Siirry sisältöön

Pentti Hakkarainen, Studia Monetaria 8.11.2016, Helsinki 

Kalvot

 

Mitä eurooppalaisille pankeille kuuluu?

Euroopan pankkisektori on ollut etenkin tänä syksynä rahoitusmarkkinoiden ja median huomion keskipisteenä pankkien osakekurssien heikon kehityksen vuoksi. Käyn tässä esityksessä läpi eurooppalaisen pankkisektorin tilaa ja tulevaisuuden näkymiä, jotka toivoakseni valottavat syitä sijoittajien huolen taustalla ja ehkä myös poistavat joitakin pankkien tilaan kohdistuvia epävarmuuksia.


Mitä eurooppalaisille pankeille kuuluu? Lyhyesti sanottuna eurooppalaisille pankeille kuuluu sekä hyvää, että huonoa. Hyvää on se, että pankit ovat laaja-alaisen kansainvälisen sääntelyuudistusten läpiviennin tuloksena tänä päivänä kriisiä edeltävää aikaa vakaampia kestämään reaalitaloudesta ja rahoitusmarkkinoilta tulevia negatiivisia sokkeja. Tämän on osoittanut myös se, että kuluvan vuoden aikana koettujen sokkien - kuten Iso-Britannian kansanäänestystuloksen EU:sta eroamisen puolesta - aiheuttamat markkinaturbulenssit eivät ole aiheuttaneet pankeille pitkäkestoisia tai järjestelmän tasolle levinneitä merkittäviä häiriöitä.


Toisaalta, kriisin jälkeinen aika on ollut pankeille haastavaa. Pankkien on täytynyt pystyä jatkamaan toimintaansa monelta osin vaikeammassa toimintaympäristössä, jota leimaavat pitkään jatkunut heikko reaalitalouden kasvu ja matala korkotaso, kiristyvä sääntely ja lisääntyvä kilpailu. Useiden pankkien toimintakykyä vaikeuttaa myös edellisen kriisin lasku, joka on vielä osittain maksamatta.


Pankkisektori on jo pitkään kärsinyt heikosta kannattavuudesta, jolla on negatiivisia vaikutuksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä heikko kannattavuus heikentää pankkien kykyä toimia rahoituksen välittäjänä taloudessa ja se myös altistaa pankit haavoittuvaisiksi erilaisille markkinaturbulensseille. Pitkään jatkuessaan heikko kannattavuus syö pankkien vakavaraisuutta ja voi lopulta vaarantaa niiden toimintakyvyn. 


Kriisin jälkeinen aika on ollut otollinen kasvualusta kilpailulle, jota kiihdyttää rahoitusinnovaatioihin liittyvän teknologian nopea kehitys. Rahoitusteknologian kehittyminen ja kilpailun lisääntyminen on hyvä asia kuluttajille ja rahoitusvakaudelle, mutta se voi olla hyvä asia myös pankeille. Pankkien tulevaisuus riippuukin pitkälti niiden kyvystä uudistua.


Kun puhutaan eurooppalaisten pankkien tilasta ja tulevaisuuden näkymistä, niin täytyy muistaa että jo pelkästään euroalueella on noin 5500 luottolaitosta. Pankit ovat erilaisia niin kooltaan kuin toimintamalleiltaankin – samoin vahvuuksiltaan ja haasteiltaan. Osalle pankeista kuuluu siten parempaa kuin toisille. Käsittelen pankkisektoria tässä esityksessä kuitenkin pääosin kokonaisuutena ja käyn läpi teemoja, jotka ovat yleistettävissä joko koko sektoriin tai sen merkittäviin osiin.


Pankkien vakavaraisuus on parantunut tasaisesti


Pankin vakavaraisuuden mittarina käytetään yleisimmin erilaisia vakavaraisuussuhdelukuja, jotka kertovat kuinka paljon pankilla on pääomaa suhteessa sen riskipainotettuihin saamisiin. Tärkein näistä on ydinvakavaraisuusuhde, jota käytetään pankin vakavaraisuuden mittarina vakavaraisuussääntelyssä. Jos halutaan tarkastella pankkien vakavaraisuuden kehitystä pitemmällä aikavälillä, täytyy kuitenkin käyttää laajemman pääoman määritelmän vakavaraisuusmittaria: Tier 1 –vakavaraisuussuhdetta, koska ydinvakavaraisuussuhde on ollut käytössä vasta kaksi vuotta.


Eurooppalaisten pankkien vakavaraisuus on parantunut tasaisesti vuodesta 2008 lähtien ja se on lähes kaksinkertaistunut kriisin jälkeen. Euroalueen pankkien mediaani Tier 1 –vakavaraisuussuhde oli vuoden 2015 lopussa 15,5 %.


Pankkien välillä on eroja vakavaraisuudessa, mutta myös heikoimpien pankkien vakavaraisuus on parantunut merkittävästi viime vuosien aikana. Kaikki pankit ylittävät tällä hetkellä reilusti vakavaraisuussääntelyn minimivaatimustason, joka on 8 %.


Pankkien vakaamman rahoituksen osuus on kasvanut tasaisesti


Samalla kun pankkien vakavaraisuus on parantunut, myös sen vakaamman rahoituksen osuus on kasvanut tasaisesti. Yksi finanssikriisin opetuksista oli, että suuri lyhytaikaisen markkinarahoituksen osuus pankkien rahoituksessa tekee pankeista haavoittuvan erilaisille markkinahäiriöille.


Vakaampien rahoituslähteiden, kuten talletuksien, osuus pankkien rahoituksesta on kasvanut tasaisesti kriisin jälkeen samalla kun markkinarahoituksen osuus on laskenut. Samalla markkinarahoitus on painottunut enemmän lyhytaikaisesta pitkäaikaiseen rahoitukseen, mikä myös edesauttaa pankkien oman rahoituksen vakautta.


Pankkien kannattavuus on ollut pitkään heikkoa


Pankkien kannattavuutta voidaan mitata esimerkiksi oman pääoman tuottoasteella (ROE). Tämän mittarin mukaan eurooppalaisten pankkien kannattavuus on ollut kriisin jälkeisinä vuosina heikkoa. Euroalueiden suurten pankkien keskimääräinen oman pääoman tuotto on pysytellyt viime vuosina viiden prosentin tuntumassa tai sen alle, kun se saattoi kriisiä edeltävinä vuosina olla jopa 10-15 %:n luokkaa. Pankkien kannattavuudessa on myös suuria maakohtaisia eroja. Järjestelmäriskin kannalta ongelmallista on se, että heikoimman kannattavuuden pankit tulevat usein suurista Euroopan maista.


Heikko kannattavuus vaikuttaa pankkeihin useilla tavoilla. Pankin tappiot heikentävät pankin vakavaraisuutta ja matalat tuottotasot vähentävät pankkien osingonjakomahdollisuuksia, mikä heikentää niiden kiinnostavuutta sijoituskohteena. Tämä voi kaventaa pankkien toimintamahdollisuuksia jos ne tarvitsevat lisärahoitusta. Euroopan keskuspankki on arvioinut, että pankkien oman pääoman tuotto on ollut finanssikriisistä lähtien matalampi kuin oman pääoman kustannus, jonka on arvioitu olevan 8-10 %.


Syitä pankkien heikon kannattavuuden taustalla on useita, ja ne vaihtelevat sekä pankeittain että maittain.  Osa syistä on suhdanteista riippuvaisia ja osa enemmän rakenteellisia. Käyn seuraavaksi läpi merkittävimpiä tekijöitä heikon kannattavuuden taustalla. 


Velkakriisin perintö rasittaa kannattavuutta etenkin kriisimaiden pankeissa


Finanssikriisi ja euroalueen velkakriisi johtivat taantumaan, jonka jäljiltä joidenkin pankkien taseisiin on jäänyt paljon hoitamattomia lainoja. Euroalueen pankeilla oli vuoden 2015 lopussa yhteensä lähes 950 mrd. euron arvosta hoitamattomia lainoja, mikä on noin 9 % euroalueen BKT:sta. Hoitamattomien lainojen määrä vaihtelee huomattavasti maittain ja on erityisen korkea euroalueen velkakriisistä kärsineissä maissa: Kreikassa, Kyproksella, Italiassa, Espanjassa ja Irlannissa.


Hoitamattomat lainat heikentävät pankin kannattavuutta monesta eri syystä. Ne pidättävät pääomaa tuottavammista käyttötarkoituksista, kun pankin täytyy sitoa pääomaa varauksiin mahdollisia tulevia luottotappioita varten. Hoitamattomien lainojen ylläpito sitoo myös resursseja ja lisää pankkien hallinnollisia kustannuksia. Korkea hoitamattomien lainojen määrä ylläpitää myös negatiivista kierrettä pankin tilan ja reaalitalouden tilan välillä: reaalitalouden toipuminen edesauttaisi hoitamattomien lainojen ongelman purkautumista, mutta hoitamattomien lainojen korkea määrä vaikeuttaa pankin kykyä tukea reaalitalouden toipumista rahoituksen välityksen kautta.


Vaikka kriisistä on jo kohta kymmenen vuotta, hoitamattomien lainojen ongelman ratkaisu on edennyt hitaasti. Syitä on useita, ja niihin lukeutuvat pankkien vaillinaiset resurssit tai kyvyt käsitellä hoitamattomia lainoja sekä erilaiset konkurssilainsäädäntöön liittyvät tekijät. Suurin tekijä on raha. Luottotappiot ja niiden käsittely kuuluvat normaaliin pankkitoimintaan, mutta silloin kun hoitamattomia lainoja onkin yhtäkkiä yli kolmannes pankin koko luottokannasta ja tämä toistuu useassa pankissa ja useassa maassa, kyseessä on järjestelmätason ongelma.


Euroopan keskuspankki on pankkivalvojan ominaisuudessaan pyrkinyt määrätietoisesti löytämään ratkaisua hoitamattomien lainojen ongelmaan. Ensimmäinen askel oli selvittää ongelman laajuus ja seuraava askel on tehdä ohjeistus pankeille ongelman ratkaisemiseksi. On selvää, että hyvälläkään suunnitelmalla hoitamattomien lainojen ongelmaa ei tulla ratkaisemaan yhdessä yössä. Hoitamattomien lainojen ongelma onkin hyvä esimerkki siitä kuinka kalliita ylivelkaantumisesta syntyvät finanssikriisit voivat olla ja kuinka kauan niistä toipuminen voi viedä.


Matalan kasvun ja koron toimintaympäristö heikentää perinteisen pankkitoiminnan kannattavuutta


Toinen pankkien kannattavuutta heikentävä tekijä, joka vaikuttaa pankkeihin koko Euroopassa, on matalan reaalitalouden kasvun ja korkotason toimintaympäristö. Epävarmuus reaalitalouden tulevasta kehityksestä heikentää luottojen ja muiden pankkipalveluiden kysyntää eikä tuo pankeille tuloa kasvavien lainavolyymien ja palkkiotuottojen muodossa. Matala korkotaso taas laskee pankkien korkotuottoja ja kaventaa lainamarginaaleja, sillä pankkien kyky hyödyntää pankkitoiminnalle tyypillistä maturiteettitransformaatiota heikkenee tuottokäyrän ollessa matala ja loiva.


Lyhyellä aikavälillä pankit voivat hyötyä laskevista koroista. Ne saattavat nostaa pankkien omistamien velkakirjalainojen arvoa. Ne saattavat myös nostaa korkokatetta, koska pankin omat rahoituskustannukset laskevat nopeammin kuin niiden lainoista saamat korkotuotot. Lopulta vaikutus kuitenkin kääntyy negatiiviseksi. Korkeasti tuottavat lainat päättyvät ja niiden tilalle tulee uusia lainoja matalammalla korolla, joka laskee pankkien korkokatetta. Samalla pankkien omien korkokustannusten laskun positiivinen vaikutus laantuu, sillä ne eivät voi asettaa negatiivisia korkoja talletuksille.


Tähän mennessä varainhankinnan kustannusten lasku on kompensoinut korkotuottojen pienentymistä, mutta vuoden 2016 kahden ensimmäisen neljänneksen aikana on alkanut tulla jo merkkejä pankkien korkokatteen laskemisesta. Matalan kasvun ja koron negatiiviset vaikutukset pankkien kannattavuuteen todennäköisesti siten kasvavat jatkossa. 


Matalan koron vaikutus pankkeihin on erityisen suuri Euroopassa, koska korkokate kattaa suurten eurooppalaisten pankkien tuotoista yli puolet. Pankkitasolla matala korkotaso vaikuttaakin eniten negatiivisesti juuri niihin pankkeihin, joiden toimintamalli perustuu perinteiseen pankkitoimintaan ja joilla on vähemmän muita tulomuotoja.


Pitkään jatkunut matalan kasvun ja koron toimintaympäristö on ollut haasteena kaikissa kehittyneissä talouksissa finanssikriisin jälkeen. Matalan koron ja kasvun taustalla on useita rakenteellisia tekijöitä, kuten vanhentuva väestö, vähentyvä työikäisten osuus ja hidastunut tuottavuuskehitys, jotka laskevat niin sanotun luonnollisen koron tasoa. Tämän vuoksi matalan kasvun ja koron aika voi osoittautua pitkäkestoiseksi ilmiöksi, johon pankkien on sopeuduttava toimintamallejaan muuttamalla.


Rakenteelliset ongelmat heikon kannattavuuden taustalla


Pankkien heikon kannattavuuden taustalla on myös rakenteellisia tekijöitä. Euroopan pankkisektori on kustannusrakenteeltaan tehoton: pankkien kustannukset suhteessa tuottoihin ovat korkeat. Kustannustuottosuhteen mediaani oli euroalueella vuonna 2015 58 % ja se on heikko erityisesti eräissä suurissa euromaissa, kuten Saksassa, Ranskassa ja Italiassa.


Euroopan pankkisektorin koko on talouteen nähden suuri ja pankkeja on lukumäärältään paljon. Pankkien konttoriverkosto on laaja. Lisäksi pankkisektori on osittain sekä maittain että alueittain fragmentoitunut. Ylikapasiteetti ja fragmentaatio heikentävät pankkien kannattavuutta heikon kustannustehokkuuden kautta ja samalla saattaa estää hyvien käytäntöjen ja toimintamallien laajentumista maasta toiseen.


Sakkomaksut ja oikeudenkäyntikulut ovat rasite osalle pankeista


Yleisten hyvien liiketoimintatapojen rikkomisesta johtuvat pankkien sakkomaksut ja niihin liittyvät oikeudenkäyntikulut ovat kasvaneet merkittävästi finanssikriisin jälkeisinä vuosina. Huonoihin toimintatapoihin liittyvät kustannukset ovat olleet joidenkin pankkien osalta merkittäviä.


Toteutuneiden kustannusten lisäksi pankkien kannattavuutta rasittaa mahdollisia tulevia kustannuksia varten ylläpidetyt varaukset, jotka ovat pois pankin tuottavista pääomankäyttömuodoista. Toimintataparikkomukset vaikuttavat pankkien kannattavuuden lisäksi negatiivisesti myös pankkien maineeseen.


Lisääntynyt sääntely luo vakautta tuottojen kustannuksella


2007-08 finanssikriisi osoitti, että kriisit voivat olla erittäin kalliita. Siksi valvojat ovat pyrkineet tekemään rahoitusjärjestelmästä vähempiriskisen erilaisten sääntelyuudistusten kautta. Uudistukset ovat pääosin kohdistuneet pankkeihin, ja ovat siinä mielessä onnistuneet, että pankkijärjestelmä on nyt aiempaa vakaampi. Riskit ja tuotot kulkevat usein käsi kädessä, ja vähempi riskillisyys tarkoittaa vääjäämättä myös pienempiä tuottoja. On siis totta, että sääntelyuudistukset ovat voineet vaikuttaa pankkien kannattavuuteen negatiivisesti. Ne ovat myös voineet viedä pankeilta joitakin tuottaviksi katsottuja, mutta riskillisiä toimintamuotoja.


Vakauden lisääntyminen tuottojen jonkin asteisen vähenemisen kustannuksella on perusteltua. On kuitenkin valitettavaa, että tämä osuu aikaan, jolloin pankkien tuottojen luomiseen kohdistuu myös muita haasteita. Siksi myös sääntelyn uudistamisessa täytyy huomioida pankkien tila kokonaisuudessaan ja antaa pankeille tarpeeksi aikaa sopeutua uuteen sääntelyltään kiristyneeseen toimintaympäristöön.


Stressitesteillä mitataan pankkien tappionsietokykyä


Euroopan pankkiviranomainen (EPV) testaavat pankkien tappionsietokykyä joka toinen vuosi Euroopan laajuisissa stressitesteissä, jotka toteutetaan yhteistyössä EKP:n ja Euroopan järjestelmäriskikomitean kanssa.


Stressitestien tarkoituksena on arvioida pankkien tappionkantokykyä hypoteettisessa tilanteessa, jossa pankkien toimintaympäristön tila heikkenee merkittävästi vakavien ja laaja-alaisten reaalitalouden ja rahoitusmarkkinoiden häiriöiden seurauksena. Stressitestin tuloksena saadaan epäsuotuisan skenaarion vaikutus pankin luottotappioihin ja ydinvakavaraisuussuhteeseen (CET1), joka on keskeinen pankin tappionkantokyvyn mittari.


Stressitestien tulokset vahvistavat kuvaa pankkien tilasta


Vuoden 2016 stressitestissä oli mukana 51 pankkia, ja niiden varojen osuus Euroopan pankkijärjestelmän kokonaisvaroista on noin 70 %. Stressitestien tulosten mukaan Euroopan pankkien tappionkantokyky on parantunut viimeisen kahden vuoden aikana.


Pankkien keskimääräinen ydinvakavaraisuussuhde oli sekä lähtökohtaisesti että epäsuotuisan skenaarion jälkeen parempi kuin vuoden 2014 stressitesteissä. Tämä siitä huolimatta, että epäsuotuisan skenaarion vaikutus vakavaraisuuteen oli suurempi kuin vuoden 2014 stressitesteissä. Osasyynä tähän oli aiempaa tiukempi testimenetelmä ja ankarampi epäsuotuisa skenaario.


Vaikka pankkien välillä oli merkittäviäkin eroja, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikkien pankkien ydinvakavaraisuussuhde ylitti selvästi vuoden 2014 stressitestin epäsuotuisassa skenaariossa käytetyn 5,5 prosentin viitearvon. Stressitestitulokset vahvistavat siten sitä tietoa, että vakavaraisuus ei ole pankkien tämänhetkinen suurin ongelma.


Stressitestejä arvostellaan usein julkisuudessa. Tämän vuotisiin stressitesteihin on kohdistunut kritiikki siitä, että testit eivät tuo esille pankkien kannattavuusongelmaa. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että stressitesteissä tarkastellaan pankkien kantokykyä erilaisia reaalitalouden ja rahoitusmarkkinoiden shokkeja lyhyellä aikavälillä. Heikko kannattavuus on pitemmän ajan ongelma. Stressitestit eivät myöskään tarkastele pankkien liiketoimintastrategioita ja pitkän aikavälin suunnitelmia esimerkiksi NPL-ongelman ratkaisemiseksi.


On hyvä muistaa, että stressitesti on yksi valvojan työkalu muiden joukossa. Stressitesti antaa kuvan pankkien tilasta yhdestä näkökulmasta, mutta ei kokonaiskuvaa. Se, että heikon kannattavuuden ongelmaa ei ”stressitestata”, ei tarkoita sitä ettei valvoja sitä tarkastelisi muuten. Se ei tarkoita sitä etteikö valvoja olisi huolissaan pankkien kannattavuudesta. Vain kannattavat pankit voivat pitkällä aikavälillä pysyä vakavaraisena.


Pankkien kannattavuusongelmalle ei näy helpotusta lyhyellä aikavälillä


Pankkiosakkeiden hinnat heijastavat markkinoiden odotuksia pankkien tulevasta osingonjakokyvystä ja siten tulevasta kannattavuudesta. Markkinoiden näkemys pankkien tulevasta kannattavuudesta on ollut etenkin kuluvan vuoden ajan varsin pessimistinen ja pankkien osakekurssit ovat laskeneet. Voimakkaammat laskut ovat ajoittuneet eräiden tapahtumien – kuten Iso-Britannian EU-eroäänestystuloksen - jälkeiseen aikaan, mutta osakekurssien kehitys on ollut heikkoa myös kansainvälisesti verrattuna.


On todennäköistä, että mahdollinen talouskasvu ja korkojen nousu ei sekään ratkaisisi kaikkien pankkien ongelmia. Pankit eivät siten voi jäädä odottamaan parempaa reaalitalouden tilaa, vaan pankkien paluu kestävään kannattavuuden tasoon riippuu pankkien kyvystä uudistua.


Pankkisektorin merkitys rahoitusjärjestelmässä on pienentynyt kriisin jälkeen


Euroopan pankkijärjestelmän koko kasvoi tasaisesti kriisiä edeltävinä vuosina. Pankit kasvattivat lainanantoaan ja erilaisten rahoitustuotteiden tarjontaa. Kriisin tultua ja riskinottohalukkuuden vähennyttyä näille tuotteille ei olekaan ollut enää kysyntää, ja tuottojen vähetessä pankkien vanhat raskaat kustannusrakenteet ovat muodostuneet pankeille taakaksi. Nykyiseen toiminnan volyymiin nähden pankkien henkilöstömäärät ja konttoriverkostot ovat ylimitoitettuja siitä huolimatta, että niitä on karsittu kriisin jälkeisinä vuosina.


Kriisi on aina myös uuden alku. Kriisinjälkeinen toimintaympäristö on ollut otollinen markkinaperusteisen rahoituksen kasvulle ja muiden kuin pankkien tarjoamien rahoitussektorin palveluiden osuuden kasvulle.  Rahoituslähteiden monipuolistuminen on kuluttajille hyvä asia. Se voi olla hyvä asia myös pankeille, jotta niiden ei tarvitse vastata kaikista rahoitusjärjestelmän toimintaan liittyvistä tehtävistä.


Kriisivuosien jälkeen pankkien merkitys rahoituksen välittäjänä onkin vähentynyt Euroopassa, mikä näkyy mm. siinä että pankkien tase on pysynyt kriisin jälkeen kutakuinkin vakaana samalla kun muiden rahoitustoimijoiden taseet ovat kasvaneet.


Digitaalisaatio on pankeille enemmän mahdollisuus kuin uhka


Heikon reaalitalouden ja kiristyneen sääntelyn lisäksi kriisin jälkeiseen toimintaympäristöön on vaikuttanut merkittävissä määrin teknologinen murros. Digitalisaatio ja siihen liittyvät innovaatiot ovat muokanneet useita toimialoja, ja sen vaikutus on ulottunut myös rahoitussektorille.


Teknologiaa, erityisesti tietotekniikkaa, jota käytetään pankki- vakuutus-, rahoitus-, sijoitus- tai maksupalvelujen tuottamiseen kutsutaan sanalla FinTech, financial techonoly, eli finanssiteknologia. Parin viime vuoden aikana on syntynyt lukuisia kasvuyrityksiä, jotka hyödyntävät tehokkaasti digitalisaation luomia mahdollisuuksia ja tarjoavat joitakin aikaisemmin yksinomaan pankkien tarjoamia palveluja, kuten maksupalveluja. Lisäksi markkinoilla toimii nykyään erilaisia joukkorahoituspalveluja, vertaislainoja myöntäviä yrityksiä sekä velkarahastoja ja varallisuuden hallintapalveluja tarjoavia yhtiöitä. Vaikka yrityksiä on lukuisia, kokonaisuutena ilmiö on kuitenkin vielä perinteisiin rahoituspalvelumuotoihin verrattuna marginaalinen.


Lisääntyvä kilpailu voi viedä pankeilta markkinaosuuksia joillakin korkean riskin tai kapeiden marginaalien segmenteillä, mikäli ne eivät pysty itse uudistumaan ja hyödyntämään teknologian tuomia mahdollisuuksia. Tähän mennessä tästä on eniten näyttöä maksupalveluiden osalta. Pankkien kykyä vastata kilpailuun hidastaa usein se, että useilla niistä on käytössään vanhentuneet IT-järjestelmät joiden uusiminen voi olla kallista. Isot organisaatiot ovat usein myös pieniä kasvuyrityksiä hitaampia reagoimaan nopeaan kehitykseen, mikä luo kilpailuetua uusille tulokkaille.


Toisaalta rahoitusjärjestelmän monipuolistuminen ja teknologian kehittyminen voi luoda pankeille mahdollisuuden keskittyä omiin ydintoimintoihin antaen joidenkin toimintojen siirtyä muille toimijoille. Ne voivat myös pyrkiä rakentamaan uudenlaista rahoitusjärjestelmää yhdessä uusien toimijoiden kanssa. Tämä voi laskea pankkien kustannustasoa huomattavasti. Pankkien merkittävänä etuna kilpailussa on se, että asiakaskunta on niillä jo valmiina. Useat pankit ovatkin olleet edelläkävijöitä uuden teknologian hyödyntämisessä.


Pankkien tulevaisuus riippuu niiden kyvystä uudistua


Rahoitustoimiala on keskellä merkittävää murrosta. Pankkien tulevaisuus riippuu niiden kyvystä uudistua uuteen toimintaympäristöön, jota leimaavat pitkä heikon kasvun ja matalan koron toimintaympäristö, kiristynyt sääntely ja lisääntyvä kilpailu. Osa pankeista on tehostanut toimintaansa kriisin jälkeen, mutta tehostamisen varaa on edelleen.


Finanssiteknologian hyödyntäminen on avainasemassa toiminnan tehostamiseen.  Hyödyntämällä teknologiaa pankit voivat turvata omat markkinaosuutensa ja samalla luoda uusia tulolähteitä, sekä leikata kiinteitä kustannuksia infrastruktuurista.


Onko pankeilla tulevaisuutta?


Rahoitusjärjestelmän toiminta perustuu luottamukseen. Rahoituksen välittäjä ohjaa säästöt tuottaviin investointikohteisiin. Säästäjien selustaa vartioi valvoja. Pankkijärjestelmälle, joka on hyvin valvottu ja jonka toimivuuden takaa keskuspankki, on siten kysyntää myös jatkossa. Pankeilla on merkittävä rooli yhteiskunnassa myös rahapolitiikan välittäjänä.


Finanssikriisi ja pankkien toimintataparikkomukset ovat vahingoittaneet luottamusta rahoitusjärjestelmään. Uudessa rahoitusjärjestelmässä tulevat selviämään nykyaikaiset pankit, jotka pystyvät luomaan kannattavan liiketoimintamallin karsimalla toiminnastaan turhat osat ja keskittymällä parhaaseen osaamisalueeseensa, ja jotka toimintatavoiltaan vastaavat sitä luotettavaa ja vastuullista yhteiskunnan toimijaa joka pankin kuuluu olla.