Pentti Hakkarainen, johtokunnan varapuheenjohtaja
Esitelmä Teknologiateollisuuden rahoitusryhmälle Helsingissä 3.2.2011
Tiivistelmä, voi poiketa puhutusta.
Esitelmän kuviot (pdf)
Finanssipeli ei yksin riitä – talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä
Hyvät rahoitustyöryhmän jäsenet, kiitän ensimmäiseksi tilaisuudesta olla kokouksessanne pitämässä alustusta. Tunnen työryhmänne toimintaa ja jäseniä hyvin, sillä ollessani Outokumpu Oy:n rahoitusjohdossa olin myös tämän työryhmän jäsen.
Aiheeni on uudet Basel-säännökset, niiden sisältö ja vaikutukset. Sen jälkeen käsittelen rahoitusmarkkinoiden tilaa. Lopuksi kuvaan yleisemmin talousnäkymiä.
Basel III
Ensimmäiset Basel-vakavaraisuussäännökset 1990-luvun alussa toivat kansainvälisesti yhtenäiset vakavaraisuusvaatimukset pankkien omille varoille suhteessa luottoriskeihin. Säädökset saivat lisäelementteinä muun muassa aiempaa tarkemmat määrittelyt ja painot luotto- ja markkinariskeille vuoden 2004 Basel II -vaatimuksissa.
Kansainvälistä rahoitussääntelyä ja -valvontaa on alettu rahoituskriisin opetusten pohjalta kiristää voimakkaasti. Toistaiseksi tärkein uudistuskokonaisuus, ns. Basel III, parantaa pankkien riskinsietokykyä. Se saatiin aikaan nopeasti.
Viime vuoden lopulla sovittiin uusien Basel III -vaatimusten sisällöstä ja voimaan tulon aikataulusta. Pitkähkön, vuoteen 2019 ulottuvan siirtymäajan jälkeen pankeilta vaaditaan laadultaan entistä parempaa omaa pääomaa sekä vankempaa rahoitusasemaa niin likviditeetin kuin oman rahoituksen osalta. Rahalaitoksen velkaantumiselle asetetaan myös ehdoton katto.
Oman pääoman laatua parannetaan. Vähimmäisvakavaraisuusvaatimus säilyy nykyisessä kahdeksassa prosentissa, mutta siihen edellytetään jatkossa oikeaa, aitoa omaa pääomaa nykyistä enemmän. Tätä rajoituksetonta ensisijaista omaa pääomaa on oltava käytännössä vähintään seitsemän prosenttia, josta ehdoton minimi on 4,5 prosenttiyksikköä ja lisäksi ns. kiinteänä pääomapuskurina 2,5 prosenttiyksikköä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka vakavaraisuusvaatimus muodollisesti säilyy entisenä, on rahalaitoksen käytännössä vahvistettava sitä 10,5 prosenttiin.
Toinen merkittävä vaatimus on vahvistaa rahoitusasemaa. Toisaalta pankkien on ylläpidettävä erityistä likviditeettivalmiutta (liquidity coverage ratio) ja toisaalta varmistettava omaa rahoituspohjaa siten, ettei siinä nojata liiaksi lyhytaikaiseen rahamarkkinarahoitukseen (net stable funding ratio).
Velkaantumiskatolla (leverage ratio) estetään pankin liiallinen taseen kasvu suhteessa sen omaan pääomaan. Pankilla on oltava vähintään kolme prosenttia ensisijaista omaa pääomaa taseen riskipainottamattomasta loppusummasta. Näin rahoituslaitos, jolla on vähäriskistä luotonantoa, jonka riskipaino on pieni, ei voi velkaantua liiallisesti.
Kaikilla näillä uusilla vaatimuksilla on vaikutuksia rahalaitoksen kannattavuuteen ja luotonantokykyyn sekä myös talouskasvuun. Tästä on esitetty paljon laskelmia. Viime keväänä kansainvälisten pankkien etujärjestö Institute of International Finance arvioi ennen lopullisten säännösten tultua sovittua, että pankkien kannattavuus romahtaa ja luotonantokyky olennaisesti heikkenee sekä talouskasvu hiipuu jopa 1,5 – 4 prosenttiyksikköä vaatimusten tullessa voimaan.
Lopullisten Basel III -vaatimusten muotouduttua ovat vaikutusarviotkin tarkentuneet. Baselin pankkivalvontakomitea ja useat keskuspankit, Suomen Pankki mukaan lukien, ovat näitä tehneet. Niiden mukaan suorat vaikutukset ovat sittenkin varsin maltillisia. Kokonaistalouteen ne yhteensä vaikuttaisivat BKT:a heikentäen noin 0.2 – 0.4 prosenttiyksikköä. Luotonantoon liittyvä kustannusvaikutus arvioidaan olevan marginaalin levenemisenä noin 0.25 – 0.50 prosenttiyksikköä.
Joka tapauksessa vaikutuslaskelmiin tulee suhtautua suurella varauksella. Pankit toimivat alati muuttuvassa, dynaamisessa markkinassa. Ne kehittävät jatkuvasti omaa toimintaansa ja kilpailun johdosta parantavat tuottavuutta. Pankit voivat myös joutua kilpailun johdosta luopumaan leveämmästä marginaalista ja hyväksymään aiempaa pienempi oman pääoman tuottovaatimus. Vaikutusarvioista kiinnostuneet voivat tutustua Suomen Pankin vakausraporttiin Euro&Talous 2010, joka sisältää katsauksen asiasta.
Mielessänne on ehkä kysymys, mitä yritysrahoituksessa voi tehdä ja miten mahdollisiin kustannuslisäyksiin voi varautua. Vastaus on se, että tulee varmistaa se, että yrityksellä on käytössään useampia rahoituslähteitä. Kilpailuttamalla rahalaitoksia ja hyödyntäen useita rahoituslähteitä varmistaa osaltaan parhaat ehdot, olivatpa sääntelyn kustannusvaikutukset sitten mitkä tahansa.
Lisäksi totean, että vaikka uudistuksista aiheutuukin pankeille kustannuksia, ovat ne kokonaisuudessaan myös pienen maan, kuten Suomen etujen mukaisia. Vuoden 2008 aikana kärjistynyt kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden kriisi osoitti hyvin, miten voimakkaasti muualla tapahtuvat häiriöt vaikuttavat meillekin.
Rahoitusmarkkinoiden näkymät
Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän toipuminen maailmanlaajuisesta talous- ja rahoituskriisistä vie vielä vuosia. Usean valtion talousasema heikentyi taantuman vuoksi. Epäluottamus jopa useiden Euroopan maiden velanhoitokykyyn horjuttaa rahoitusmarkkinoita. Vaikka valtiot ja rahoituslaitokset ovat vahvistaneet riskinsietokykyä, erot eri maiden ja pankkiryhmien välillä ovat suuria ja epävarmuuksista ei ole irtauduttu.
Onneksi Suomen rahoitusjärjestelmä on kestänyt hyvin ja kyennyt estämään talouden pahan heikentymiskierteen syntymisen. Aina kun kritiikki kasvaa pankkien kannattavuutta kohtaan, on hyvä toisaalta muistaa, että suomalaisten rahoituslaitosten vahvuus pienentää ongelmia. Tämä on tärkeää, sillä emme todellakaan ole suojassa kansainvälisen talouden ja rahoitusjärjestelmän häiriöiltä.
Suomalaisten rahoituslaitosten saamiset Euroopan velkaantuneimmista maista ovat rajalliset. Tämä vähentää riskiä, että näiden maiden ongelmat suoraan tarttuisivat Suomen rahoitusjärjestelmään. Suomalaiset pankit ovat muutenkin selvinneet rahoitus- ja talouskriisistä vähäisin kolhuin, ja niiden kannattavuus ja vakavaraisuus ovat pysyneet hyvällä tasolla. Jos Suomen talous kasvaa ennustetusti, taantuman pankeille aiheuttamat luottotappiot näyttäisivät jäävän vähäisiksi.
Kreikka kriisiytyi ensimmäisenä. Alkuun siihen ei toivottu Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) osallistumista ongelmien ratkaisuun ollenkaan. Pitkien neuvottelujen jälkeen se tuli Kreikan pelastuspakettiin mukaan. Kansainvälisen valuuttarahaston osaaminen ja kokemus rahoituspakettien ja siihen liitettävän talousohjelman luomisesta oli tuossa tilanteessa elintärkeää.
Kreikan jälkeen kriisiytyi Irlanti, joka ensin väisteli avun pyytämistä, mutta joutui lopulta taipumaan. Kansainvälinen valuuttarahasto otettiin nyt heti alusta mukaan kriisin hallintaan. Ohjelma on tiukka. IMF edellyttää talouden saattamista kestävälle uralle. Se seuraa tarkoin ohjelman noudattamista. Lopulta vastuu talouden tasapainoon saattamisesta on kuitenkin aina maalla itsellään.
Paljon uhkakuvia on esitetty myös Portugalin ja Espanjan osalta. Näissä maissa on tehty toimia talouksien tasapainottamiseksi. On mahdollista, että markkinoiden luottamus maiden rahoitusaseman kestävyyteen horjuu. Ne joutuisivat tilapäisesti riippuvaisiksi Euroopan Unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston järjestämistä luotoista. Tällöinkin Kreikan ja Irlannin tapauksien kokemuksista on hyötyä. Ne osaltaan kapseloivat ongelmia ja vähentävät painetta muualle. Lisäksi rahoituspaketit ja toimintamallit ovat testattuja ja yhä valmiimpia.
Rahoituksen saatavuus ja ehdot puristukseen
Rahoitusmarkkinoilla euromaat ovat jakaantuneet luotonottajina jyviin ja akanoihin erityisesti viime vuoden aikana (kuva 2). Valtioiden luottoriskien hinnat ovat eriytyneet voimakkaasti kuvaten markkinoiden arvioimaa luottokelpoisuutta.
Kuitenkin aivan viime viikkoina ovat valtioiden velkaongelmien ratkaisumalleihin liittyvät odotukset näkyneet markkinoilla siten, että tuottoerot eri maiden liikkeelle laskemien joukkovelkakirjoista ovat kaventuneet (kuva 3). Osin tämä johtuu kuitenkin siitä, että Saksan velan korko on hiukan noussut enemmän kuin useimpien euromaiden korot (kuva 4).
Rahoitusmarkkinoiden herkkää tilannetta kuvaa myös pankkien rahoituksen kallistuminen, erityisesti ns. periferiamaissa sijaitsevien pankkien osalta. On ymmärrettävää, että rahalaitosten oman rahoituksen ehtojen heikkeneminen näkyy vastaavasti niiden edelleen myöntämien luottojen ehdoissa.
Mielenkiintoinen seikka on euron kahden vuoden koron nopea nousu. Samalla se on irtautunut dollarin korosta (kuva 6). Voi olettaa tämän näkyvän jatkossa eurooppalaisten rahalaitosten myöntämissä lainoissa. Myös aivan lyhytaikaisten korkojen osalta markkinaodotukset ja analyytikoiden ennusteet ovat voimistuneet hienoisen koronnousun suuntaan (kuvat 7 ja 8).
Yksi kriisiajan paljon käytetyistä rahamarkkinaoloja kuvaavista kuumemittareista on vakuudettoman ja vakuudellisen lainarahan korkoero pankkien välisellä, ns. interbank-markkinoilla. Korkoeron kaventuminen osoittaa, että aivan rahoitusmarkkinoiden ytimessä toiminta on parantunut, joskaan vielä tilanne ei ole parantunut ennen rahoitusmarkkinakriisiä edeltävään kuntoon.
Tähän rahoitusmarkkinanäkymään, joka edelleen on herkkä, tulee samaan aikaan suuri määrä uusien lainojen liikkeeseen laskuja. Valtioiden ja pankkien joukkovelkakirjoja markkinoille ennustetaan tulevan noin 800 – 1.000 mrd. euron arvosta.
Yritysrahoituksen hankkimista suunnittelevien on syytä olla varuillaan, etteivät yrityksen omat rahoitushankkeet syrjäydy massiivisten valtioiden ja pankkien velkojen puskemana. Kun koko rahoitustoimiala sopeutuu uuteen aikaan ja sen luotonantokapasiteetti pikemminkin pienenee kuin kasvaa, on tämä syrjäytymisriski todellinen huolen aihe.
Lopuksi hyvät rahoitustyöryhmän jäsenet,
Finanssipeli ei riitä talousnäkymien ja -kasvun vahvistamiseksi, tarvitaan investointeja.
Kansainvälinen talous elpyy ripeää vauhtia, noin viiden prosentin tasolla. Talouskasvu on kuitenkin hyvin eritahtista ja erilaista eri puolilla maailmaa.
Kehittyvät maat eivät kaikki edes joutuneet kriisiin ja nekin jotka sen kokivat, ovat toipuneet kriisistä vauhdilla. Voimakkaasti kasvavat Kiina, Intia ja monet kehittyvät taloudet.
Kehittyneiden talouksien joukossa Yhdysvallat on lähtenyt ennakoitua voimakkaampaan kasvuun. Viimeisimmät tiedot kulutuskysynnän kasvusta ovat omiaan vahvistamaan käsitystä, että syksyllä kiihtymään lähtenyt kasvu on kestävällä pohjalla. Kuitenkin siellä on vielä jäljellä mahdollisia ongelmia asuntomarkkinoilla ja -luototuksessa sekä korkean työttömyyden johdosta.
Euroopassa kehitys on myös heterogeenistä. Saksa on selkeästi voimakkaimmin kasvanut talous. Valtioiden velkaongelmat ja julkisten talouksien suuret vajeet painavat tunnelmaa. Monien periferiamaiden talouden tasapainottaminen on omiaan supistamaan taloutta.
Suomen talouden kasvu lähtee yleensä viennistä ja siirtyy kulutukseen ja lopulta investointeihin. Vienti – ja perinteisillä, monen jo savupiipputeollisuudeksi tuomituilla aloilla – on lähtenyt ennakoitua parempaan vetoon. Maailmankaupan ja vientimarkkinoidemme kysynnän kasvu antavat toiveita viennin jatkumisesta ripeänä.
Kulutuskysyntä on pysynyt varsin vahvana ja myös kuluttajien luottamusindeksi tukee näkemystä sen jatkuvan sellaisena.
Tuotannolliset investoinnit antavat vielä odotuttaa, sillä edelleen monilla toimialoilla on käyttämätöntä kapasiteettia ja useilla yrityksillä mahdollisuus hyödyntää Suomen ulkopuolella olevia tuotantoyksiköitään.
Haaste on varmistaa tuotannollisten investointien kasvu. Jo reilun vuosikymmenen ajan ne ovat olleet monia kilpailijamaitamme vähäisempiä. Usein kuulee väitteen, että Suomi ei enää tarvitse panostuksia tuotannolliseen pääomaan teollisuudessa. Maa on tämän väitteen mukaan jo sellaisessa kehitysvaiheessa, että teollistuminen on jo ohitettu ja meidän tulee panostaa palvelutoimialoihin. Tämä on kuitenkin vaarallinen tie.
Pienenä avoimena kansantaloutena, jolla on rajallinen ja ilmeisesti supistuva työvoima, Suomi pärjää vain tuottavuuttaan nostamalla. Tämän varmistamiseksi pääomavaltaistuminen ja tuotannolliset investoinnit ovat elintärkeitä. Lisäksi vertailuun voisi ottaa maita, joita voidaan talouden tuotantorakenteiden osalta verrata Suomeen, ja näiden investointitasoja. Yllättävää onkin, että esimerkiksi Saksassa ja jopa Ruotsissa, joita ei voine pitää jälkeenjääneempinä, teollisuuden kone- ja laiteinvestoinnit suhteessa kansantalouden kokoon ovat selvästi korkeammat kuin Suomessa.
Siksi loppuun totean, että oivatkaan finanssijärjestelyt – vaikka niitä tässä rahoitustyöryhmässä varmasti arvostammekin – eivät riitä, vaan tarvitsemme tuotannollisia investointeja tulevaisuuden talouskasvua varmistamaan.