Siirry sisältöön

Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen
Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiön ja Jyväskylän Kauppalaisseuran Keisari Aleksanteri II:n stipendirahaston stipendienjakotilaisuus
Jyväskylän yliopisto, 17.2.2009

Finanssikriisi paljasti valvonnan heikkoudet


Hyvät naiset ja herrat,

Syksystä lähtien olemme eläneet keskellä finanssikriisiä. Häiriöt rahoitusmarkkinoilla käynnistivät kriisin, jonka vaikutukset myös reaalitalouteen ovat jo tulleet näkyviin. Kriisi on paljastanut myös kansainvälisen finanssivalvonnan heikot kohdat. Pankkitoiminta on kansainvälistä, mutta valvonta kansallista. Rajat ylittävää sääntelyä on lisättävä ja yhteistyötä riskien valvonnassa tehostettava pankkitoiminnan tervehdyttämiseksi. Valvonta ei kuitenkaan ole taikasauva, jota heilauttamalla ongelmat poistuvat. Edessämme on vielä monia muitakin esteitä ylitettävänä.

Palaan valvontakysymyksiin vielä puheeni loppupuolella. Käsittelen aluksi muutamalla sanalla sitä, missä vaiheessa kriisiä nyt olemme ja miten tähän on tultu.

Vielä kriisin alkuvaiheessa moni uskoi, että rahoitusmarkkinoiden ongelmat koettelevat lähinnä finanssialaa. Tämä toive tai uskomus on nyt osoittautunut vääräksi. Haasteita rahoitusmarkkinoiden toimimattomuuden rinnalle tuo se, että talous supistuu ja näkymät heikkenevät. Vakavaksi haasteeksi näyttävät muodostuvan elvytyspakettien aiheuttamat ongelmat julkiselle taloudelle ja maailmalla leviävä protektionismin uhka.

Synkkien talousuutisten keskellä on silti hyvä muistaa, että meneillään oleva finanssikriisi ei suinkaan ole ensimmäinen, vaan erilaisia kriisejä, romahduksia ja paniikkeja on koettu ennenkin. Lopputuloskin on aina ollut sama – kriisistä on selvitty. Tätä kuvaa hyvin Hyman Minsky kirjassaan Stabilising an unstable economy (1986). Maailmassa on itse asiassa nähty yli sata paikallista pankkikriisiä 70-luvulta lähtien.

Tälle kriisille erityinen piirre on sen maailmanlaajuinen ulottuvuus. Ongelmat koettelevat kaikkia talousalueita eikä sellaista taloudellista toimijaa olekaan, jota kriisin vaikutukset eivät koettelisi jollain tavoin joko suoraan tai epäsuoraan. Toinen erityispiirre kriisille on nopeus. Toisella rahoitusmarkkinalla tapahtuva muutos välittyy saman tien toiselle markkinalle. Tutkimuksissa on havaittu, että mitä arvopaperistetumpi markkina on, sitä voimakkaampia ja sekunnilleen samanaikaisia ovat esimerkiksi arvopapereiden arvonmuutosten vaikutukset.

Rahoitusmarkkinoiden häiriöiden esiinmarssi

Kriisi lähti liikkeelle Yhdysvaltojen subprime-asuntolainamarkkinoilta ja levisi nopeasti kaikkialle rahoitusmarkkinoille. Euroopassa merkittävä alkusysäys häiriöiden esiintulolle oli Britanniassa asuntoluottopankki Northern Rockia kohdannut talletuspako.

(Kalvo 1: Riskilisät pankkien välisillä markkinoilla)

Koron kehitys pankkien välisillä markkinoilla paljastaa kriisin synnyn ajankohdan. Tarkkaan ottaen elokuun 9. päivänä vuonna 2007 yliyön korot nousivat ja euroalueen pankit alkoivat vaatia erityistä riskilisää – marginaalia – keskinäisille vakuudettomille lainoilleen. Pankkien väliset tehokkaat lyhytaikaiset rahamarkkinat ovat perustuneet pääasiassa juuri vakuudettomiin transaktioihin, lainoihin ja talletuksiin. Suomessakin käytössä oleva viitekorko euribor, kuvaa juuri tätä vakuudettomien luottojen markkinan korkoa.

Marginaalit vakuudettoman ja vakuudellisen rahoituksen välillä eli ns. riskilisät olivat olleet lähes kaikissa luottoluokissa muutamia prosentin kymmenyksiä ja sadasosia eli lähes olemattomia. Riskilisien yhtäkkisen kasvun on yleisesti nähty kuvaavan toimijoiden välille syntynyttä keskinäisen luottamuksen puutetta. Tämä on varmasti yksi selitys. Kuitenkin myös niillä markkinoilla, joilla osapuolet tuntevat toisensa ja toistensa riskit läpikotaisin, hinnoittelu muuttui rajusti. Liian runsaasta rahoituksesta siirryttiin oikeastaan toiseen äärimmäisyyteen, likviditeettikriisiin. Siinä ei kyse ollut vain siitä, että pankit eivät luottaneet toisiinsa, vaan myös siitä, että ne eivät täysin luottaneet enää omaankaan maksuvalmiuteensa. Lisäksi pankkien välinen kilpailu kärjisti ongelmaa. Pankkien intresseissä ei ollut auttaa kilpailijoitaan – toisia pankkeja – antamalla näille likviditeettiä.

Kriisi kärjistyi syyskuussa 2008, kun suuri yhdysvaltalainen investointipankki Lehman Brothers ajautui konkurssiin. Tämän seurauksena pankkien jo muutenkin heikentynyt luottamus toistensa ja osin myös omaan maksuvalmiuteen romahti. Riskilisien kasvussa ja kaikissa valuutoissa ja niiden rahamarkkinoilla voidaankin nähdä selkeä piikki ylöspäin syyskuun puolivälin jälkeen. Yhdysvalloissa riskilisät pomppasivat jopa 4 prosenttiyksikköön ja Euroopassa yli 2 prosenttiyksikköön. Riskilisät ovat sittemmin toki selvästi kaventuneet, mutta ne ovat edelleen poikkeuksellisia. Häiriö on yhä aivan rahoitusjärjestelmän ytimessä.

Pankkirakenteet uusiksi

Kriisin uusi ulottuvuus alkoi, kun rahoitusmarkkinoiden arvonalennukset ja muut vaikeudet sysäsivät pankkialan rakennemuutokseen. Selvimmin tilanne on muuttunut juuri Yhdysvalloissa, missä toimialan markkinat ovat muuttuneet yhtä perusteellisesti kuin Suomen pankkikriisissä 15 vuotta sitten. Keskeiset asuntorahoituslaitokset päätyivät liittovaltion omistukseen ja investointipankkitoiminta erillisenä toimialana on käytännössä lakannut olemasta. Mielenkiintoista on, että monet aivan ykkösluokan pankit ovat ajautuneet suuriin vaikeuksiin.

Myös meillä Euroopassa on nähty suuria muutoksia, kun useita pankkeja on kansallistettu osittain tai kokonaan. Valtioiden osuus pankkijärjestelmässä on kasvanut myös pankeille annettujen pääomatakuiden kautta. Edelleen rakennemuutoksia – toimialajärjestelyitä – on lisääntyvästi odotettavissa.

Pankkirakenteiden lisäksi liiketoimintamallit ovat voimakkaassa muutoksessa. Viimeisen vuosikymmenen aikana erityisen nopeasti kehittynyt ja kasvanut "myönnä laina ja siirrä sen luottoriski" -malli ("originate and distribute") sekä tähän olennaisesti liittynyt erilaisten velka- ja johdannaisinstrumenttien tehtailu törmäsi betoniseinään. Riski ei hävinnyt siirrolla ja hajauttamisella vaan joutui paikkoihin, joissa sen hallintaan ei ollut kykyä. Malli johti riskien kokonaismäärän hallitsemattomaan lisääntymiseen, kun sitä jäi eri tavoin valvonnan ulkopuolelle.

Talouskasvu taittuu

Maailmantaloudessa oli hidastumisen merkkejä jo ennen rahoitusmarkkinoiden kriisin alkamista. Rahoitusmarkkinoiden häiriöt ovat entisestään vahvistaneet talouden hidastumista. Erityisesti yritykset ovat joutuneet näiden häiriöiden välittymiskanaviksi. Rahoitusehtojen kiristyminen vaikuttaa kaikkiin talouden toimijoihin. Rahoituksen kallistuminen nostaa investointien tuottovaatimuksia yrityksissä, ja monet aikaisemmin lupaavina pidetyt suunnitelmat näyttävät nyt huonoilta. Toteutetut investoinnit eivät ehkä ole niin kannattavia kuin hankkeeseen ryhdyttäessä laskettiin, koska rahoituskustannukset muodostuvat nyt odotettua pahemmaksi rasitteeksi.

Yritysrahoituksen hinta on noussut ja sen saatavuus on heikentynyt. Investointeja onkin jouduttu lykkäämään ja tilauksia perumaan. Rahoituksen saatavuudessa saattaa ilmetä aiempaa suurempia vaikeuksia, kun muun muassa yritysten omat taseet heikkenevät laskusuhdanteessa ja laskevat yritysten luottokelpoisuutta. Pankkien halukkuus rahoittaa riskialttiina pitämiään investointeja on selvästi vähentynyt.

Talousnäkymät

Rahoituksen saamista vaikeampi ongelma suomalaisille yrityksille on viennin nopea supistuminen, joka on seurausta maailmantalouden kasvun hidastumisesta. Viimeisimmät Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannekatsauksen tiedot kertovat tilauskannan romahtaneen loppuvuodesta 2008.

(Kalvo 2: BKT-ennusteet vuodelle 2009)

Vuotta 2009 koskevat talousennusteet noudattavat selkeää trendiä: mitä tuoreempi ennuste on, sitä synkemmältä tuleva talouskehitys näyttää. Myös maailmankaupan nähdään supistuvan, millä on seurauksia vientivetoisille maille kuten Suomelle. Kriisin alkupuolella esitetty toive Aasian nousevien talouksien pelastavasta vaikutuksesta Yhdysvallan kysynnän supistumisen korvaajana ei ole toteutumassa. Myös luottamusindikaattorit ovat historiallisen alhaalla. Sama laskusuhdanne näkyy kaikilla mantereilla. Voidaan siis puhua maailmanlaajuisesta taantumasta.

Maailmantalouden lähivuosien kehityssuunta onkin oman taloutemme kannalta oleellista. Vaihtoehdot ovat kuvattavissa eri kirjainten avulla: V, U ja L. Niin sanottu V-malli on malleista positiivisin ja kuvaa nopeaa nousua taantumasta uuteen kasvuun. U-kirjain kuvaa hieman pidempää taantumaan, jonka jälkeen politiikkatoimet alkavat vaikuttaa ja kasvu on taas melko nopeaa. Yhtenä vaihtoehtona, jota kuvaa L-kirjain, on pidempi taantuma tai jopa lama. Riskit tähän kehitykseen ovat lisääntyneet. Riippumatta siitä, mikä edellä mainituista talousnäkymistä toteutuu, olisi vastuutonta, että olettaisimme talouden kääntyvän itsestään. Meidän on omalla toiminnallamme pyrittävä aktiivisesti vaikuttamaan siihen, että olipa kehitys V-, U- tai L-mallin mukainen, selviämme mahdollisimman vähin vaurioin.

Poikkeuksellisia toimia keskuspankeilta

Julkinen valta on puuttunut poikkeuksellisella voimalla markkinoiden toimintaan. Viime aikoina on uutisoitu sekä keskuspankkien pumppaavan rahaa markkinoille että eri maiden hallitusten massiivisista elvytyspaketeista.

Keskuspankit ovat olleet liikkeellä tulivoimaisella kalustolla. Toimet ovat olleet määrätietoisia ja kansainvälinen koordinaatio on toiminut hyvin. Jo normaalistikin vilkas vuoropuhelu eri keskuspankkien päätöksentekijöiden välillä on kriisin mittaan vain tiivistynyt. Ohjauskorkoja on laskettu jopa yhtäaikaisesti, mitä voidaan pitää historiallisena.

Euroopan keskuspankki on laskenut ohjauskorkoa neljästi neljässä kuukaudessa. Yhdysvaltojen keskuspankki FED, Englannin keskuspankki ja Ruotsin Riksbanken ovat laskeneet korkoja tätäkin enemmän. Markkinakorot ovat seuranneet mukana, mikä on luonnollisesti helpottanut velallisten asemaa ja vähentänyt rahoituskustannuksia.

Kaikki keskuspankit ovat lisänneet myös rahoituksen tarjontaa ja pidentäneet maturiteettia. Euroopan keskuspankin rahapolitiikan toimeenpanomekanismia on myös muutettu likviditeettiä vahvistavaan suuntaan. Markkinoiden on annettu itse määrittää likviditeetin taso. EKP tarjoaa pankeille lyhtyaikaista luottoa vakuuksia vastaan niin paljon kuin ne tarvitsevat. Pankit ovatkin varautuneet tilanteen pahenemiseen lisäämällä keskuspankkivelkaansa ja tallettamalla varoja yli yön -talletuksina keskuspankkiin. Kun talletuksesta saa yhden prosenttiyksikön matalamman koron kuin mitä rahalaitos maksaa keskuspankista ottamastaan lainasta, on tällainen valmiuskassan varmistaminen oman maksukykynsä turvaamiseksi kaikissa tilanteissa poikkeuksellisen kallista.

Hallitusten järeät toimet

Eri maiden hallitukset ovat toimineet järein ottein kriisivaikutusten torjumiseksi ja varmistaakseen rajoitusjärjestelmän häiriöttömyyden. Yhdysvalloissa pelastusohjelman suuruus ylittää 2 000 miljardia dollaria. Euroopassa pankkien varainhankinnan takaukset ovat 2 000 miljardia euroa ja pääomitukset 250 miljardia euroa. Suomessa hallitus on varautunut takaamaan jopa 50 miljardin euron edestä pankkien vakuudetonta varainhankintaa. Tosin meillä ei nykytietämyksen valossa ole ensimmäistäkään pankkia, joka tarvitsisi tai olisi ylipäätään halukas tällaista takausta käyttämään. Pankkien pääomittamiseenkin valtion varoin on Suomessa varauduttu varmuuden vuoksi.

Suomessa pankkien maksuvalmius ja vakavaraisuus ovat pysyneet kansainvälisessä vertailussa hyvinä. Silti on haaste, pystyvätkö pankit korvaamaan kansainvälisten lainamarkkinoiden kuivumisen kotimaisella luotonannolla. Yhteiskunnan intressissä on, että pankit ovat valmiita ottamaan vastaan valtion pääomasijoituksia ja takuita. Julkinen tuki on tietysti aina vastikkeellista, mutta ehdot eivät saa olla liian ankaria. Pääasia on oltava, että rahoitusmarkkinoiden toimintakyky palautuu.

Kansantalouden ei pidä antaa ajautua kierteeseen, jossa luottoja ei kannata myöntää lähestyvän laskukauden pelossa ja jossa laskukausi on tulossa siksi, ettei investointeihin ole saatavissa rahoitusta. Juuri tällaisten tilanteiden välttämiseen massiiviset valtiontakaukset ja pääomitukset on tarkoitettu. Sen johdosta näihin liittyvien ehtojen tulee olla sellaiset, että pankit voivat myös niitä käyttää terveen luotonannon ylläpitämiseen.

Useissa maissa on esille noussut ajatuksia omaisuudenhoitoyhtiöiden eli roskapankkien perustamiseksi ja ohjelmia pankkien ongelmasaamisten ostamiseksi. Rahoitusmarkkinoiden toiminnan varmistamiseen liittyviä, ratkaistavia ongelmia ovat hinnoittelu, kilpailuvaikutukset ja tuen ehdollisuus. Siitä huolimatta, että valtion toimenpiteet on tarpeellista toteuttaa pikaisesti, toimenpiteiden on oltava hyvin harkittuja ja on varmistettava, että luottoriskipäätösten teko säilyy finanssijärjestelmällä itsellään.

Kannattaa pitää mielessä Japanin esimerkki. Maassa ei tehty tarvittavia tervehdyttämistoimia pankkijärjestelmän rakenteiden ja valtion rahoittaman omaisuudenhoitoyhtiön perustamiseksi kuin monen vuoden jälkeen. Se pitkitti kriisiä ja lisäsi kustannuksia koko yhteiskunnalle. Pankkijärjestelmässä on uskallettava tehdä ikäviä toimenpiteitä nopeasti, jotta todellinen toipuminen pääsee käyntiin.

Keinot kohti parempaa taloustilannetta

Kriisistä ulospääsy on vaikeaa. Tulevaisuuden rakentamista hidastaa vaikeiden aikojen tuoreet kokemukset sekä pelko tehdä uusia reippaita toimia, jottei uudelle kriisille kylvettäisi siemeniä.

Kriisiä edeltävään maailmaan ei ole paluuta, sillä viime vuosien talouskasvu rakentui maailmantalouden suurten tasapainottomuuksien varaan: Aasian ylijäämien, Yhdysvaltojen velkaantumisen ja koko maailman rahoitusjärjestelmän harjoittaman riskien aliarvioinnin varaan. rakennelma ei kestänyt suhdanteiden heikkenemistä, ja nyt on kasvun peruta etsittävä muualta.

Kriisin pitkittymisen estämiseen ja talouden elvyttämiseen on laaja keinovalikoima. Yleisenä lähtökohtana elvytystoimille on ollut, että toimenpiteet ovat välittömiä, valikoituja ja väliaikaisia. Tavallisimpia keinoja ovat investoinnit infrastruktuuriin ja asuntotuotantoon. Valtion takaukset, luotot ja verokevennykset ovat myös laajalti käytössä. Ne maat, jotka ovat alijäämäisiä, vaativat rajuimpia elvytystoimia ylijäämämailta, kuten Saksalta. Suomen elvytyksellä ei luonnollisestikaan ole vastaavanlaista globaalia vaikutusta kuin Saksalla.

(Kalvo 3: Julkisen talouden tasapaino eräissä EU-maissa)

Julkiset taloudet joutuvat käyttämään varoja yli tavanomaisen kestokykynsä. Kolmen prosentin tilapäinen alijäämä julkisessa taloudessa voidaan luokitella vielä terveeksi, mutta nykyisellään tämä raja on monissa talouksissa ylittynyt tai ylittymässä. Kyseessä eivät ole vain pienet maat vaan myös suuremmat kansantaloudet. Suuret alijäämät johtavat tilanteeseen, jossa valtioidentaloudet tulee tasapainottaa kärsivällisesti vain pitkällä aikavälillä ja välttää liian tiukkaa finanssipolitiikkaa talousvaikeuksien aikana. Olennaista on myös varmistaa, että alijäämien menoerät eivät aiheuta pysyviä mekanismeja vaan ovat esimerkiksi kertaluontoisia investointeja. Ulospääsyyn on luonnollinen tie vasta, kun kasvu lähtee liikkeelle ja tukee alijäämien supistamista.

Jottei taantuma pitkittyisi, on rahoitusmarkkinoiden toimintakyky joka tapauksessa palautettava. Julkisen vallan vaikutuksen lisääntyminen pankkitoiminnassa on ollut välttämätöntä vakauden varmistamiseksi, mutta vaarana voi jatkossa olla kilpailun vääristyminen ja tehottomuus. Kansainvälisessä talouspolitiikassa onkin tällä hetkellä suuri koordinaation tarve, jotteivät kansalliset pelastusohjelmat pirsto jo yhdentyneitä rahoitusmarkkinoita ja kansainvälinen protektionismi leviä.

Rajat ylittävä rahoitustoiminta on joka tapauksessa uusien haasteiden edessä. Jos kansainväliset rahoitusmarkkinat eivät toimi tyydyttävästi integroituneina, siitä koituu vahinkoa etenkin pienille ja avoimille talouksille kuten Suomelle. Todellinen uhkakuva olisikin kansallisten rahoitusmarkkinoiden paluu. Ellei markkinoiden toimintakykyä pystytä kansainvälisin toimin palauttamaan, maat joutuvat tekemään oman asemansa turvaamiseksi kansallisia toimia, jotka vaikeuttavat kansainvälisten markkinoiden tilaa entisestään. Mikäli näin käy, on myös Suomessa reagoitava.

Auttaako valvonta?

Samaan aikaan kansainvälisellä tasolla etsitään kriisin syitä ja keinoja vastaavien tapahtumien ennaltaehkäisyyn. Yksi johtopäätös on selvä – finanssimarkkinoilla kaivataan lisää läpinäkyvyyttä ja tehokkaampaa kansainvälistä valvontaa ja yhteistyötä.

(Kalvo 4: Henkilöt)

Rahoitusalan toimijat ja tutkijat ovat esittäneet erilaisia ratkaisuja, miten valvojilla tulisi olla tiukempi ote rahoitustoiminnasta. On ehdotettu, että monimutkaisten finanssi-innovaatioiden kirjo pitäisi supistaa standardoituihin tuotteisiin, joilla kauppaa käytäisiin esimerkiksi pörsseissä. Lisäksi on vaadittu, että rahalaitosten pääomaa ja vaatimuksia pitää kiristää ja erilaiset taseen ulkopuoliset erät ja erillisyhtiöt on huomioitava.

Ehdotukset ovat perusteltuja. On kuitenkin pystyttävä varmistamaan, etteivät ne johda liiallisiin kustannuksiin ja takaperoiseen kehitykseen. Finanssituotteiden standardoiminen ei saa olla liian pitkälle vietyä, jotta innovoinnille ja rahoitusmarkkinoiden tehostamiselle jää tilaa. Toisaalta valvontaa ei kannata kuormittaa sellaisella työllä, joka lisää valvottavien kuluja, mutta ei välttämättä paranna riskien ennaltaehkäisyä.

Läpinäkyvyyden eli tiedonantovelvoitteiden lisääminen lienee tehokkain tapa edistää markkinoiden luottamusta ja samaan aikaan ylläpitää tehokkuutta.

Pääomavaatimuksia, mukaan lukien likviditeettipuskurointia, ei tule kiristää tarpeettomasti, jotta rahoituskustannukset eivät kasva kohtuuttomasti. Taseen ulkopuolisten erien ja erillisyhtiöiden sääntelyssä huomioitava lainkiertämisen mahdollisuudet ja tästä johtuvat kielteiset seuraamukset kaikkeen rahoitustoimintaan.

Rahoituslaitosten kansainvälinen toiminta edellyttää tehostamista valvonnassa. Ylikansallista valvontaa tulee vahvistaa varmistamalla rajat ylittävä toimivalta valvontaviranomaisille. Euroopassa on työn alla mm. de Larosiére -työryhmän, eurojärjestelmän, CEPS:n jne. toimesta eurooppalaisen, kansallisiin valvontavastuisiin perustuvan valvonnan kehittäminen. Mahdollisia päävaihtoehtoja ovat

1) nykyisen kansallisten valvojien yhteistyön lisääminen joko valvontaryhmien (colleges) tai komiteoiden (CEBS, CESR ja CEIOPS) juridista ja toimivaltaa lisäten,

2) valvontayhteistyön rakentaminen Euroopan keskuspankkijärjestelmän kaltaiseksi, European System of Financial Supervisors, jolla on keskuselin ja kansalliset valvontaviranomaiset hoitavat valvonnan alueillaan

taikka 3) antamalla Euroopan keskuspankille suurten kansainvälisten rahalaitosten valvontavastuu.

Jo tämän kevään aikana on odotettavissa päätöksiä valvonnan kehittämisen linjauksista. Larosiéren työryhmän raportti valmistuu maaliskuussa, G20-maiden toimet on aikataulutettu niin, että päätösesityksiä käsitellään huhtikuussa. Aika on kaikkinensa otollinen valvontarakenteiden parantamiselle.

Lopuksi

Tätä ja ensi vuotta koskevat talousennusteet ovat huonontuneet. Kaikissa maissa ja kaikilla talousalueille koko maailmassa kauppa on hidastunut, kasvu taittunut ja työttömyys nousee. Talouspolitiikan haasteena on nyt sovittaa yhteen toimet, joiden vaikutukset ovat välittömiä ja kohdennettuja, mutta jotka eivät rapauta pitkän aikavälin pysyvämmän kasvun edellytyksiä.

Talouden haasteet koskevat koko yhteiskuntaa. Tänään jaetaan tieteellisen tutkimuksen apurahoja. Tutkimuksen tukemiselle on hyvät perusteet myös vaikeina aikoina. Poikkeuksellisina aikoina eivät nimittäin totutut toimintatavat riitä, vaan on mentävä syvemmälle, peruskysymyksiin. Juuri siksi tutkimuksen merkitys korostuu. Vaikka tutkimus ei antaisikaan suoria vastauksia talouspoliittisiin tai muihin ajankohtaisiin ongelmiin, niin tutkimuksesta kuitenkin versovat ne uudet ideat, joiden varaan tulevaisuus rakennetaan. Tämä koskee yhtä hyvin talouspolitiikkaa kuin teknologiaa, liiketoimintaa kuin ihmistieteitäkin.