Siirry sisältöön

​Pentti Hakkarainen
​Johtokunnan varapuheenjohtaja
Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi "Talouskasvun edellytykset"
Oulu, 16.5.2016

Suomen taloustilanne vaikea, mutta talouskasvulle on mahdollisuuksia

 
Hyvät kuulijat.
 
Esitykseni teemana tänään on talouskasvun edellytykset Suomessa. Julkisuudessa on asiasta debatoitu ja luonnehdittu tilannetta toivottomaksi, menetetyksi tapaukseksi.
 

Suomen tilanne onkin edelleen poikkeuksellisen vaikea. Sen taustalla on useita tekijöitä.  Vienti on vaimeaa ja investoinnit vähäiset. Suomen talous on jäänyt kansainvälisen kehityksen vauhdista ja merkkejä kasvun käynnistymisestä on vain vähän. Yksi syy talouden vaikeuksiin on teollisuuden raju rakennemuutos, joka on näkynyt myös täällä Oulussa voimakkaasti.

Mutta samalla tavalla kuin täällä Oulussa jo vuosisatojen ajan, apua ulkopuolelta ei kannata toivoa liikaa vaan on itse ryhdyttävä toimiin. Täällä tervasta ja lohesta kumpusi oma vahva talous. Näiden kysynnän kuihduttua, siirryttiin perusteollisuuteen. Sen kohdatessa omia haasteitaan, reippailla otteilla Oulusta kehitettiin edistyksellinen teknologiakeskus. Yliopistoon tehtyjen panostusten merkitys tässä on ollut aivan keskeinen. Kun elektroniikan puolella koettiin viime vuosien aikana vaikeuksia, on seudun roolia kehitetty arktisen alueen hankkeisiin ja Oulua brändätty pohjoisen Skandinavian pääkaupungiksi, erityisesti taloudellisessa mielessä.

Samoin koko Suomen vaikeudet ovat voitettavissa. Vaikean talouden tilan kääntämiseksi on toimet identifioitu ja nyt on toteutuksen aika.

Mitä ovat toimet ja edellytykset, joilla saadaan talouskasvua aikaan?

[kalvo 2]

Ensin tämän hetken tilanteesta. 

Suomen bruttokansantuotteen kasvu on jäänyt finanssikriisin jälkeen vaatimattomaksi eikä kriisiä edeltänyttä tasoa ole saavutettu. 

Viime vuonna pinnistettiin vaatimattomaan 0,5 prosentin kasvuun kolmen taantumavuoden jälkeen.

Viimeaikaisten ennusteiden perusteella kasvu on kuitenkin hieman kohentumassa, nollasta yhden prosentin tietämille, mikä on hyvä uutinen. 

Vuoden 2016 alku ei kuitenkaan ole tuottanut selkeää käännettä teollisuuden ja viennin ahdinkoon.

Ennusteissa kasvu nojaakin vahvasti kotimaiseen kysyntään eli kulutukseen ja investointien - erityisesti rakentamisen ja joidenkin yksittäisten suurten tuotannollisten investointien - kasvuun.

[kalvo 3]

Hyvien uutisten jälkeen huonompi uutinen on se, että pidemmän aikavälin kasvunäkymät ovat heikot. 

On selvää, ettei menetettyä kokonaistuotannon tasoa pystytä kuromaan kiinni lähivuosina, niin että palattaisiin aiemmalle BKT:n kasvutrendille.

Mutta mm. Suomen Pankin arvion mukaan pidemmän aikavälin kasvuvauhtikin on hitaampaa, kuin mihin aiemmin on totuttu - BKT:n vuosikasvu jää 1 prosentin tuntumaan.

[kalvo 4]

Yhden prosentin kasvu on jotain, mihin Suomessa ei ole aiemmin totuttu. Uutta jaettavaa syntyy niukalti, jos lainkaan. 2010-luvun kasvusta uhkaa muodostua tätäkin heikompi.

Hidas kasvu asettaa meidät aivan uuteen tilanteeseen, ja sen asettamista haasteista hieman myöhemmin.

Miksi kasvu on sitten hidastunut? Ja miksi aiempaan kasvuvauhtiin ei enää päästä?

[kalvo 5]

Vuodesta 2004 alkaneella 10-vuotisperiodilla kasvu on ollut keskimäärin 1,3 %. Jaksolla vuodesta 2014 vuoteen 2020 kasvun arvioidaan hidastuvan keskimäärin 0,8 prosenttiin. Kasvun hidastuminen johtuu pääosin tuotantorakenteen muutoksesta, lähinnä siis teollisuuden rakennemuutoksesta ja sen supistumisesta. 

Tulevien vuosien kasvu perustuu tuottavuuden kasvuun. Erityisesti odotettu keskimääräisen kasvun lievä kiihtyminen 2020-luvulla 0,8 prosentista 1,1 prosenttiin johtuu tuottavuuden kasvuvauhdin elpymisestä lähemmäs historiallista kehitystä Tuottavuuden kasvu edellyttää kuitenkin sekä tuotannollisia investointeja että tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja – molempien kehitys on viime vuosina ollut heikkoa.

Väestön ikääntyminen sen sijaan jarruttaa kasvua, koska työikäinen väestö supistuu ja siten talouden käytettävissä oleva työpanos vähenee. 

Epäsuotuisan demografian ohella viime vuosien pitkän taantuman jäljet – rakenteellisen työttömyyden nousu – säilyy talouden painolastina.

[kalvo 6]

Työikäisen väestön määrä on meillä kääntynyt jo laskuun vuonna 2010, hieman aiemmin kuin muualla Euroopassa.

Työikäisten määrä supistuu jatkossa keskimäärin 0,2 % vuodessa. Lasku jatkuu aina 2020-luvulle. 

Siten toimet, joilla tähdätään työvoiman osallistumisasteen nostoon ovat erittäin tärkeitä.

[kalvo 7]

Myös globaalisti kasvu on hidastumassa, eikä ole odotettavissa erityistä Kiina-ilmiön kaltaista vetoapua ulkomailta.

Maailmantalouden kasvuhuolet koskevat mm.

- Yhdysvaltain rahapolitiikan normalisoitumista,
- euroalueen hintakehitystä,
- Britannian EU-kansanäänestystä,
- öljyn ja muiden raaka-aineiden hintakehitystä sekä
- Kiinan talouskasvun hidastumista ja sen rakenteen muuttumista.

[kalvo 8]

Suomen korkea kustannustaso ja vientiteollisuuden ongelmat ovat heijastuneet myös investointeihin, jotka ovat laskeneet historiaansa nähden hyvin alhaiselle tasolle. Erityisesti tuotannolliset investoinnit ovat supistuneet. Jopa niin paljon että ne tuskin riittävät pitämään koko talouden pääomakannan kasvussa. Myös väestön ikääntyminen on voinut alentaa investointihalukkuutta, kun sekä työvoiman että kotimarkkinoiden kasvunäkymät Suomessa ovat laihat.

Kotitalouksien ja julkisen sektorin yhteenlaskettu kulutus on kuitenkin kehittynyt päinvastaisesti viennin ja investointien kanssa. Kotitalouksien kulutusta on tukenut matala korkotaso, julkisessa kulutuksessa näkyy finanssipolitiikan elvytys. 

[kalvo 9]

Kasvun rakenteen muuttuminen – vientivetoisesta kulutusvetoiseen kasvuun - on näkynyt sekä kotitalouksien että julkisen sektorin velkaantumisessa, että vaihtotaseessa. 

Kun kotitalouksien tulonmuodostus ja verotulojen kehitys on ollut heikkoa, mutta kotitalouksien ja julkisen sektorin kulutus kohtuullisen vahvaa, on kotimainen sektori kokonaisuudessaan velkaantunut rajusti. Viennin heikko menestys suhteessa kulutukseen näkyy taas vaihtotaseen ylijäämän sulamisena. 

Pienen avotalouden kannattaa velkaantua tilapäisen taantuman sattuessa, koska se tasoittaa kotimaista suhdannetta, mutta tässä piilee myös vaaransa. Velkaantumisesta tulee rakenteellista jos se jatkuu, vaikka pitkän aikavälin kasvunäkymät pysyvät heikkoina. 

Suomessa tämä mahdollisuus on olemassa.

Ja kasvava velkataakka on tulevaisuudessa entistä kapeammilla harteilla, kun taloudellinen huoltosuhde heikkenee ikääntymisen ja heikon työllisyyskehityksen vuoksi.   

[kalvo 10 tai 11]

Hyvinvointivaltion rakenteet eivät ole nyt kestävällä pohjalla. Kun kasvun arvioidaan jäävän hitaaksi pidemmällä aikavälillä, nykyisillä menoperusteilla tulojen ja menojen välistä kuilua ei saada kurottua umpeen. Se johtaa julkisen sektorin velkaantumisen kasvuun. 

[kalvo 12]

Toinen ongelma on että velkaelvytys johtaa hintojen nousuun ja tukee tuontia, eikä auta vientiteollisuutta, päinvastoin:

Talouden kilpailukykyongelman ratkaisu vaatisi kilpailijamaita hitaampaa hinta- ja kustannuskehitystä useiden vuosien ajan.

[kalvo 13]

Yksityisen sektorin ja tuotannollisen toiminnan supistuminen näkyy myös siinä että Suomessa tuhoutuu tällä hetkellä enemmän yrityksiä kuin syntyy uusia – yrityskannan nettomuutos on painunut jopa negatiiviseksi. 

Tämä kertoo teollisuuden ahdingosta.  

Uusien yritysten syntyminen on tärkeää kahdesta syystä. Ensiksi, uusien yritysten syntyminen korreloi voimakkaasti sekä tuottavuuden että työllisyyden kanssa. 

Toiseksi tuottavuuskasvu korreloi positiivisesti työllisyyskehityksen kanssa. Tuottavuuskasvun nopeutuminen ei siis ainakaan keskimäärin tuhoa työpaikkoja. Uusien yritysten syntyminen siis edesauttaa talouden kasvua sekä tuottavuuden että työllisyyden kautta. 

[kalvot 14-17]

Tulevan kasvun vahvistamiseksi on tehtävä muitakin toimia kuin rahapolitiikan matalat korot ja runsas likviditeetti. Nämä voivat tukea taloutta suhdanneluontoisesti, ei kuitenkaan pysyvästi. Myöskään velkaantumiseen - kotitalouksien tai julkisen talouden - perustuva kasvu ei ole kestävää. 

Jo alussa totesin, että on ryhdyttävä toimiin. Pelkästään sen odottaminen, että kansainvälinen suhdannenousu nostaisi Suomen taantumasta, ei ole vastuullista. Myöskään hitaan talouskasvun hyväksyminen tulevaisuuden mallina ei ole oikein. Nuoret sukupolvet joutuisivat maksamaan kohtuuttoman osan velkataakasta samalla kuin heidän tulojensa ennustetaan heikkenevän ja työllisyysmahdollisuuksien pysyvän huonoina. Onkin tehtävä talouden rakenteita ja kilpailukykyä parantavia uudistuksia, vaikka näillä usein onkin kustannuksia lyhyellä aikavälillä.

Talouden rakenteita parannetaan vahvistamalla toimintaedellytyksiä niillä teollisuuden ja muiden elinkeinojen aloilla, joissa meillä on erityisosaamista.  Koulutusta ei saa jättää hunningolle, sillä se varmistaa pitkän aikavälin kilpailukykyä. Julkisessa sektorissa on syytä hakea tehostamista kilpailun avulla. Lisäksi meidän on syytä olla reippaassa etunojassa kun uuden teknologian käyttöä voidaan hyödyntää. 

Loppuun tiivistän sanomaani tarkastelemalla talouskasvua usean vuosikymmenen ajalta. Tarkastelujakso voisi olla myös viimeiset parisataa vuotta, sillä itse asiassa tuohon ajanjakson kehitykseen perustuu tämän päivän vaurautemme. Vielä 1800-luvulla ihmisiä asui Suomessakin monilla alueilla savupirteissä yhdessä karjan kanssa ja tuolloin kärsittiin toistuvista nälänhädistä. Niistä lähtökohdista suomalainen yhteiskunta on juuri taloudellisen kasvun ansiosta tullut nykyiseen hyvinvointimalliin, jossa huolehditaan heikoista, sairaista ja vanhuksista. Keinoina ovat olleet juuri ulkomaankauppa, paraneva koulutustaso ja tuottavuutta lisäävän tekniikan ennakkoluuloton käyttöönotto.

Joillakin teillä ehkä on mielessä kysymys, miksi talouskasvu on tarpeen. Ja miten tilanteessamme, jossa väestön ikääntymiskehityksen johdosta työllisten määrän ennakoidaan vähenevän, voidaan kasvua saada aikaan? Ja ehkä vielä sekin kysymys, että miksi ei voitaisi tyytyä nykyiseen tasoon ja elää ilman tulevaisuuden talouskasvupyrkimyksiä. Onko talouskasvu aina edes toivottavaa ja hyvää? 

Talouskasvu ei ole tavoite vain sellaisenaan vaan sen päämääränä on luoda hyvinvointia, jolla voidaan huolehtia sekä itsestä että muista. Hyvinvointiyhteiskuntamme edellyttää, että nykyinen työssäkäyvä sukupolvi huolehtii osaltaan edellisestä, jo työvoimasta pois siirtyneestä sukupolvesta. Talouskasvun hedelmien oikein jakautumisesta huolehtii yhteiskuntamme demokraattisesti valitut päättäjät. Talouskasvu ei ole itsestään selvyys vaan se edellyttää uudistumista, erityisesti tuottavuutta lisäämällä.

Tuottavuuden lisääminen ei tarkoita hiostamista tai tiiviimpää työtahtia taikka luonnonvarojen hyödyntämistä aiempaa runsaammin, vaan se on paljon monimuotoisempaa. Kysymys on toimintatavoista, organisaatiorakenteista ja teknologian hyödyntämisestä. Käytännön esimerkkeinä kävisivät vaikka se, miten sairaanhoitajien yhteistyö paranee joustavuutta lisäävillä ja uusilla toimintatavoilla, tai lääkärin hoidon teho kasvaa lisääntyneellä empatialla potilaan käsittelyssä, taikka miten opettaja saa kannustettua oppilaitaan hyödyntämään henkistä potentiaaliaan entistä enemmän. Tällainen ei ole vain toivottavaa, vaan se on hyvinvoinnin kestävän kasvun ehto.