Pääjohtaja Erkki Liikanen
Päämajan kesäsymposium
Mikkeli 8.7.2015
- Esityskalvot (PDF)
Suomen ja Venäjän taloussuhteista 1865–2015
(Kuvio 1)
"Venäjä on ollut meille yleisesti ottaen hyvä naapuri, monilla mailla on paljon hankalampia naapureita." (Mauno Koivisto, Venäjän idea, s.298)
Tämä lainaus on Mauno Koivistolta hänen vuonna 2001 ilmestyneestä kirjastaan Venäjän idea. Hänen kirjansa ilmestyi myöskin venäjäksi.
Maat käyvät yleensä eniten kauppaa naapureidensa kanssa. Siihen vaikuttavat lyhyt maantieteellinen etäisyys ja edulliset rahtikustannukset. Sen lisäksi naapurit on opittu tuntemaan hyvin ja heidän kanssaan on tultu toimeen erilaisissa olosuhteissa. On pitkä yhteinen historia, vaikka joskus se on voinut sisältää myös vaikeita kausia. Vaikeat kauden ovat yleensä näkyneet myös taloudellisessa kanssakäymisessä.
Suomen ja Venäjän väliset taloussuhteet viimeisten 150 vuoden aikana noudattavat näitä yleisiä kehityskulkuja. Kaupankäynti on yleensä ollut vilkasta kumpaankin suuntaan, yritykset ja yrittäjät ovat investoineet rajan yli. Mutta välillä poliittiset tekijät ja jopa sodat ovat vaikuttaneet merkittävästi myös Suomen taloudellisiin suhteisiin Venäjän ja myös muiden maiden kanssa.
Viimeisten 150 vuoden aikana esimerkiksi Venäjän osuus Suomen viennistä on vaihdellut nollan ja lähes 100 prosentin välillä.
(Kuvio 2)
Venäjä, Ruotsi, Saksa ja Iso-Britannia ovat ulkomaankaupan pitkässä historiassa olleet tärkeimmät kauppakumppani. Muutoksissa heijastuvat sekä poliittiset että taloudelliset tekijät. Kuvio asettaa myös taloussuhteemme Venäjän kanssa kontekstiinsa: Suomen tarina viimeisten 150 vuoden aikana on myös tarina Suomen talouden kansainvälistymisestä ja integroitumisesta maailmantalouteen, itään ja länteen. Tässä tarinassa Suomen Pankilla on ollut oma roolinsa.
Suurimmat piikit, poikkeuksellisen suuret ja pienet kauppa-osuudet liittyvät viime vuosisadan kahteen maailmansotaan: Ensimmäisen maailmansodan aikana sota sulki Itämeren suomalaisilta kauppalaivoilta lähes täysin. Lähes ainoa mahdollinen kauppakumppani oli Venäjä, jonka autonominen osa Suomi oli.
Toisen maailmansodan aikana kauppa Venäjän kanssa oli pysähdyksissä. Mutta yleensä maailmansotien välistä aikaa lukuun ottamatta Venäjän kauppa on ollut Suomen ulkomaankaupan tärkeä osa, myös poliittisesti – tai jopa geopoliittisesti – vaikeina aikoina.
Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että keskinäinen taloudellinen vaihto ei riipu vain poliittisista olosuhteista vaan myös kauppaa käyvien taloudellisista resursseista ja mahdollisuuksista. Naapuruus edesauttaa kauppaa ja turismia, mutta ostovoima on kuitenkin avainasemassa.
Kuten kuviosta näkyy, aivan 1900-luvun alusta lähtien pitkälle 1970-luvulle Suomen tärkein vientimaa oli Iso-Britannia, poikkeusaikoja lukuun ottamatta. Tämä kertoo myös Iso-Britannian talouden asemasta tuolloin.
Tunnetun taloushistorioitsijan Angus Maddisonin arvion mukaan Iso-Britannia oli kokonaistuotannolla mitattuna lähes koko Venäjän valtakunnan kokoinen vielä ensimmäisen maailmansodan aattona vuonna 1913. Suomesta katsoen Iso-Britannia oli helpompi tavoittaa meriteitä pitkin kuin suurin osa laajasta Venäjänmaasta. Ulkomaankaupassa Suomi oli ja on merten takana. Ylivoimainen enemmistö ulkomaankaupastamme kulkee laivoilla.
Ison-Britannian nousu Venäjän rinnalle ja ohi Suomen tärkeimpänä vientimarkkinana 1800-luvun jälkipuoliskolla on myös tärkeä osa Suomen yhä syvempää integraatiota maailmantalouteen. Samalla se on myös osoitus siitä, kuinka Suomen talous hyötyi Venäjän valtakunnan suhteellisen liberaalista suhtautumisesta Suomen suuriruhtinaskunnan asioihin, mukaan lukien kauppapolitiikka. Monta muutakin esimerkkiä oli, ei vähäisimpänä se, että Suomen Pankki perustettiin 49 vuotta ennen nykyistä Venäjän keskuspankkia ja Suomen markka sidottiin hopeakantaan 150 vuotta sitten.
Ensimmäinen maailmansota tuhosi paljon, ja sen myötä myös Suomen ulkomaankauppa joutui etsimään osittain uusia markkinoita. Poliittiset tekijät vaikuttivat Suomen ja Neuvostoliiton/ Venäjän väliseen kauppaan hyvin epäsuotuisasti.
Neuvostoliiton välit ulkomaailman olivat erittäin huonot monen vuoden ajan, ja ainoastaan aivan välttämättömiä tavaroita haluttiin hankkia ulkomailta. Tämä oli osittain myös ideologinen valinta. Omavaraisuutta lähes kaikessa pidettiin hyveenä. Tuossa tilanteessa kaupankäynnillä ei ole mahdollisuutta menestyä.
Toinen maailmansota muutti taas tilanteen täysin myös Suomen ulkomaankaupan osalta. Iso-Britannian asema tärkeimpänä vientimaana säilyi, mutta Venäjä tuli sen rinnalle. On kuitenkin myös hyvä muistaa, miten vaikea Suomen tilanne oli heti toisen maailmansodan jälkeen: Suuri osa tuotantokapasiteetista oli tuhoutunut tai jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle.
Meillä oli pulaa miltei kaikesta, jopa ruoasta. Tässä tilanteesta tuonti Venäjältä oli hyvin tärkeää.
(Kuvio 3)
Elintarvikkeiden lisäksi Suomi pystyi myös ostamaan polttoaineita, joita tarvittiin teollisuudessa. Osa tästä Suomen tuonnista tietenkin palasi Neuvostoliittoon sotakorvausten muodossa.
Poliittisen ja taloudellisen tilanteen vakauduttua 1950-luvulla Suomi kävi vilkasta kauppaa sekä itään että länteen. Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltain kanssa kauppaa käytiin kaupalliselta pohjalta. Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupat reunaehdot määritteli politiikka, mutta kauppa näyttää ainakin pääpiirteissään noudattaneen suhteellisen edun periaatetta: Neuvostoliitto tuotti varsinkin 1960-luvulta lähtien paljon energiatuotteita vientiin, ja Suomi niitä mieluusti osti. Kuten kuviosta näemme, täysin markkinapohjaiseen järjestelmään siirtyminen Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ei ole muuttanut tätä asia mihinkään.
Toisen maailmansodan jälkeinen aika oli Suomen ulkomaankaupassa sekä Suomen ja Neuvostoliiton välisessä taloudellisessa kanssakäymisessä pitkään varsin tasapainoista aikaa. Suomen viennin maarakenne oli monipuolinen, ja tuonnissa Neuvostoliitto, Ruotsi, Saksa ja Iso-Britannia olivat pitkään lähes yhtä tärkeitä.
Mutta geopolitiikan ja taloudellisten tekijöiden yhteisvaikutus muuttivat tilanteen 1970-luvulla. Kaksi öljykriisiä ja Lähi-idän räjähdysherkkä tilanne nostivat raakaöljyn hinnan taivaisiin.
Suomen ja Neuvostoliiton välisessä kahdenvälisessä kaupassa tämä merkitsi sitä, että kasvanutta Neuvostoliiton-tuonnin arvoa vastasi kasvanut vienti itärajan yli. 1980-luvun alkuvuosina Neuvostoliiton osuus Suomen viennistä nousi yli 25 prosentin. Neuvostoliittoa ja Venäjää voidaan ajatella eräänlaisena Suomen talouden pehmusteena öljyn hinnan nousun vaikutuksia vastaan: Öljyn hinnan negatiivisia vaikutuksia tasapainottaa osaltaan kasvanut vienti Venäjälle. Tämä mekanismi toimi niin 1980- kuin 2000-luvullakin.
Mutta öljyn hinnan laskiessa nopeasti sama mekanismi toimii toiseen suuntaan: Suomen vienti Venäjälle laskee venäläisten ostovoiman supistuessa. Näin kävi 1980-luvun loppuvuosina ja taas nyt viime vuosina. 1990-luvun alussa myös poliittisen tekijät näkyivät vahvasti Suomen ja Venäjän taloussuhteissa: Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti usean vuoden alhon maidemme välisessä kaupassa itänaapurin etsiessä suuntaansa. On tietenkin mielenkiintoinen kysymys, kuinka paljon öljyn hinnan lasku joudutti Neuvostoliiton romahdusta, mutta kuten seuraavasta kuviosta nähdään, vientimme oli supistunut jo usean vuoden ajan ennen tätä.
(Kuvio 4)
Oman lisänsä tähän vaikeaan tilanteeseen toi tietenkin myös idänkaupan erityinen luonne: Yritysten kyky viedä tavaroitaan Venäjälle riippui paitsi hinnasta ja laadusta ainakin osaksi myös muista tekijöistä. Kun Neuvostoliiton kysyntä hävisi, merkittävä osa sinne viedyistä tuotteista ei kyennyt kilpailemaan muilla kilpailluilla kansainvälisillä markkinoille. Teollisuus joutui suureen rakennemuutokseen. Idänkauppa toi siis tuloja, mutta myös hidasti tuottavuuden kasvua monilla talouden sektoreilla ja viivästytti teollisuuden rakennemuutosta. Toki on myös esimerkkejä yrityksistä, jotka idänkaupasta saadulle tuloilla rahoittivat kansainvälistymistään globaaleilla markkinoilla.
Viimeisten 20 vuoden aikana on Suomen ja Venäjän välisissä taloussuhteissa totuttu aikaan, jolloin taloudelliset tekijät määräävät kaupan ja investointien määrän. Tärkein yksittäinen tekijä on öljyn hinta. Venäjän ylivoimaisesti tärkeimmän vientituotteen hinta määrää Venäjän vientitulot, joita puolestaan käytetään tuontiin.
Venäjästä onkin tullut hyvin avoin kansantalous. Se tuo paljon kulutus- ja investointitavaroita, venäläiset yritykset ovat olleet monena vuonna suurimpia lainanottajia Euroopan markkinoilla.
(Kuvio 5)
Oheinen kuvaa viimeisten 20 vuoden kehitystä: Suomen viennin ja öljyn hinnan välinen yhteys on häkellyttävän selvä aina 2009 kriisiin asti. Kriisin jälkeen viennistämme katosi lähes täysin esimerkiksi autojen ja puhelinten jälleenvienti.
Vaikka öljyn hinta pitkälti edelleen määrää myös Suomen vientimahdollisuudet Venäjälle, olemme saaneet todistaa uudelleen myös poliittisten tekijöiden merkitystä taloussuhteissa. Vaikka esimerkiksi Venäjän EU-maille julistama joidenkin elintarvikkeiden tuontikielto ei ole Suomen koko vientiä ajatellen erityisen suuri, elintarviketeollisuudessa ja maataloudessa vaikutukset ovat olleet hyvin negatiivisia.
Kuinka paljon Venäjän viennin supistuminen on vaikuttanut Suomen talouteen. Ennen kaikkea öljyn hinnan lasku on merkittävästi vähentänyt Venäjän kykyä tuoda tavaroita ja palveluita. Suomen Pankissa tehtyjen laskelmien mukaan bruttokansantuotteemme olisi noin prosentin suurempi, jos vientimme Venäjälle olisi pysynyt vuoden 2013 tasolla.
Miten tästä eteenpäin? Positiivisessa skenaariossa geopoliittiset jännitteet hiljalleen helpottavat. Avainasemassa siinä on, että Ukrainassa pystytään toteuttamaan Minskin aseleposopimuksen määräyksiä. Suomen ja Venäjän välistä kauppaa määrittävät pitkälle öljyn hinta ja esimerkiksi suomalaisten yritysten erittäin merkittävät sijoitukset Venäjälle.
Pitää kuitenkin muistaa, että tulevina vuosina Venäjän talous ei tule kasvamaan läheskään yhtä nopeasti kuin vuosien 2000 ja 2008 välillä. Työikäinen väestö supistuu, vielä Suomeakin nopeammin, ja investoinnit vähenevät jo kolmatta vuotta. Eli parhaassakin tapauksessa vientimme Venäjälle kasvaa tulevina vuosina vain hitaasti.
Jos asiat menevät kansainvälisissä suhteissa huonommin, olemme tilanteessa, jossa myös taloudellisen hyvinvoinnin kehitys molemmin puolin rajaa jää alemmalle tasolle. Taloudellinen kanssakäyminen jatkuu ja monet kontaktit ja yhteydet säilyvät, mutta niiden myönteinen taloudellinen vaikutus jää vähäisemmäksi.