Siirry sisältöön
Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen
Porvoon Osuuspankki 100 vuotta tulevaisuudessa -talousseminaari
Porvoo 7.11.2012
 
 

Kääntävätkö pankit sääntelyvyöryn edukseen?

 
Monta haastavaa vuotta takana
 
Viime vuodet ovat olleet pankeille suurten muutosten aikaa. Vaikka oman maan pankit olisivat toimineet ongelmitta, muualla tapahtuneet ylilyönnit ovat johtaneet sääntelyvyöryyn.
 
Yhdysvaltojen asuntomarkkinat – myrskyn alkulähde
 
Maailmanlaajuinen talous- ja rahoituskriisi alkoi yli viisi vuotta sitten Yhdysvalloista, yksittäisen markkinasegmentin ongelmasta. Perinteiset kriisinainekset; ylivelkaantuminen, ylioptimismi, riskinoton ja lyhytjänteisyyden kulttuuri leimasivat myös finanssikriisin alkulähdettä ns. subprime-kriisiä.
 
Ongelma sai aivan uuden, ennennäkemättömän mittakaavan. Se eteni erittäin nopeasti toisiinsa kytkeytyneillä rahoitusmarkkinoilla ja isojen, kansainvälisten, ns. systeemisesti merkittävien pankkien sisällä ja pankkien välillä paljastaen pankkijärjestelmän heikkoudet myös finanssikriisin alkulähteen ulkopuolella.
 
Ongelma eteni nopeasti tartuttaen pankkijärjestelmää laajasti
 
Pankkien pääomapuskurit olivat riittämättömät, riippuvuus lyhyestä rahoituksesta oli liiallinen, riskinotto sekä perinteisessä pankkitoiminnassa että uusilla, tuntemattomilla alueilla oli lisännyt pankkien haavoittuvaisuutta lähelle kipukynnystä. Rahoitusinstrumenttien monimutkaisuus ja moniportaisuus olivat vähentäneet läpinäkyväisyyttä. Monesta pankista oli tullut
”liian-monimutkainen-johdettavaksi” ja ”liian-monimutkainen-valvottavaksi”. Myös riskinhallinnassa ilmeni merkittäviä puutteita. Vaikka osa riskeistä tunnistettiin, niihin ei suhtauduttu vakavasti; vallitseva ylioptimismi oli heikentänyt monen käsitystä riskeistä.
 
Vaikutukset reaalitalouteen olivat mittavat. Finanssikriisi osoitti dramaattisella tavalla, kuinka elintärkeä hyvin toimiva rahoitusjärjestelmä on, ja kuinka laajalle pienetkin häiriöt rahoitusjärjestelmässä voivat vaikuttaa.
 
Kansainvälisen pankkijärjestelmän ongelmat eivät suoraan vaikuttaneet suomalaisiin pankkeihin. Finanssikriisin johdosta kokonaistuotantomme romahti kuitenkin vuonna 2009 ennätykselliset 8 prosenttia. Taantuman aikana Suomen julkisen talouden tila heikentyi huomattavasti. Yli 4 prosentin ylijäämä vaihtui lyhyessä ajassa reilun 3 prosentin alijäämäksi suhteessa BKT:hen ja julkisen talouden velka kasvoi nopeasti. Vahva rahoitussektori esti negatiivisen kierteen syntymisen, jossa heikkenevä talous olisi iskenyt pankkijärjestelmään ja heikkenevä pankkijärjestelmä olisi rajoittanut talouden toimintaa. Kiitos siitä kuuluu luonnollisesti myös paikalla oleville osuuspankkilaisille ja muille pankkisektorin edustajille.
 
Pari vuotta sitten näytti siltä että tilanne olisi helpottumassa. Saatiin ensimmäisiä merkkejä siitä, että maailmantalous olisi elpymässä syvästä taantumasta. Myös Suomessa tilanne näytti valoisammalta; piristystä nähtiin esimerkiksi viennin huomattavassa kasvussa.
 
Helpotus oli kuitenkin tilapäinen ja kriisin seuraava aalto – valtioiden velkakriisi – oli jo ovella. Moni Euroopan valtio oli ennestään ylivelkaantunut ja laaja tuki ongelmapankeille nakersi valtionkassaa entisestään.
 
Pankkien ja valtioiden kohtalonyhteys – vahvistava vai heikentävä?
 
Syntyi luottamuspula. Epäluottamus kohdistui erityisesti pankkeihin, joilla velkaongelmaisten valtioiden riskejä taseessaan. Näiden pankkien jälleenrahoitus vaikeutui ja rahoituksen kustannukset kasvoivat merkittävästi. Useiden ongelmamaiden pankeilla ei käytännössä enää ole pääsyä Euroopan pankkien väliselle ns. interbank-markkinoille. Yhä useamman maan pankkien varainhankinta on lisääntyvästi vakuudellisten velkapapereiden liikkeeseenlaskun, vähittäistalletusten ja keskuspankkirahoituksen varassa. Valtioiden ja pankkien rahoitusasema ja erityisesti markkinoiden näkemys luottokelpoisuudesta ovat tiukasti toisiinsa kytkeytyneet.
 
Tilanne korkean luokituksen maissa on ollut aivan eri. Suomessa verrattain hyvin hoidettu valtiontalous ja hyvin hoidettu pankkisektori on varmistanut rahoituksenvälityksen reaalitaloudelle, toisin kuin monessa muussa maassa missä on merkkejä luottolamasta. Meillä tämä kohtalonyhteys on ollut vahvistava; julkisen talouden kunto on vahvistanut pankkien toimintaedellytyksiä, ja toisin päin. Hyvässä kunnossa olevat pankit eivät ole heikentäneet julkisen talouden rahoitusasemaa.

Haasteisiin tartutaan ja heikkouksia korjataan
 
Lisäämällä sääntelyä ja valvontaa viranomaiset pyrkivät korjaamaan tunnistettuja heikkouksia pankkijärjestelmässä ja siten parantamaan pankkijärjestelmän vakautta, varmistamaan rahoituksenvälityksen ja lieventämään häiriöiden vaikutuksia reaalitalouteen.
 
Pyritään korjaamaan tunnistettuja heikkouksia pankkijärjestelmässä
 
Käynnissä olevien sääntelyhankkeiden määrä on merkittävä. Niiden avulla lisätään pankkien vakavaraisuus- ja likviditeettipuskureita, annetaan viranomaisille tarvittavat valtuudet ja välineet hintakuplien torjumiseen, parannetaan hallintojärjestelmiä ja rajoitetaan lyhytjänteisyyteen ja riskinottoon kannustavien palkitsemismuotojen käyttöä, lisätään kaupankäynnin standardointia ja läpinäkyvyyttä, kiristetään luottoluokituslaitosten ja luottoluokitusten käytön sääntelyä, laajennetaan sääntelyä ja valvontaa varjopankkijärjestelmään, parannetaan kirjanpitostandardeja, jne. Lista on pitkä.
 
Lisäksi pankki- ja rahoitusmarkkinajärjestelmän valvontarakenteita on vahvistettu valtuuttamalla Euroopan järjestelmäriskikomitea valvomaan järjestelmäriskejä ja antamalla Euroopan pankkiviranomaiselle lisää valtuuksia, siten lisäten valvontakäytäntöjen yhtenäisyyttä jäsenvaltioiden välillä. Seuraava, erittäin merkittävä askel institutionaalisen kehikon vahvistamiseksi on jo otettu. Euroopan-neuvosto hyväksyi kesäkuisessa huippukokouksessaan tavoitteen Euroopan pankkiunionin rakentamisesta. Pankkiunioni koostuu kolmesta osakokonaisuudesta; pankkien valvonnasta, kriisinratkaisujärjestelystä ja talletussuojasta. Työ valvontarakenteiden luomiseksi EKP:n yhteyteen etenee ripeästi.
 
Tarvitaan tehokas palokunta pankkien pelastamiseksi tai hallittuun selvittämiseen
 
Vaikka sääntely ja valvonta kehittyvät, ei uusien kriisien mahdollisuutta voi pois sulkea. Siksi niihin on edelleen syytä varautua kehittämällä kriisinhallintajärjestelmiä – vähän kuin rakennusalalla, jossa rakennusmääräyksistä ja palotarkastuksista huolimatta tarvitaan myös tehokkaita palokuntia. Euroopan komissio julkisti kesäkuussa kauan odotetun pankkien elvytystä ja kriisinratkaisua koskevan direktiiviehdotuksensa (Bank Recovery and Resolution Directive). Uudistuksen pohjimmaisena tavoitteena on varmistaa, että kriisiin ajautuvien suurtenkin pankkien toiminta voidaan tarvittaessa lakkauttaa tai uudelleenjärjestellä siten, ettei siitä aiheudu suuria kustannuksia veronmaksajille.
 
Myös velkasijoittajat kantamaan vastuuta tappioista
 
Direktiivissä ehdotetaan, että pankkien omistajien lisäksi myös sen muut rahoittajat kantavat vastuuta tappioista. Tämän ns. sijoittajavastuun (bail-in) tavoitteena on parantaa pankkien tappiokestävyyttä ja vähentää seurauksia veronmaksajille. Direktiiviehdotuksessa ehdotetaan, että tämä koskisi kaikkia pankkia rahoittaneita velkojia lukuun ottamatta tallettajia. Suomen Pankin pääjohtajan vetämän korkean tason työryhmä EU:n pankkisektorin rakenteiden muuttamiseksi, antoi lokakuun alussa julkistetussa loppuraportissa täyden tuen tämän tyyppisille kriisinhallintavälineille, koska ne parantavat pankin tappionkantokykyä, parantavat riskin hinnoittelua ja vähentävät riskinoton kannustimia. Korkean tason työryhmä hahmotteli myös erillistä tiettyä velkainstrumenttia, jonka ominaisuuksiin jo heti sijoittamisvaiheessa kuuluu tämä vastuu. Tällaisten instrumenttien asema pankin taseessa tulee olla selvä ja kohtelu kriisinratkaisussa ennustettava. Tämä helpottaisi hinnoittelua, tukien siten uuden velkainstrumentin markkinan luomista.
 
Muutoksia pankkirakenteisiin palokuntatoiminnan helpottamiseksi…
… ja peruspankkitoiminnan suojaamiseksi
 
Vaikeuksiin joutuneiden pankkien elvytys- ja kriisinratkaisutyön, "palokuntatyön", helpottamiseksi, mutta myös kannustimien ja riskinottokulttuurin muuttamiseksi, peruspankkitoiminnan suojaamiseksi, toiminnan selkeyttämiseksi ja markkinakurin palauttamiseksi korkean tason työryhmä ehdotti pankkirakenteiden muuttamista. Ehdotuksen pääsisältö on, että pankissa suuririskinen sijoitus- ja välitystoiminta tulee erottaa erilliseen ”kaupankäyntiyhtiöön” pankkikonsernin sisällä. Tällainen kaupankäyntiyhtiö tulee pääomittaa erikseen, eikä sen rahoittamiseen saa käyttää talletussuojan piiriin kuuluvia talletuksia. Pankkikonsernin talletuksia vastaanottava osa, "talletuspankki", ei saa tukea riskillistä sijoitus- ja välitystoimintaa siten, että sen vakavaraisuus vaarantuisi.
 
Työryhmä näki tärkeänä, ettei ehdotus vaaranna Euroopassa vakiintunutta ja hyvin toiminutta yleispankkimallia. Näin ehdotuksen toimet ovat sovellettavissa myös osuuspankkimalliin. On kuitenkin paikallaan todeta, ettei mikään yksittäinen liiketoimintamalli selviytynyt erityisen huonosti, eikä erityisen hyvin, finanssikriisistä.
 
Kolme ehdotusta pankkien rakenteiden uudistamiseksi
 
Yhdysvalloissa ns. Volcker-sääntö rajoittaa talletussuojan alaisuudessa olevien pankkien toimintaa kahdella tavalla. Ensinnäkin sääntö kieltää pankkeja käymästä arvopaperikauppaa omaan lukuunsa. Toiseksi sääntö rajoittaa pankkien sijoituksia riski- ja pääomasijoitusrahastoihin. Säännön käyttöönotto on kuitenkin osoittautunut haastavaksi.
 
Isossa-Britanniassa Sir John Vickersin johtama riippumaton komissio (Independent Commission on Banking, ICB) esitti vuosi sitten että vähittäispankkitoiminta eristettäisiin muusta pankkitoiminnasta ”suoja-aidalla” (ring-fence) ja että suoja-aidatun toiminnan vakavaraisuusvaatimuksia tiukennettaisiin. Iso-Britannian hallitus on antanut tukensa ehdotukselle, mutta on tarkentamassa sitä mm. niin että laajennetaan suoja-aidatun pankin mahdollisuuksia tarjota yksinkertaisia riskienhallintapalveluja asiakkailleen.
 
Tulevaisuuden näkymät – muutosten kautta valoisampaa tulevaisuutta kohti
 
Toki sääntely ja valvonta tuovat lisäkustannuksia pankkisektorille verrattuna aiempaan tilanteeseen. Pankit hyötyivät rahoituksessaan siitä yleisestä olettamuksesta että niitä pidetään pystyssä kaikissa tilanteissa. Finanssikriisin opetuksena tämä ”liian-suuri” tai ”liian-tärkeä-kaatumaan” yleistys pyritään poistamaan. Samalla poistuu rahoituksellinen etu.
 
Lisäkustannukset pitää suhteuttaa sääntelyn lisäämisen hyötyihin. Olemme voineet viime vuosina havainnollisesti todeta, kuinka suuria kustannuksia rahoitusjärjestelmän epävakaus voi aiheuttaa. Usein rahoituskriisien kustannuksia arvioitaessa tarkastellaan kapeasti vain rahoituslaitosten pelastamisesta aiheutuvia suoria kustannuksia valtion taloudelle. Rahoituskriisien todellisista yhteiskunnallisista kustannuksista moninkertainen osuus koituu kuitenkin koko reaalitaloudelle menetetystä tuotannosta ja sen aiheuttamista monivuotisista vahingoista. Kun näitä voidaan estää tai pienentää, on sääntelyn kokonaishyöty eri mittakaavassa. BIS:n (Bank for International Settlements) pari vuotta sitten julkaiseman raportin mukaan kiristyvistä vakavaraisuus- ja likviditeettivaatimuksista olisi pitkällä aikavälillä selkeä kokonaistaloudellinen hyöty.1)  IMF:n tuoreessa raportissa tullaan samankaltaisiin tuloksiin.2)
 
Pankkijärjestelmän rooli rahoituksen välittäjänä reaalitaloudelle merkittävä
 
On väitetty, että sääntelyn kiristyminen heikentää pankkien kykyä rahoituksen välittämiseen. Näin osaltaan tapahtuu, mutta sääntelymuutosten vaikutukset ovat tutkimusten mukaan kuitenkin pienempiä kuin mitä finanssialan etujärjestöjen toimesta on julkisuudessa esitetty.
 
Kilpailuasema rahoitustoimialalla joka tapauksessa muuttuu. Hyvin asiansa hoitaneet pankit vahvistavat kilpailuasemaansa silloin, kun kilpailijat joutuvat täyttämään uusia vaatimuksia. Kun Suomessa toimivien pankkien vakavaraisuus on vahva ja maksuvalmiusvaatimuksetkin toteutettavissa siirtymäaikana, ovat ne tässä uuden sääntelyn maailmassa voittajia.
 
Rahoitustoimialalla voi odottaa rakenteellisia muutoksia. Kriisin opetuksena pankit muokkaavat liiketoimintamallejaan entistä turvallisempaan suuntaan ja peruspankkitoiminnan merkitys kasvaa. Käynnissä olevat sääntelyhankkeet voimistavat tätä muutosta. Esimerkiksi investointipankkitoiminta ja erityisesti sijoitus- ja välitystoiminta heikkenee, koska sen toiminnan laskennalliset riskipainot kasvavat ja edellyttävät siten huomattavasti lisää omaa pääomaa.
 
Perinteinen, myös osuuspankkien liiketoimintaa oleva yleispankkitoiminta, saa suhteellista etua. Vaatimukset tullevat suosimaan peruspankkitoimintaa.
 
Lopuksi
 
Sääntely ja viranomaisvalvonta ovat tärkeitä varmistamaan vakaata ja luotettavaa rahoitusmarkkinoiden toimintaa. Ne osaltaan varmistavat etteivät mahdolliset ongelmat johda ylimääräisiin kustannuksiin veronmaksajille. Sääntelyhankkeiden tavoite ei ole rajata pankkien toimintaa liikaa, vaan luoda kehikko, jossa pankkien on hyvä toimia.
 
Sääntely ja valvonta eivät saa estää hyvää, tervettä kilpailua. Nämä eivät toisaalta takaa menestystä. Liiketoiminnan hyvästä hoitamisesta ja onnistumisesta vastuun kuitenkin lopulta kantavat aina pankin johto ja hallintoelimet sekä omistajat. Pankkien menestys on teidän käsissä, nyt ja tulevaisuudessa.
 
Uskon, että tulevaisuuden näkymät ovat Porvoon Osuuspankin kannalta suotuisat.
 
___________
1) BIS (2010), An assessment of the long-term economic impact of stronger capital and liquidity requirements.
2) Oliveira & Elliot (2012), Estimating the Cost of Financial Regulation, IMF Staff Discussion Note, September 11.