Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen, Suomen Pankki
Turvallisuuspolitiikan seminaari
Kajaani 27.3.2010
Arvoisa ministeri, hyvät kainuulaiset, hyvät naiset ja herrat
On ilo tulla Kajaaniin. Ensimmäisen kerran turvallisuuspoliittisissa asioissa Kajaani tuli tutuksi armeijasta, Kainuun prikaatista, jossa olin asevelvollisena. Muutoinkin Kajaani on tuttu, sillä olen saanut liikkua täällä useinkin ja sitä kautta saanut paljon hyviä ystäviä.
Aiheeni on Talous osana kansallista turvallisuutta. Tarkastelen talouden merkitystä kansalliselle turvallisuudelle keskuspankkimiehen näkökulmasta. Tämä on toki kapea näkökulma. Toivottavasti se kuitenkin täydentää aiempia alustuksia, jotka ovat yhdessä kattaneet laajasti talouden ja turvallisuuspolitiikan alueen.
Kestävällä pohjalla oleva talous antaa turvallisuutta. Tämä pätee niin jokaisen henkilön, yrityksen, kuin koko valtion kohdalla. Mitä tulee turvallisuuden uhkiin, kriiseihin ja sotiin, niissä on hyvin usein kyse taloudellisista intresseistä.
Horjuva talous lisää maan riippuvuutta ulkovaltojen politiikasta ja saattaa jopa vaarantaa sisäisen turvallisuuden. Kun valtion talous on kunnossa, rahoitusjärjestelmä toimii ja kansalaiset voivat luottaa oman taloutensa vakaaseen kehitykseen, edellytykset kansalliselle turvallisuudelle ovat olemassa.
Julkinen talous
Valtion turvallisuus ja itsenäinen päätöksenteko edellyttävät riittäviä taloudellisia resursseja. Taloudellisesti vakaat olot ovat edellytys muulle vakaudelle. Suomi on hyvä esimerkkimaa siitä, miten suuri poliittinen merkitys kansakunnan taloudellisella kehityksellä on.
Pari vuosisataa sitten Suomi oli autonominen osa Venäjän keisarikuntaa. Autonomia oli pääosin taloudellista, finanssiautonomiaa. Jo tuolloin oman taloudenpitomme merkitys ymmärrettiin, ja finanssiautonomian pohjalta kehittyi myös oma poliittinen elämä. Valtiomies Johan Vilhelm Snellmanin rahauudistukset 1860-luvulla tähtäsivät vakauteen. Samaan aikaan elvytettiin valtiopäiväelämää ja vakiinnutettiin suomen kielen asema. Tämä kaikki loi perustan itsenäiselle päätöksenteolle ja myöhemmin toteutetulle Suomen itsenäistymiselle.
Snellmanin aikana valtion velkaantumista vältettiin. Velka pidettiin hyvin aisoissa. Sitä otettiin vain tuotannollisiin investointeihin, lähinnä rautatieverkoston rakentamiseen. Velkaa ei otettu kulutukseen. Sen määrä pidettiin sopivassa suhteessa ulkomaankauppaan ja valtion tuloihin. Laskennallisesti pysyttiin alle 15 prosentin suhteessa kokonaistuotantoon aina sisällissodan alkuun asti. Muutoinkin taloutta hoidettiin esimerkillisesti.
1862 laskettiin liikkeelle ensimmäinen joukkovelkakirjalaina Saksan markkinoille. Tämän jälkeen Suomen valtio hankki ulkomaista lainaa säännönmukaisesti joukkovelkakirjoilla. Näin hankitulla ulkomaisella pääomalla edesautettiin Suomen taloudellista kehitystä. Ulkomaisissa rahoituskeskuksissa liikkeelle lasketetut joukkovelkakirjalainat lisäsivät Suomen tunnettuutta. Tällainen läsnäolo rahoitusmarkkinoilla vahvisti Suomen autonomista ja myöhemmin täysin itsenäistä asemaa.
Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena tuosta ajasta totean, että lainoja järjestelivät tuolloin monet edelleen nimekkäät kansainväliset pankkiirit ja pankit. Näitä olivat muun muassa Rothschild, A.O. Wallenberg ja hänen pankkinsa SEB, sekä Credit Lyonnais ja Bank of New York. Nämä nimet ovat pysyneet Suomen laina-asioita hoitamassa nykypäiviin.
Toinen mielenkiintoinen havainto historiasta on jo tuolloin tehdyt arviot maiden luottokelpoisuudesta. Tämä kertoo Suomen saamasta arvostuksesta. Credit Lyonnais -pankki luokitteli maita eri kategorioihin niiden luottokelpoisuuden perusteella vuonna 1898.
Parhaassa velanottajamaiden luokassa “Pays dont les finances sont de premier ordre” oli muun muassa Saksan, Englannin, Venäjän, Sveitsin, Yhdysvaltojen, Ruotsin ja Tanskan joukossa Suomi. Toiseksi ylimpään luokkaan pääsivät esimerkiksi Hollanti, Japani, Italia ja Itävalta. Kolmannessa luokassa olivat Brasilia, Argentiina, Espanja ja Portugali. Jaotteluhan näyttää yllättävän samalta kuin näinä päivinä!
Tietenkin omien taloudellisten instituutioiden, niin kuin oman keskuspankin ja myös oman rahan, kehittyminen oli osa Suomen kypsymistä valtiolliseen itsenäisyyteen. Mielenkiintoista kuitenkin on, että oma raha, markka, ei tähdännyt irtautumiseen muusta maailmasta vaan päinvastoin.
1800-luvulla rahamaailmassa elettiin ensin hopeakannan ja sitten kultakannan oloissa. Muista maista erillinen kansallinen rahapolitiikka ei kuulunut tuolloin itsenäisen valtion tunnusmerkkeihin. Ajan ihanteena oli osallisuus yleismaailmallisessa raha-järjestelmässä, joka perustuisi yhteiseen arvonmittaan, kultaan tai hopeaan. Omalla markalla pyrittiin integroitumaan kansainvälisille markkinoille sen jälkeen kun siihen asti Suomessa käytetty raha, rupla, oli Krimin sodan ja Puolan kapinan jälkeen osoittautunut vaarallisen epävakaaksi.
Rahoitusjärjestelmä
Rahoitusjärjestelmän tehokas ja luotettava toiminta on yhteiskunnan toimivuuden keskeinen perusta. Se on yhteiskunnan verenkierto ja jos tässä on pieniäkin tukoksia tai ongelmia, voivat häiriöstä vakavasti kärsiä yhteiskunnan elintärkeät osat. Finanssimarkkinoiden on pystyttävä toimimaan kaikissa oloissa.
Tuore finanssikriisikin osoitti jälleen miten olennaisia rahoitusjärjestelmän sääntely ja valvonta ovat. Oman monimutkaisuuden lisänsä tuo se, että alan liiketoiminnat ovat kytköksissä toisiinsa. Lisäksi finanssitoiminta on kansainvälistynyt voimakkaasti kaikkialla, ei vähiten meillä Suomessa. Yksittäisen rahalaitoksen toimintahäiriöt voivat aiheuttaa näiden kytköksien kautta vakavia ongelmia koko sektorille ja häiriöt voivat tulla myös kokonaan maan ulkopuolelta.
Suomen Pankki keskuspankkina – pankkien pankkina – varmistaa osaltaan rahoitusjärjestelmän tehokkaan ja luotettavan toiminnan. Lisäksi Finanssivalvonta valvoo finanssialan toimijoita, pankkien ja vakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta sekä arvopaperimarkkinoiden toimintaa. Pankkien ja muiden rahoituslaitosten vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden lisäksi valvonnan kohteena on maksujärjestelmien toimivuus. Siinä keskuspankin rooli on erityisen keskeinen.
Rahoitusjärjestelmän tärkeyden johdosta finanssimarkkinoilla on varauduttava kaikkiin mahdollisiin häiriöihin. Se on keskeinen kansallisen huoltovarmuuden alue. Huoltovarmuuskeskuksen kanssa hyvässä yhteistoiminnassa Suomen Pankki on järjestänyt finanssialan kriisiharjoituksia säännöllisesti muutaman vuoden välein. Viimeisin Finanssialan toimintaharjoitus ”FATO 2009” järjestettiin juuri viime syksynä ja siihen osallistui yli 70 organisaatiota ja toistatuhatta ihmistä.
Rahoitusjärjestelmän ja sen yksittäisten toimijoiden merkitys ei ole mikään aivan viime vuosien havainto tai ilmiö. Muun muassa Juho Kusti Paasikiven päiväkirjoista 14.4.1923 löytyy mielenkiintoinen merkintä. Keskusteluistaan Jakob Wallenbergin kanssa hän kirjasi, että on välttämätöntä, että pankeilla on riittävästi riskipuskureita. Pitää olla salaisia reservejä, joilla voidaan kattaa ensimmäiset tappiot ja joiden avulla pankin toiminta voidaan varmistaa.
Presidentti Risto Ryti puolestaan linjasi samoihin aikoihin, että ”ei riitä, että meillä on hyvä rahajärjestelmä, vaaditaan lisäksi, että rahajärjestelmämme on sellainen, että siihen ulkomailla luotetaan”.
Ulkomaisista yhteyksistä puheen ollen, taloudellinen turvallisuus ei nykymaailmassa todellakaan merkitse autarkiaa, eristäytymistä muusta maailmasta. Tuskin esimerkiksi Pohjois-Korea on maailman turvallisin maa, vaikka se onkin pyrkinyt pönkittämään itsenäisyyttään äärimmäisellä taloudellisella eristäytyneisyydellä.
Kuten Kajaanin Lyseon suuri poika, presidentti Urho Kekkonen sanoi, ”turvallisuus ei ole aidan panemista vaan ovien avaamista”. Tällä hän korosti luottamuksen merkitystä ja sitä, että turvallisuus lisääntyy kansainvälisen yhteistyön kautta.
Paasikiven, Rytin ja Kekkosen linjaukset ovat tämän päivän talouskriisin valossa entistäkin tärkeämpiä. Pankkien ja muiden rahoitusjärjestelmän toimijoiden pitää olla luotettavia sekä huomioitava kansainvälinen ulottuvuus.
Kansainvälistä sääntelyä ja valvontaa sekä näihin liittyviä rakenteita vahvistetaan. Mitä toimivampiin ratkaisuihin tässä päästään, sitä paremmat edellytykset taloudellisen vakauden turvaamiseen on meillä Suomessakin. Siksi on tärkeää, että sinänsä ehkä kaukaisilta tuntuvat uudistukset, kuten Baselin pankkivalvontakomitean ja Euroopan komission sekä jopa presidentti Obaman hallinnon ehdotukset etenevät. Ne sisältävät keinoja, joilla varmistetaan pankkien terve toiminta ja vahvistetaan niiden riskiensietokykyä. Näillä pyritään estämään pankkikatastrofit tai ainakin pienentämään kustannuksia, jotka pankkikriiseistä jäävät veronmaksajille.
Kadunmies
Nykyajan maailmassa on myös meidän pystyttävä luottamaan hyvään taloudenpitoon ja rahoitusmarkkinoiden toimintaan. Siksi tämän päivän kysymys kadunmiehelle on: Onko pahin Suomessa ohi? Kyselyjen mukaan suomalainen vastaa tähän: kyllä on.
Suomessa kuluttajaluottamuksen ja toteutunutta kehitystä kuvaavien talouslukujen välillä on kuitenkin ristiriita. Suomen talouden näkymät ovat edelleen useimpia Euroopan maita heikompia. Suomen talouden toipuminen globaalista taloustaantumasta alkaa todennäköisesti myöhemmin kuin euroalueella keskimäärin. Valtion velka on tosin pienempi kuin monissa maissa, mutta nyt velkaantuminen on – kuten muuallakin euroalueella – kestämättömällä uralla. Kovin pitkään ei voida elää tilanteessa, jossa tulot eivät riitä menoihin.
Yllättävää tässä kaikessa kuitenkin on, että kuluttajien luottamus on jopa vain vahvistunut ja taloudellista kriisiä ei yleisesti koeta. Olisiko tähän syynä se, että talouskriisin koettiin johtuvan kansainvälisen talouden vaikeuksista ja nyt siellä kehitys on suotuisaa? Toinen vaikuttava tekijä lienee se, että varallisuusesineiden, kuten asuntojen, hinnat ja pörssikurssit ovat viime aikoina nousseet. Lisäksi monelle säännölliset tulot omaavalle kotitaloudelle tilanne on parantunut, kun lainakorot ovat poikkeuksellisen matalalla, monien kotitaloustavaroiden hinnat laskeneet ja näin kaikkinensa ostovoima kasvanut. Työttömyys on kasvanut, mutta toistaiseksi pelättyä vähemmän. Usealla kotitaloudella menee siis yhä hyvin.
Kuluttajaluottamus on yleensä ennakoinut hyvin tulevaa talouskehitystä. Toivottavasti nytkin ”kansa tietää”, ja suomalainen kuluttaja on oikeassa, huolimatta talouden synkistä luvuista ja vielä hyvin heikoista talousennusteista.
Yhteenveto
Olen puhunut hyvän taloudenpidon merkityksestä turvallisuudelle ja itsenäisyydelle. Yksi ajankohtainen esimerkki talousvaikeuksiin joutuneesta maasta on Kreikka. Maan julkinen talous on ajautunut ahdinkoon, pankkien kuntoon liittyy kysymyksiä ja kadunmies mellakoi.
Kreikan talouspoliittinen päätöksenteko uhkaa siirtyä omasta hallusta maan ulkopuolelle. Samalla sen taloustilanteesta on tullut koko Euroopan yhteinen huolen aihe. Ongelmana ei ole enää vain lainarahan kustannus. Maan on onnistuttava hoitamaan taloutensa kuntoon. Tätä yritetään vakavasti ja kansalliset päätöksentekijät ovat osoittaneet valmiutensa vastuullisiin toimiin.
Koko Euroopan etu on, että Kreikka onnistuu mahdollisimman hyvin palauttamaan markkinoiden luottamuksen ja myös toteuttamaan tarpeelliset taloudelliset vakauttamistoimet.
Haluan tiivistää aiheeni muutamaan keskeiseen asiaan:
– hyvä taloudenpito on kansallisen turvallisuuden – ja itsenäisyyden – välttämätön edellytys
– turvallisuutta vahvistava talouspolitiikka on mahdollista vain kansainvälisenä yhteistyönä
– nykyisessä taloudellisessa tilanteessa taloudellisen turvallisuuden prioriteetit ovat julkisen talouden palauttaminen pitkän päälle kestävälle perustalle ja kansainvälisten yhteistyörakenteiden vahvistaminen talouspolitiikassa yleensä ja rahoitusvalvonnan alalla erityisesti.
______________
Lähteitä
Arola Mika, Foreign Capital and Finland, väitöskirja, Edita 2006
Kuusterä Antti, Markan matkassa – Suomen rahajärjestelmän historiaa 1859–1997. Kansantaloudellinen aikakauskirja 2/1997
Liikanen Erkki, Kansallisvaltio ja Euroopan integraatio -puhe, 27.11.2006 Paasikivi-seura
Tarkka Juha, A Governor for Turbulent Times: Centenary of the Birth of Risto Ryti. Bank of Finland Monthly Bulletin (February 1989)