti. Voidaan todeta, että sijoittajakunta on viime vuosina selvästi tiedostanut ympäristöasioiden merkityksen ja myös ne mahdollisuudet, joita tämä nopeasti kehittyvä sektori tarjoaa. Nämä tuottomahdollisuudet sekä sijoittajien kiinnostus tähän sektoriin näkyvät myös kestävään kehitykseen panostavien yritysten pörssikursseissa, jotka ovat keskimäärin nousseet yleistä kurssikehitystä nopeammin.
Ympäristöeettiset, kestävän kehityksen arvot ovat nousseet merkittäviksi myös institutionaalisten sijoittajien sijoitusfilosofiassa. Euroopassa varsinkin eniten rahastoiduissa eläkejärjestelmissä (Iso-Britanniassa ja Alankomaissa – entä Suomi?) yhteisvastuullisesta sijoittamisesta on kehittymässä nopeasti osa sijoitustoiminnan valtavirtaa. Myös muissa maissa yhteiskuntavastuullinen sijoittaminen on lisääntymässä. Sijoittajien yhteiskuntatietoisuuden kasvulla on merkittävä ohjaava vaikutus, joka pakottaa rahoitusta hakevat yritykset kiinnittämään entistä suurempaa huomiota toimintansa ympäristö- ja sosiaalisiin ulottuvuuksiin.
Lopuksi
Jo esittämäni pienenkin katsaukseni perusteella on mielestäni selvää, että ympäristön parantamisessa globaalien rahoitusmarkkinoiden rooli on merkittävä, ellei jopa keskeinen. Miten muuten esimerkiksi globaaleilla ”hyödykkeillä” (vai pitäisikö puhua ”haitakkeesta”), kasvihuonepäästöillä, voitaisiin käydä kauppaa. Kasvihuonekaasujen päästökauppa on onnistuessaan nerokas mekanismi, joka voi vähentää globaaleja kasvihuonepäästöjä kustannustehokkaasti.
Viimeaikaiset rahoitusmarkkinahäiriöt ja kriisit ovat osoittaneet, että globaalien rahoitusmarkkinoiden ja niiden hyvin sofistikoitujen instrumenttien muodostuminen asettaa säätely-viranomaisille suuria haasteita – esim. kuinka kauppoihin liittyvät juridiset ja rahoitusriskit saadaan tarpeeksi läpinäkyviksi kaupankäyntiosapuolille niin että luottamus monimutkaisiinkin instrumentteihin säilyy ja kuinka insentiivit asetetaan niin, että koetun kaltaisilta ylilyönneiltä vältytään ja rahoitusmarkkinat toimivat vakaasti. Uskon kuitenkin, että nykyisestä kriisistä opitaan ja globaalit rahoitusmarkkinat toimivat sen jälkeen entistä tehokkaammin auttaen suojautumaan ilmastonmuutoksesta johtuvilta katastrofeilta ja ohjaten pääomia edistämään ilmastonmuutoksen torjumista siellä missä se on tehokkainta.