Siirry sisältöön

​Pääjohtaja Erkki Liikanen
Suomen Pankki
Puhe Sammatin itsenäisyyspäiväjuhlassa
Sammatti, 6.12.2015

Arvoisa juhlayleisö! Hyvät kuulijat!

Elias Lönnrot, räätälin poika Sammatista, oli viisivuotias, kun kaksi keisaria, Ranskan Napoleon ja Venäjän Aleksanteri I, kokoontuivat rauhanneuvotteluihin kesällä 1807 Tilsitiin. Tilsit sijaitsee Kalingradissa, joka on nykyisin osa Venäjää. Napoleon oli menestynyt monissa taisteluissa ja Venäjän armeijan voimavarat alkoivat heiketä. Neuvottelut käytiin ranskan kielellä, toinen päämiehistä puhui sitä ilman korostusta. Hän oli Aleksanteri I.

Neuvotteluissa tehtiin rauha ja sovittiin liitosta osapuolten välillä. Napoleonille oli tärkeää sulkea Englanti kauppasaartoon. Eri vaiheiden jälkeen Venäjän tehtäväksi tuli saada Ruotsi mukaan liittoon. Ruotsi vastasi kielteisesti tammikuussa 1808. Helmikuun lopulla Venäjän joukot ylittivät rajan. Seurauksena oli Suomen sota 1808–1809, jonka päätteeksi Suomesta tuli osa Venäjää.

Sodan päätyttyä Keisari kutsui koolle Porvoon valtiopäivät, jossa hän tunnetussa puheessaan nosti Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Suomesta tuli autonominen osa Venäjää, suurruhtinaskunta.  Seurasi uudistusmyönteinen ajanjakso, jonka aikana ehdittiin vakiinnuttaa tärkeitä kansallisia instituutioita, kuten oli vuonna 1811 perustettu Suomen Pankki.

Elias Lönnrot tuli vaatimattomista oloista, eikä hänen opintielle pääseminen siksi lahjoista huolimatta ollut helppoa.  Lopulta hän tuli ylioppilaaksi parikymppisenä ja pääsi Turun Akatemiaan vuonna 1822. Hänen opiskelutovereinaan oli mm. J.L. Runeberg ja J.V. Snellman, kaksi muuta kansankunnan tulevaa merkkihahmoa.

Jo 26-vuotiaana Lönnrot suuntasi ensimmäiselle runonkeruumatkalle. Loppu onkin historiaa. Kalevalan ensimmäinen versio ilmestyi kymmentä vuotta myöhemmin. Lönnrotista tuli toinen Suomen kirjakielen isä Mikael Agricolan jälkeen, ja Kalevala tuli olemaan ehtymän inspiraation lähde kansakunnan ja sen kulttuurin luomisessa.

Seuraavat suuret käännekohdat ajoittuvat 1860-luvulle. Keisari Aleksanteri II oli noussut valtaan 1850-luvun lopulla ja hän kutsui säädyt koolle Helsinkiin ensimäistä kertaa yli 50 vuoteen syksyllä 1863.  Lainsäädäntötyö käynnistyi uudelleen. Monia, suuriakin muutoksia tapahtui. Paikallishallinto siirtyi asteittain kirkolta kunnille.

Yksi tärkeä muutos oli myös se, että Suomen Pankki siirtyi säätyjen, siis lainsäätäjien vastuulle. Tämä toteutuikin, mutta vasta J.V. Snellmanin vastustuksen vuoksi vasta myöhemmin. Suomen Eduskunnan pankkivaltuusmiesten historia juontaa näin kaukaa.

J.V. Snellmanilla oli suuri vaikutus Suomen markan historiaan. Ennen Krimin sotaa Suomessa olivat rahana ruplat ja maa oli vakaasti hopeakannassa yhdessä Venäjän kanssa. Sodan syttyminen vuonna 1854 käynnisti kuitenkin rahakriisin, jonka tuloksena ruplan vaihdettavuus hopeaan jouduttiin lakkauttamaan. Se toi monia vaikeuksia.

Kun rahan arvo ei enää ollut sidottu hopeaan, se alkoi nopeasti heiketä. Vaihtorahasta tuli puutetta, koska hopearaha hävisi keinottelijoiden kirstuihin. Pahinta Suomen kannalta oli, että valuuttakurssit suhteessa perinteisiin kauppakumppaneihin Ruotsissa ja Pohjois-Saksassa alkoivat vaihdella. Kauppa ja ulkomaisen luoton saanti vaikeutuivat.

Suomalaiset halusivat ratkaisun rahakysymykseen. Keisari vastasi anomuksiin myöntämällä Suomelle vuonna 1860 oman rahayksikön, markan. Se oli kuitenkin määritelty suhteessa seteliruplaan, sen neljäsosaksi. Kun setelirupla jäi lailliseksi maksuvälineeksi, ei tämä uudistus vielä tuonut ratkaisua pääongelmaan siitä, kuinka palata hopeakantaan.

Kun Snellman tuli valtiovarainpäälliköksi vuonna 1863, hän otti tehtäväkseen markan sitomisen hopeakantaan. Snellman matkusti Pietariin neuvottelemaan asiasta ja sai keisarin suostumuksen sille, että markka voitiin määritellä uudelleen, ei yleisesti ruplan, vaan nimenomaan hopearuplan neljäsosaksi.

Keisarillinen manifesti, jossa määrättiin, että kotimainen ja venäläinen hopearaha tulisivat tästä lähtien ainoiksi laillisiksi maksuvälineiksi Suomessa, julkaistiin 150 vuotta sitten, marraskuussa 1865. Oman rahayksikön, markan käyttöönotto ei ollut eristäytymisen väline, vaan nimenomaan integraatiohanke. Ratkaisevaa oli se, että markka sidottiin hopeakantaan. Tämän vuoksi Snellmanin patsas on Suomen Pankin edessä.

Ajat eivät kuitenkaan olleet helpot.  Setelirupla oli ehtinyt rajusti heikentyä ja markka sen mukana. Sitominen hopeakantaan merkitsi markan hyppäyksenomaista vahvistumista. Sen jälkeen syntyi vielä kansainvälinen finanssikriisi.

Vuonna 1867 Suomea kohtasi suuri kato. Ulkomaisen viljan tuonnin jälkeenkin vajaus oli peräti kolmannes normaalista tarpeesta.  Syntyi suuri nälänhätä kerjäläislaumoineen ja kulkutauteineen. Sen lievittämisessä Snellmanin katsottiin epäonnistuneen ja hän joutui eroamaan senaatista. Syynä oli viivyttely viljantuonnissa, ei hopeakanta. Hopeakannan vuoksi mahdollisuudet saada luottoa olivat lisääntyneet.

Vuonna 1865, täsmälleen 150 vuotta sitten syntyi kaksi kulttuurimme suurmiestä, Jean Sibelius ja Akseli Gallen-Kallela. He nousivat kulttuurimme kärkeen hyvin nuorella iällä. Heidän ensimmäisten suurtöidensä inspiraation lähde oli Lönnrotin Kalevala.

Akseli Gallen-Kallela maalasi vuonna 1889 Pariisissa ensimmäisen suurtyönsä, Aino-Triptyykin. Tämä kuuluu Suomen Pankin kokoelmaan. Gallen-Kallela oli 24-vuotias taiteilija, jonka piti vakuuttaa appensa kyvystään elättää tämän tytär Mary.  Hän halusi osoittaa sen suurella maalaustyöllä, jota hallitsevat Aino ja Väinämöinen. Ainosta tuli Gallen-Kallelan ensimmäinen suurtyö. Sen toinen versio valmistui vuonna 1891 ja on nähtävissä Ateneumissa. Siinä on jo Maryn ”jälki”.

Jean Sibelius taas aloitti Kullervon sävellystyön 25-vuotiaana Wienissä vuonna 1891. Palattuaan Suomeen syksyllä hän sai tilaisuuden kuunnella henkilökohtaisesti Larin Paraskea. Kullervo kantaesitys keväällä 1892 oli suuri menestys. Sibelius oli jo ennen Kullervoa alkanut säveltää Lönnrotin kolmannen opiskelutoverin, J.L. Runebergin tekstejä lauluiksi. Sibelius avioitui kesällä 1892 Aino Järnefeltin kanssa.

Sibeliuksen, Gallen-Kallelan ja monien muiden luovien taiteilijoiden työtä Kalevala ja sen syntysijat inspiroivat pitkään. Mutta sekään ei merkinnyt eristymistä muusta taiteesta. Sibelius vietti pitkiä ajanjaksoja ulkomailla ja hänen musiikkinsa on lopulta universaalia.

Ensimmäinen maailmansota syttyi 1914. Se muutti maailmaa ja Eurooppaa ja jätti pitkän jäljen.  Sodassa kärsityt tappiot ja sisäiset ongelmat ajoivat Venäjän keväällä 1917 vallankumoukseen. Suomi pyrki käyttämään tilaisuutta hyväkseen laajempaa itsemääräämisoikeutta tai itsenäisyyttä hakemalla. Väliaikainen hallitus suhtautui siihen kielteisesti. Asia voitiin päättää vasta, kun perustuslakia säätävä kansalliskokous kokoontuisi.

Bolshevikkien tulo valtaan marraskuussa muutti tilanteen. Suomen poliittinen kenttä jakautui siinä, miten itsenäisyyttä piti tavoitella. Lopulta eduskunta kokoontui 6.12. vuonna 1917 ja hyväksyi porvarillisen senaatin eli hallituksen antaman itsenäisyysjulistuksen. Venäjä tunnusti Suomen kuukautta, 4. tammikuuta. Ruotsi ja Ranska seurasivat, ja myös Saksa.

Sibeliuksen musiikki oli uuden, vapaan Suomen vertauskuva. Finlandia oli keskeisenä numerona itsenäisyyskonsertissa Tukholmassa. Hänen musiikkiaan – Finlandia ja Jääkärimarssi – soitettiin myös 13. tammikuuta 1918 Kansallisteatterissa pidetyssä itsenäisyysjuhlassa. Sibelius piti Erik Tawaststjernan elämänkerran mukaan itsenäisyysjuhlan järjestämistä niissä oloissa hieman ”malapropos” eli asiankuulumattomana.

Sisällissota syttyi vain kaksi viikkoa myöhemmin tammikuun lopulla. Suomi jakautui ja siitä jääneet arvet olivat syvät. Sibeliuksen Ainola sijaitsi syvällä punaisten puolella. Gallen-Kallelan Kalela taas oli niukin naukin rajan toisella puolella. Jean ja Aino Sibelius pelkäsivät, myös henkensä edestä.  Robert Kajanus välitti keskustelujensa jälkeen tiedon, että kansanvaltuuskunta halusi turvata nimenomaan Sibeliuksen koskemattomuuden.

Sibelius pyrki yleensä pitämään etäisyyttä politiikkaan, vaikka tuttavapiirinsä hänen itsensä tavoin kuului valkoisiin. Lieviä mielipide-eroavaisuuksia toki oli tuttavapiirissäkin. Gallen-Kallela sen sijaan liittyi Mannerheimin joukkoihin, ensin kartanpiirtäjäksi, mutta sitten päämajaan, jossa hän suunnitteli kunniamerkit.

Sisällissota päättyi toukokuussa 1918 valkoisten voittoon.

Lainaan uudelleen Tawaststjernaa:

”Jääkärikaartin upseerien lähetystö kävi kesäkuussa tervehtimässä Sibeliusta Ainossa ja ojensi hänelle kukkalaitteen. Ruusut ilahduttivat häntä, mutta piikit muistuttivat samalla siitä, että hän oli joutunut vedetyksi politiikkaan:

”Kärsin katseista ja tulevaisuuden näkymistä. Pelkään pahinta... Koko Suomi sodan ts. militarismin merkeissä. Ei minkäänlaista ymmärtämystä sinfonikoiden pyrkimyksiä kohtaan.”

Samantapaisten tunteiden vallassa oli myös Gallen-Kallela: ”Väsynyt kaikkeen sotaisuuteen… Tahdon syventyä taas itseeni: Ehkä löydän siitä uuden polun.”

Sisällissodan päätyttyä vankileirit ja hävinneiden kohtalo muodostuivat kipeäksi asiaksi vuosikausiksi eteenpäin. Tammisaaren vankileirillä ensimmäisenä talvena 1/3 kuoli nälkään tai kulkutauteihin.

Miten oli mahdollista, että Suomi saattoi eheytyä talvisodan syttymiseen mennessä vuonna 1939?

Maalaisliiton Kyösti Kallio piti kuuluisan puheen jo toukokuussa Nivalan kirkossa: Sovinto, ei kostoa. Heinäkuussa valittiin presidentiksi J.V. Ståhlberg.  Heillä oli suuri merkitys sovinnon rakentamisessa eduskuntaan valittujen sosialidemokraattien ohella.

Entä Mannerheim?  Hän oli ennen kaikkea valkoisten kenraali 1920-luvun. Vuonna 1930 hänestä tuli puolustusneuvoston puheenjohtaja. Vuosikymmenen puolivälistä lähtien hän toimi pohjoismaisen suuntauksen puolesta. Muualla pohjoismaissa sosialidemokraatit olivat hallituksessa. Mannerheim alkoi esiintyä varovaisesti, mutta johdonmukaisesti sovinnon puolesta. Sodan aikana hän teki myös itse rohkeita ratkaisuja, joihin kenenkään arvovalta ei olisi riittänyt. Vapaussodan voitonjuhlan sijasta ryhdyttiin viettämään kaatuneiden muistopäivää. Sitä seurasi Tammikuun kihlaus työantajien ja työntekijöiden välillä.

Palataan vielä Sibeliukseen. Hänen aktiivinen sävellystyönsä jatkui sisällissodan jälkeen. Häneltä tuli uusi versio 5. sinfoniasta 1919, ja sen jälkeen vielä 6. ja 7. sinfonia ja vihdoin Tapiola vuonna 1926. Sibelius oli tuolloin 60-vuotias.

Akseli Gallen-Kallela jatkoi työtä Lönnrotin Kalevalan piirissä. Koru-Kalevala ehti ilmestyä vuonna 1922. Kokonaiskuvitus ei ehtinen valmistua. Gallen-Kallela kuoli maaliskuussa 1931. Jean Sibeliuksen sävelsi Surusoiton hautajaisiin. Se jäi Sibeliuksen viimeiseksi työksi. Sibelius eli 92-vuotiaaksi.

Olen halunnut käsitellä kolmea suurta, suomalaiselle identiteetille paljon merkinnyttä henkilöä tänään. Vietämme Jean Sibeliuksen ja Akseli Gallen-Kallelan merkkivuotta, ja teemme sen Elias Lönnrotin kotikunnassa, Sammatissa.

Seuraavaksi Suomen taloudesta.

Talouden näkymät ovat pysyneet vaimeina. Talouden ongelmat ovat osoittautuneet pitkäaikaisiksi. Vuoden 2008 jälkeen erityisen paljon ovat vähentyneet vienti ja vientialojen yritysten investoinnit.
Julkisen talouden tila on heikko. Suhteessa bruttokansantuotteeseen julkisyhteisöjen alijäämä on syventynyt suuremmaksi kuin 3 prosenttia ja julkisyhteisöjen velka suuremmaksi kuin 60 prosenttia. Ilman uusia päätöksiä velan kasvu jatkuu nopeana.

Suomeen on tänä vuonna saapunut enemmän turvapaikanhakijoita kuin edellisiä vuosina. Kasvaneen maahanmuuton vaikutus julkisen talouden pitkän aikavälin kehitykseen riippuu pitkälti Suomeen jäävien henkilöiden ja heidän jälkeläistensä työllistymisestä. Työllisyysaste on heti maahanmuuton jälkeen koko väestön keskiarvoa matalampi, mutta ajan kuluessa yhä useamman voi odottaa työllistyvän, kun kielitaito ja muut edellytykset kohenevat. Tutkimustieto viittaa siihen, että viranomaisten kotouttamistoimilla voi olla huomattava vaikutus maahanmuuttajien työllistymiseen.

Talouden pitkään kestäneiden ongelmien ratkaisemiseksi on tuonut useaan tarpeen edetä monella saralla. Ensimmäinen niistä on kustannuskilpailukyvyn parantaminen. Toisen muodostavat sellaiset rakenteelliset uudistukset, jotka parantavat talouskasvun edellytyksiä ja julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä. Kolmanneksi tarvitaan julkisen velan kasvun pysäyttämistä sopeutustoimien avulla.

Kustannuskilpailukyky on Suomessa heikentynyt merkittävästi etenkin vuoden 2007 jälkeen. Erityisesti vientialoilla on Suomessa toteutuvan tuotannon kannattavuus huonontunut.
Syksyn 2013 palkkaratkaisu pysäytti kustannuskilpailukyvyn heikkenemisen, mutta ei vielä johtanut sen oleelliseen paranemiseen, sillä työn hinnan nousuvauhti on myös kauppakumppanimaissa keskimäärin pysynyt tavallista hitaampana.

Nyt tarvitaan ratkaisuja, jotka johtavat kustannuskilpailukyvyn riittävän suureen ja riittävän nopeaan paranemiseen. Tällaiset ratkaisut kohentaisivat viennin ja vientialojen työllisyyden näkymiä. Samalla ne parantaisivat kestävällä tavalla suotuisan työllisyyskehityksen edellytyksiä kotimarkkinatoimialoilla.

Rakenneuudistusten saralla eduskunnan tänä vuonna hyväksymällä eläkeuudistuksella on suuri merkitys. Muuallakin tulisi edetä. Yksi on sote-ratkaisun saattaminen maaliin siten, että julkisten palvelujen tuottavuus nousee. Kilpailua rajoittavaa sääntelyä voidaan vähentää myös eri toimialoilla.

Julkisen velan kasvu olisi pienempi ongelma, jos odotettavissa olisi vahvaa talouskasvua pidemmän aikaa. Suomessa sen sijaan nyt otettavaa lisävelkaa joudutaan tulevaisuudessa hoitamaan tilanteessa, jossa nykyistä pienempi osa väestöstä on työiässä ja suurempi osa eläkkeellä ja jossa nykyistä useampi tarvitsee hoiva- ja terveyspalveluja.

Jotta julkisen velan kasvu saadaan taittumaan, säästöjä joudutaan tekemään. Jos sopeuttamistoimia jätetään tekemättä, nykyiset nuoret joutuvat aikanaan sekä maksamaan valtaosan suurten ikäluokkien eläkkeistä että hoitamaan edellisen sukupolven velat. Lisäksi he joutuvat löytämään työpaikan taloustilanteessa, jonka ongelmia ei huonossa tapauksessa edelleenkään ole ratkaistu.

Suomen talous elää vaikeaa vaihetta. Mutta näistäkin vaikeuksista voidaan rakentaa tie ulos johdonmukaisella ja vastuullisella toiminnalla. Uskon, että kansalaiset ymmärtävät tilanteen vakavuuden. He ovat valmiita kantamaan oman osuutensa, kun sopeutustoimet tehdään kaikkia oikeudenmukaisesti koskien ja kun tiedetään, että ne ovat paremman kasvun ja työllisyyden ehto.

Puolustusvoimien entinen komentaja Jaakko Valtanen antoi tänään vaikuttavan haastattelun Helsingin Sanomille.

Hän sanoo haastattelussaan: ”Hurraa-isänmaallisuus ei ole sotien jälkeen enää puhutellut ihmisiä”.
Olennaista on nyt se, että tunnemme kiintymystä sitä yhteiskuntaa kohtaan, jonka olemme valinneet. Että yhteiskunta voi tarjota kunnollisen ihmisen elämän, toimeentulon ja ihmissuhteita. Että ihmisillä on tulevaisuudenuskoa.”


Hyvää itsenäisyyspäivää.