​Pentti Hakkarainen, johtokunnan varapuheenjohtaja

Esitelmä Keskustan Talousseminaarissa Helsingissä 2.3.2011

Esitelmän runko, voi poiketa pidetystä esityksestä.

Talouden kehityslinjoja; kolme myönteistä ja neljä haasteellista

Aiheen "Talouspolitiikan keskeiset haasteet ja Suomen asema globaalissa taloudessa" alle valitsen muutamia jo useamman vuoden kehittyneitä ja jatkossa pitkällä aikavälillä vaikuttavia kehityslinjoja, joita muodikkaasti voisi kutsua megatrendeiksi.  Jätän tämän päivän ja hetken isotkin uutiset; Arabimaiden levottomuudet ja niiden välittömän vaikutuksen öljynhintaan, inflaatiopaineet, yksittäisten maiden talouskriisit jne, sivuun. Valitsemastani trendeistä kolme on myönteistä ja neljä tuovat pahimmassa tapauksessa suuria ongelmia, ellei niihin puututa ajoissa.

Hyödynnän Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kuukausi sitten julkaistua Maailmantalouden ennustetta (World Economic Outlook Update) ja rahoitusmarkkinoiden vakausanalyysiä (Global Financial Stability Report, Market Update), Suomen Pankin omia analyysejä ja pääjohtaja Erkki Liikasen puhetta Maailmantalouden muutoksesta OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön teemapäivässä 14.2.2011.

Talouden viimeaikaisia myönteisiä kehityskulkuja ovat maailmantalouden ripeä elpyminen, kyky kansainvälisesti usean maan ja instituution kanssa yhteistoimin ratkoa ongelmia sekä perinteisen vientiteollisuutemme pääseminen mukaan maailmantalouden nousuun kovasti kilpailuilla markkinoilla.

Haasteellisia trendejä ovat ensiksikin, että finanssikriisi ei ole täysin takana ja täten kielteiset yllätykset ovat edelleen mahdollisia. Toinen suuri haaste on, ylivelkaantuneiden valtioiden, myös Euroopassa, saaminen takaisin kestävälle talousuralle.  Näiden lisäksi Suomella on kaksi omaa erityiskysymystä; julkisen talouden velkaantuminen on saatava hallintaan ja tulevalle talouskehitykselle on luotava vankka pohja.

Kehityksessä on tultu uuteen tilanteeseen, ehkä ”uuteen normaaliin” kuten Mohammad El-Erian, PIMCO:n johtaja on kuvaillut, joka taitaa jäädä pysyväksi. Useampia pitkän aikavälin ilonaiheita ja vaikeuksia on, mutta tässä yhteydessä käsittelen vain edellä mainittuja. Seuraava esitelmöitsijä, tohtori Jaakko Kiander, ehkä ottaa esille muun muassa eläkejärjestelmään liittyviä asioita.

Maailmantalouden elpyminen (kalvo 2)

Maailmantalous elpyi vauhdilla finanssikriisin aiheuttamasta taantumasta. Kasvu hidastui jonkin verran viime vuoden toisella puoliskolla. Uusimpien tietojen perusteella kasvu näyttäisi silti jatkuneen positiivisena vuodenvaihteen tuntumassakin – myös useimmissa teollisuusmaissa. 

Taantuman jälkeen koetun elpymisen taustalla olivat aluksi sekä poikkeuksellisen voimakkaat julkisen talouden elvytystoimet että varastosyklin kääntyminen; yritysten oli täydennettävä taantuman aikana tyhjennettyjä varastojaan. Näiden tekijöiden vaikutukset eivät kuitenkaan ole pysyviä. Elpyminen jatkuu pysyvämmin vain siellä, missä edellytykset yksityisen kysynnän vahvistumiselle ovat olemassa.

Teollisuusmaissa yksityisen kysynnän lähiaikojen näkymiin liittyy epävarmuutta. Yritykset ja kotitaloudet ovat velkaantuneita ja velkaantuneisuutta vähennetään (deleveraging). Lainarahan saatavuus on heikentynyt taantumaa edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna. Kotitalouksien ei voi odottaa lisäävän kysyntäänsä voimakkaasti, kun niiden tulokehitys on vaimeaa ja kun työllisyystilanne on edelleen heikko. Yritysten investointeja puolestaan painaa talousnäkymien epävarmuus sekä on runsas käyttämätön tuotantokapasiteetti.

Maailmantalouden kasvu on kriisin jälkeen painottunut selvästi kehittyviin talouksiin, joissa yksityinen kulutus ja investoinnit ovat taantuman jälkeen lisääntyneet tuntuvasti. Taantuma jäikin kehittyvissä talouksissa sekä lyhyeksi että vaimeaksi kehittyneisiin teollisuusmaihin verrattuna (kalvo 3). Kehittyvät taloudet ovat vähentäneet riippuvuuttaan ulkomaisesta rahoituksesta. Niiden saatavat ulkomailta ovat kasvaneet, kuten myös niiden valuuttavarannot. Kehittyvät taloudet ovat yhä vähemmän haavoittuvaisia kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden häiriöille. 

Kehityksen taustalla on myös muita tekijöitä. Nopeasti kehittyneiden maiden viennin rakenne on monipuolistunut ja niiden keskinäinen kauppa on kasvanut. Kansalaisten tulotaso on noussut ja kotimaisen kysynnän merkitys on kasvanut. 

Mielenkiintoista kehitystrendissä on se, että Kiinan arvioidaan pian nousevan maailman suurimmaksi taloudeksi (kalvo 4). Tämä on seurausta kiinniottoprosessista, joka on edennyt hämmästyttävän nopeasti vuosituhannen vaihteen jälkeen. Vielä vuonna 2000 Kiinan talous oli kooltaan vain hieman yli puolet Yhdysvaltain taloudesta. Toisaalta kyse ei ole historiallisesti uudesta asiasta. Kiina menetti asemansa maailman suurimpana taloutena vasta 1800-luvun lopulla.

Kansainvälinen yhteistyö (kalvo 5)

Toinen myönteinen kehitys on nähty kansainvälisessä yhteistyössä. Välittömästi elokuussa 2007 pankkien välisen, eli interbank-markkinan toiminnan häiriintyessä vakavasti keskuspankit eri puolilta maailmaa kykenivät hyvin koordinoituun ja samanaikaiseen toimintaan. Yhteistoimintaan osallistuivat, ei vain eurojärjestelmään kuuluvat kansalliset keskuspankit vaan myös muun muassa Yhdysvaltojen, Englannin Sveitsin, Ruotsin, Japanin ja Kanadan keskuspankit. 

Finanssikriisiä seuranneen rahoitusmarkkinoiden sääntelyn alalla hyviä esimerkkejä yhteistoiminnasta ovat G20 maiden yhteistoimet, pankkisääntelyä kiristävä Basel III -säännöstö sekä toimet EU:ssa rahoitusvalvonnan, finanssipolitiikan, talouskriisien hallinnan ja rakennepolitiikan uudistamiseksi. Osa näistä on jo toteutettu ja täydessä toiminnassa.

Tässäkin on saatu aikaan edistystä, joka vielä joitakin vuosia sitten tuntui täysin mahdottomalta saavuttaa. Valmiudet kansainvälisten ongelmien ratkaisemiseksi ovat parantuneet ja uskoisin pysyvästi. Kuitenkin tässäkin on vielä paljon tehtävää.

Vienti vetää perustoimialoillamme (kalvo 6)

Kolmantena valopilkkuna voi ottaa Suomen viennin nopean kasvun. Se on palautunut lähes jo 2000-luvun huipputasolleen.

Viennin vedon ansiosta myös Suomen talous on elpymässä. Kokonaistuotanto kasvoi viime vuonna noin 3,1 prosenttia. Useiden ennusteiden mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvaa lähivuosina noin 2,5 – 3 prosenttia.

Suomen talouden elpyminen käynnistyi verraten myöhään moniin muihin maihin verrattuna. Tämä johtui tuotantomme ja samalla vientimme rakenteesta. Suomen vienti on painottunut investointihyödykkeisiin, joiden kysyntä maailmalla on ollut monelta osin laimeaa ylikapasiteetin vuoksi. Vuoden 2010 mittaan vientimme alkoi kuitenkin selvästi vauhdittua. Kasvu oli yllättäen voimakasta aloilla, joita on joskus luonnehdittu virheellisesti menneisyyden aloiksi, kuten metallien jalostuksessa sekä kemianteollisuudessa.

Hyvät naiset ja herrat, siirrytään talouden ja talouspolitiikan haasteisiin. Näiden vaikutuksiin pitää varautua ja ajoissa tehdä toimia, joilla parannetaan taloutemme kestokykyä.

Taloudet ovat (yli)velkaantuneita (kalvo 7)

Taantuma heikensi julkisen talouden näkymiä tuntuvasti useimmissa teollisuusmaissa, kun reaalitalouden kehityksen heikkeneminen supisti nopeasti veropohjaa. Myös automaattiset vakauttajat ja aktiiviset elvytystoimenpiteet kasvattivat julkisia alijäämiä.

Julkiset alijäämät ovat kasvaneet nimenomaan teollisuusmaissa. Teollisuusmaissa julkisen sektorin koko on kehittyviä maita suurempi. Teollisuusmaissa julkisen talouden bruttovelan BKT-suhde kasvoi taantumaa edeltäneeltä noin 70 prosentin tasolta viime vuonna jo 95 prosentin vaiheille. Samaan aikaan kehittyvissä talouksissa julkinen velka on pysynyt 35 prosentin tuntumassa suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Julkisen talouden alijäämät näyttävät teollisuusmaissa supistuvan lähivuosina vain hitaasti, ja julkinen velka jatkaa vielä kasvuaan. Ongelmaa pahentaa se, että talouskasvun näkymät ovat heikot monissa niistä maista, joissa julkinen velka on suuri.  Useissa maissa ongelmat ovat kasvaneet niin suuriksi, ettei elvytystoimien peruuttaminen yksin riitä vaan tarvitaan voimakasta saneerausta ja rakenteellisia muutoksia.

Finanssimarkkinat jännittyneet

Finanssimarkkinoiden toiminta on parantunut, mutta tila on edelleen herkkä. Tätä kuvastaa kehitys euroalueen valtioiden joukkovelkakirjamarkkinoilla (kalvo 8). Euro toi usealle maalle etua matalamman ja vakaamman koron muodossa. Nämä pääsivät samoille korkoehdoille parhaiden ja luottokelpoisimpien liikkeellelaskijoiden kanssa. Korkoerot kaventuivat vähäisiksi ja suotuisa tilanne kesti vuosikymmenen.

Finanssikriisin muuttuessa enenevästi maiden velkakriisiksi muuttui tilanne euromääräisillä velkamarkkinoilla. Maiden luottokelpoisuuteen kiinnitetään nyt aiempaa enemmän huomioita. Tämän johdosta ylivelkaantuneiden maiden maksamat korkot ovat hypänneet omille tasoilleen. Ne joutuvat siis maksamaan lainanotostaan aiempaa selvästi korkeampaa riskilisää.

Rahoitusmarkkinoita hyvin kuvaava ”kuumemittari” on pankkien välisen markkinan vakuudellisen ja vakuudettoman rahoituksen hinta. Tällä ns. interbank-markkinalla kyseisten rahoitusmuotojen korkoero oli ennen finanssikriisiä - hyvin toimivana aikana - mitättömän pieni (kalvo 9). Korkoero levisi ennen näkemättömäksi erityisesti Lehmanin konkurssin aikaan. Vaikka korkoero on nyt kaventunut, näyttää se jääneen aiempaa leveämmäksi. Tämä viestii edelleen markkinoiden epävarmuudesta. 

Suomen julkisen talouden tasapaino (kalvo 10)

Markkinoiden luottamus julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyteen on erityisen tärkeää tällaisen kuvaamani herkän rahoitusmarkkinatilanteen aikana. Ilman politiikkamuutoksia Suomen julkinen velka lähtee nopeaan nousuun 2020-luvulla, kun ikääntymiseen liittyvien menojen kasvu kiihtyy.

Julkisen talouden kestävyysvaje on 5 % BKT:stä valtiovarainministeriön loppuvuonna 2010 julkistaman raportin mukaan. Julkisen talouden rahoitusasemaa pitäisi kohentaa tämän verran vuoteen 2015 mennessä, jotta julkinen talous olisi kestävällä pohjalla pitkällä aikavälillä. Suomen Pankin syyskuussa 2010 tekemä arvio kestävyysvajeesta on hieman suurempi, noin 6 % BKT:stä.

Tärkeä elementti maamme valmistautumisessa ikääntymishaasteeseen on työn tuottavuuden parantaminen. Keskeistä on myös pyrkimys pidentää työuria. Julkisen talouden kestävyysongelma ei ratkea pelkästään työurien pitenemisellä tai julkisten palvelujen tuottavuuden paranemisella. Julkisen talouden kestävyysvaje on kasvanut jo niin suureksi, että lisäksi tarvitaan muitakin rakenteellisia uudistuksia – sekä väistämättä myös menojen ja tulojen uudelleenarviointia.

Heikko tuottavuuskehitys ja vähäiset kone- ja laiteinvestoinnit (kalvo 11)

Neljäs haasteemme on tuotantorakenteen muutos ja tuotantomme siirtyminen muualle. Esimerkiksi paperin- ja kartonginvalmistuksen tuotantokapasiteetti väheni Suomessa vuodesta 2005 vuoteen 2009 noin viidenneksellä. Myös elektroniikkateollisuudessa on nähty lukuisia toimipaikkojen sulkemisia ja tuotannon siirtymisiä ulkomaille.

On riski, että osa taantuman aikana Suomessa alas ajetusta tuotannosta siirtyy pysyvästi pois. Tämä koskee erityisesti sitä osaa metallituote- ja konepajateollisuudesta, joka toimii alihankkijana suurille yrityksille. Taantuma on voinut pysyvästi muuttaa yritysten välisiä alihankintaketjuja suomalaisen tuotannon tappioksi. Onkin olennaista varmistaa elinkeinoelämän edellytykset investoinneille ja tuottavuuden lisäämiselle. Suomessa väestön ikääntymisen vuoksi työikäisen väestön määrä supistuu lähivuosikymmenet. Tästä syystä meidän on huolehdittava työn tuottavuuden kasvusta, jonka tärkeä osa on pääomavaltaistuminen, eli investoinnit koneisiin ja laitteisiin. Näin on myös perinteisillä teollisuuden aloillamme.

Investointeihin liittyy tuottavuuden parantaminen ja myös ns. kokonaistuottavuuden koheneminen kietoutuu tiukasti niihin. Se ei ole irrallinen. Kun yritykset investoivat koneisiin ja laitteisiin, on niiden intressissä jatkuvasti kehittää uusia keinoja saada tuotannostaan ja prosesseistaan entistä parempaa tuotosta. Näin tuottavuuden parantamiselle tulee vankka pohja.

Kehityksessä on huolestuttavaa, että vaikka yksityiset investoinnit yhteensä ovat 1990-luvun laman jälkeen pysytelleet vakaina suhteessa kokonaistuotantoon, niihin sisältyvät kone- ja laiteinvestoinnit ovat vähentyneet edelleen.

Suomen investointiaste koneisiin ja laitteisiin onkin selvästi euroalueen alapuolella. Huomioiden teollisuuden suuren painon Suomen taloudessa, on yllättävää, että investoinnit koneisiin ja laitteisiin ovat Suomessa alemmat kuin Saksassa, ja jopa alemmat kuin Ruotsissa. Tämä ei ole yhden vuoden havainto vaan tilanne on jatkunut 1990-luvun puolivälistä. Suuri vaara on, että tuotantokykymme on rapautunut ja rapautuu edelleen. Perusteita alhaiselle investointiasteelle ei voi löytää siitä, että olisimme yhteiskuntamme kehitysvaiheessa pidemmällä kuin nämä maat (Kalvo 12). 

Teollisuuden työn tuottavuuden kasvuvauhti ilman elektroniikkateollisuutta on hidastunut 2000-luvulla. Tosin muu teollisuus kohtasi taantuman aiemmin ja pystyi toisaalta sopeuttamaan toimintansa muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti. Tämä näkyy siten, että työn tuottavuus kääntyi vuoden 2008 supistumisen jälkeen kasvuun jo vuonna 2009. Sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa sitä vastoin työn tuottavuus romahti vasta 2009 (Kalvo 13).

Lopuksi (Kalvo 14)

Hyvät kuulijat

Näiden talouteen vaikuttavien suurten kehityslinjojen puristuksissa Suomen on pärjättävä jatkossakin. Maailmantalouden kasvu, kansainvälinen yhteistyö talousongelmien ratkaisussa ja Suomen viennin palaaminen kasvu-uralle antavat meille lukuisia mahdollisuuksia.

Olennaista on, että huomioidaan isot kehityslinjat, jotka vaikuttavat myös meihin. Ensinnäkin ylivelkaantuneilla valtioilla ja talouden eri toimijoiden suurilla velka-asteilla on vaikutuksensa. Toiseksi rahoituksen saatavuus ei ehkä tule olemaan yhtä hyvä ja helppoa kuin ennen finanssikriisiä. Yritysten ja kotitalouksien rahoitusaseman tulee olla riittävän vahva. Kun varmistetaan julkisen talouden kestokyky ja edellytykset tuotannollisille investoinneille, maamme tulee pärjäämään pahemmassakin myllerryksessä ja myönteiselle talouskehitykselle luodaan vankka pohja.