Pankinjohtaja Sinikka Salo
Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen Osasto ry:n (EKSO) puheenjohtaja
EKSO:n 40-vuotisjuhla
Helsinki 15.9.2009

Arvoisa Presidentti Ahtisaari.
Excellencies.
Hyvä juhlayleisö.

Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen Osasto ry:n 40-vuotisen toiminnan aikana Eurooppa on merkittävästi muuttunut. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta yhdistyksemme toimi kylmän sodan leimaamissa oloissa, joissa yhdistyksen tärkeä tehtävä oli ylläpitää länsieurooppalaisia kulttuurisuhteita. Keskusteluilla, seminaareilla ja tapahtumilla, menemällä mukaan yleiseurooppalaisiin hankkeisiin, toteutettiin emosäätiön ajatusta ”Ellemme voi yhtyä poliittisesti, yhtykäämme edes kulttuurisesti”. Tällöin kulttuurisella yhdentymisellä luonnollisesti tarkoitettiin tuolloin kuten nytkin monimuotoista yhteisyyttä – unity in diversity.

Berliinin muurin murtumisesta tulee kuluneeksi marraskuussa 20 vuotta. Sen myötä Eurooppa avautui ja Suomelle avautui vihdoinkin mahdollisuus mennä täysillä mukaan Euroopan yhdentymiseen. Yhdistyksemme oli alusta alkaen aktiivisesti mukana kansalaiskeskustelussa tukemassa EU-jäsenyyttämme muistuttamalla, että Eurooppa ei ole pelkästään taloutta ja politiikkaa. Sen monikulttuurisen pohjan ymmärtäminen ja tiedostaminen on välttämätöntä myös taloudelliselle ja poliittiselle yhdentymiselle.

Kaikkina vuosikymmeninä yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on ollut aktivoida ja ylläpitää kansalaiskeskustelua eurooppalaisesta kulttuurista ja näin edistää eurooppalaisen identiteetin ja elämänmuodon tunnistamista myös suomalaisen identiteetin juurissa.

***

Entä tästä eteenpäin? Mihin EKSOa tarvitaan seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä?

Me EKSOssa näemme selkeän tarpeen toiminnalle myös vastaisuudessa. Ehkä jopa haasteellisempana, koska elämme nopeasti globalisoituneessa maailmassa ja maailmankylässä. Eurooppa-projekti ei ole valmis. Se tarvitsee eteenpäin mennäkseen nimenomaan kansalaistensa tuen. EU:n, Eurooppa-projektin omistajuutta on vahvistettava. Euroopasta on tehtävä kaikkien sen kansalaisten projekti – ei vain jonkun ryhmän projekti. Tässä näemme EKSOn kaltaisten kansalaisyhdistysten keskeisen tehtävän. EKSO haluaa olla mukana tässä rakennustyössä tutustuttamalla suomalaisia muiden Euroopan kansakuntien kulttuuriin ja elämänpiiriin. Yhdistyksemme haluaa edistää yhteiskunnallista avoimuutta ja riittävää yhtenäisyyttä niin, että Eurooppa-projekti voi kansalaistensa innostamana mennä eteenpäin ja vastata tuleviin haasteisiin, jotka globaalistuneessa maailmassa eivät pysähdy valtioiden rajoille. Visiossamme suomalaisten luottamus yhteiseen Eurooppaan rakentuu luonnollisesti kriittisen ja avoimen kansalaiskeskustelun pohjalle.

EKSOn visiossa toiminnan tavoite on saattaa ”Eurooppa omaksi” suomalaisten keskuudessa. Me emme saa marginalisoitua niillä foorumeilla, joilla meitä koskevia asioita käsitellään. Tässä kulttuurilla on tärkeä merkitys, sillä niin tärkeitä kuin taloudelliset strategiat ja suuntaviivat ovatkin, ne eivät riitä kansalaisten innoituksen lähteeksi – ainakaan kaikkien. Vakaus- ja kasvusopimuksen periaatteet eivät sytytä − muita kuin ekonomisteja! Kulttuuri on selkeästi Euroopan rakentamisen innostaja ja voima. EKSO on siinä mielessä ainutlaatuinen yhteisö, että se on toiminnassaan aina korostanut kulttuurin yhteyttä talouteen ja politiikkaan.”Kulttuuri on niin tärkeä asia, että sitä ei voi jättää pelkästään kulttuurin ammattilaisille!”

Erityisesti nykyisessä vakavassa taloustilanteessa tarvitaan suvaitsevaisuutta ja avoimuutta, kulttuurista ymmärtämystä. 1930-luvun suuri lama johti protektionismiin ja kauppasotiin, yltiönationalismiin ja viimein toiseen maailmansotaan. Onneksi nyt näyttää siltä, että protektionismi ja nationalismi eivät ole saaneet kovin suurta roolia – ainakaan toistaiseksi. EKSO toimii sulkeutuneisuutta ja yltiönationalismia vastaan tuottamalla kansalaiskeskusteluun eurooppalaisia puheenvuoroja, korostamalla eurooppalaisia arvoja ja eurooppalaisuutta.

***

Mutta miksi Eurooppa, miksei koko maailma?

Eurooppa ja eurooppalaisuus ei ole linnake muuta maailmaa vastaan. Eurooppa – ja Euroopan Unioni − on kotipesämme, jota kautta voimme vaikuttaa myös globaalisti ja toimia maailmankansalaisina. Viimeaikainen rahoitusmarkkina- ja talouskriisi on jo osoittanut yhtenäisen EU:n merkityksen globaaleilla foorumeilla puhumattakaan yhteisestä rahasta ja rahapolitiikasta, joka on osaltaan ollut vakauttamassa maailman rahataloutta ja rahoitusmarkkinoita jo 10 vuoden ajan. Erityisesti Suomen kaltaisen pienen maan ja kansakunnan kannalta kuuluminen EU:hun on välttämätöntä. Eivät edes suuretkaan pärjää pitkän päälle yksin globaalistuvassa maailmassa.

Hyvä juhlayleisö!

Olemme pyrkineet rakentamaan juhlamme näköiseksemme.

Yhdistyksemme historiikki, jonka saatte mukaanne lähtiessänne, kertoo Suomessa ainutlaatuisen kulttuurialan kansalaisyhdistyksen historian. Yhdistyksen toiminnan ovat mahdollistaneet avarakatseiset kansalaiset sekä kulttuurin että talouselämän alueelta uhraamalla aikaansa ja varoja tärkeäksi pitämäänsä toimintaan. Haluan yhdistyksemme puolesta esittää mitä parhaimmat kiitokset toimijoillemme, yhteisöjäsenillemme ja muille tahoille, joiden taloudellinen tuki on mahdollistanut toimintamme. Lämmin kiitos myös historiikkimme kirjoittajalle hum. kand. Suvi Kukkoselle, joka esittelee historiaamme aivan kohta.

Haluan myös jo nyt esittää parhaat kiitokset tämän juhlan esiintyjille. Meillä on ilo kuulla ulkomaisina vierainamme Euroopan Kulttuurisäätiön toiminnanjohtajaa Gottfried Wagneria. Hän johtaa Amsterdamissa pääpaikkansa pitävää yhteisöä, jonka ystävyysseura EKSO siis on. Toisena ulkomaisena puhujanamme kuulemme ranskalaisen mediavaikuttajan Ann Juliennen esityksen kulttuurin ja television kiehtovista yhteyksistä. Madame Julienne on sekä Yhdysvaltain että Ranskan kansalainen ja edustaa siis tavallaan Euroopan tärkeää transatlanttista ulottuvuutta.

Musiikkia meille esittävät hienot taiteilijamme – lämpimät kiitokset Jussi Merikannolle ja Gustav Djupsjöbackalle, Oliphant- yhtyeelle sekä Marjukka Riihimäelle ja hänen johtamalleen Sibelius-lukion kamarikuorolle. Haluan kiinnittää huomionne musiikkiesittelyihin, jotka myös tuovat esiin monipuolisesti maanosamme rikasta kulttuuriperintöä. Käsiohjelmasta ja sen liitteestä löydätte lisätietoa esiintyjistämme.

***

Juhlapuhujamme on Presidentti Martti Ahtisaari, rauhan nobelisti. Olemme äärettömän onnellisia saadessamme kuulla mitä hänellä on sanottavaa Euroopan rauhan ja vaurauden projektin saavutuksista ja kulttuurin haasteista tänä päivänä.

Arvoisa juhlayleisö! Tervetuloa juhlaamme! Hjärtligt välkommen! You are all warmly welcome!