Siirry sisältöön

Johtokunnan jäsen Olli Rehn
Suomen Pankki
Valtiovarainvaliokunnan ja suuren valiokunnan yhteinen julkinen kuuleminen Talous- ja rahaliiton (EMU) syventämisestä
Helsinki, 19.10.2017

Rahoitusvakaus euroalueen uudistamisen painopisteenä

Kiitän kutsusta tähän valtiovarain- ja suuren valiokunnan yhteiseen julkiseen kuulemiseen. Tilaisuus on kovin ajankohtainen, sillä EU:n talous- ja rahaliiton uudistamisen seuraava vaihe on käynnistymässä. Suomi voi aloitteellisella otteella vaikuttaa ratkaisun suuntaan, etenkin kun monilla keskeisillä toimijoilla – komissiolla ja muilla jäsenvaltioilla – ei ole EMU:n kehittämisen suunnasta vielä yhteistä näkemystä.

Uudistustyölle luo pohjaa toisaalta se, että euroalueen talouden perustekijät ovat nyt paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Elpyminen käynnistyi keväällä 2013 ja kasvu on nyt entistä laaja-alaisempaa. Kriisimaissakin budjetti- ja vaihtotasealijäämät on saatu hallintaan ja työllisyys euroalueella on parantunut merkittävästi.

Toipuminen ei tarkoita paluuta kriisiä edeltävään menoon. Vuosina 2010–12 tehtiin vaikeita päätöksiä, joilla kriisi saatiin nujerrettua ja talous vakautettua. Tuolloin luotu vakausmekanismi ja tehdyt sääntöuudistukset vahvistivat euroalueen kykyä kestää vastuksia ja siirtyä kestävän kasvun uralle, mille loi pohjaa EKP:n päätös osto-ohjelmista elo- ja syyskuussa 2012.

Vakaa kasvu ja työllisyys vaativat sitä, että kriisin paljastamat talous- ja rahaliiton yhä hauraat kohdat on korjattava. Kun Suomi on euroalueen jäsen, on luonnollisesti myös meidän etumme mukaista, että talous- ja rahaliitto toimii vakaasti ja tukee kestävää kasvua ja työllisyyttä. Siksi suomalaisen talous- ja rahaliittoa koskevan keskustelun olisi siirryttävä kriisinhallinnan asetelmista vakaan järjestelmän suunnittelun vaiheeseen.

Kriisin tärkein opetus on se, miten suuri merkitys rahoitusjärjestelmän vakaudella on kansantalouden kestävälle kasvulle ja työllisyydelle. Tärkeä osa tässä työssä on pankkiunioni, jolla vahvistetaan rahoitusjärjestelmän vakautta ja rakennetaan parempia rahoitusolosuhteita kaikenkokoisille yrityksille – ja siten kestävää kasvua ja työtä kansalaisille.

Pankkiunionin osalta on saavutettu huomattavaa edistystä yhteisen pankkivalvonnan ja kriisinratkaisumekanismin luomisen kautta. Kriisinratkaisussa sijoittajien vastuuta on lisätty. Samalla euroalueen rahoitusvakaus on parantunut. Yhtä kaikki muiden keskuspankkien tavoin Suomen Pankki katsoo, että työtä euroalueen rahoitusjärjestelmän perustan vahvistamiseksi on syytä jatkaa.

Mihin jatkotyössä tulisi mielestämme erityisesti keskittyä?

1. Ensinnäkin yhteisen talletussuojajärjestelmän tulee olla riittävän vahva ylläpitämään luottamusta huonoinakin aikoina. Pelkät kansalliset talletussuojajärjestelmät eivät ole riittäviä tallettajien luottamuksen ylläpitämiseksi vakavien kriisien kohdatessa.

Yhteisen talletussuojan rakentaminen voitaisiin hyvin käynnistää jälleenvakuutuksen periaatteella, missä lähtökohtana voisi pitää komission viime viikolla antamaa uutta esitystä. Eteneminen yhteisen talletussuojan saralla on hyvin tärkeää varsinkin Suomen kaltaisille pienille maille, joissa pankkijärjestelmä on keskittynyt ja joissa toimii maan kokoon nähden suuria pankkeja.

2. Pankkiunionin viimeistely vaatii kuitenkin sitä, että pankkiunionia edeltävältä ajalta periytyviin ongelmiin, kuten hoitamattomien luottojen suureen määrään, on löydetty ratkaisu, joka varmistaa riskien vähentämisen samaan aikaan kun yhteisiä rakenteita vahvistetaan.

Riskien vähentämiseen liittyy myös kysymys pankkien hallussa olevan valtionvelan käsittelystä pankkisääntelyssä. Monilla euroalueen pankeilla on taseessaan paljon niiden kotivaltioiden velkapapereita, mikä ruokkii haitallista kohtalonyhteyttä valtiontalouksien ja kansallisten pankkijärjestelmien välillä. Tähän on syytä etsiä ratkaisua niin, että pankkisääntelyssä pitkällä aikavälillä otetaan huomioon valtionlainojen riskit. Tämä olisi kuitenkin tehtävä huolella niin, että siirtymävaiheen kielteiset markkinavaikutukset kyetään ehkäisemään.

3. Myös yhteistä kriisinratkaisurahastoa on syytä vahvistaa. Se kaipaisi tuekseen varautumisjärjestelyä, josta sovittiin jäsenvaltioiden kesken jo neljä vuotta sitten (2013), mutta jota ei ole vielä pantu täytäntöön. Varautumisjärjestely toimisi viimeisenä työkaluna, joka aktivoitaisiin, jos – vasta sijoittajavastuun toteuttamisen jälkeen käyttövuorossa olevan – Euroopan kriisinratkaisurahaston voimavarat osoittautuisivat riittämättömiksi päätettyjen pääomittamisten hoitamiseen.

Euroopan komissio totesi perustellusti viime viikolla, että tällainen varautumisjärjestely pitäisi saada aikaiseksi niin pian kuin mahdollista. Komission mielestä Euroopan vakausmekanismi (EVM) voisi toimia tällaisena järjestelynä, mihin se tarvitsisi tätä tarkoitusta varten luodun luototusvaltuuden. Tämä voisi myös olla keskeinen osa Euroopan valuuttarahaston kaavailtua mandaattia, jos sellainen perustettaisiin.

Rahoitusvakautta tukevalla kriisinratkaisulla ja talletussuojalla on keskeinen merkitys rahaliiton toiminnan kannalta. Niiden uskottavuus jo sinänsä vähentää todennäköisyyttä, että niitä tarvitsisi käyttää.

4. EMU:n kehittämisen suhteen Suomen olisi syytä olla aloitteellinen ja aktiivinen. Nyt siihen on hyvä ajankohta, kun eri maat ja komissio ovat tehneet ehdotuksia. Miksei tavoiteltaisi eräänlaista eurooppalaista synteesiä eri osapuolten näkemyksistä.

Yksi mielenkiintoinen ehdotus on esimerkiksi 15 saksalaisen ja ranskalaisen ekonomistin syyskuussa julkaisema vetoomus peräänkuuluttaa tällaista rakentavaa yhteistyötä, ja toivottavasti saa vastakaikua. Siinä yhdistyy saksalaisen talousajattelun mukainen vakausunionin rakentaminen ranskalaisen ajattelun investointeja ja kasvua korostavaan painotukseen.

Talouspolitiikan koordinaatio on esimerkki alueesta, jossa tällaista synteesiä kaivataan. Sen saralla on nähty jännitettä yhtäältä sääntöihin ja vakausmekanismeihin perustuvan ja toisaalta markkinakuriin perustuvan strategian välillä.

Tämä vastakkainasettelu on liioiteltu. Sekä sääntöjä että markkinakuria tarvitaan: sääntöjen olisi pystyttävä normaalioloissa pitämään euroalueen maiden taloudenpito niin terveellä kannalla, että markkinakurin ja velkajärjestelyjen rooliksi jäisi toimia sinänsä hyödyllisenä pelotteena, johon ei tarvitsisi usein turvautua.

Valiokunta pyysi näkemystä yhteistyön etenemisestä joko hallitustenvälisesti tai komission asemaa vahvistamalla. Suomen kannalta on mielestäni syytä pitää huolta yhteisömenetelmän tulevaisuudesta, sillä se on sekä päätöksenteon legitimiteetin että tehokkuuden kannalta toimivin menetelmä – toisin sanoen se luo määräenemmistöllä edellytykset päätösten syntymiselle ja pitää kaikki jäsenvaltiot, myös pienemmät, mukana vaikuttamassa päätöksiin

5. Hyvä vaihtoehto on vahvistaa sellaista talous- ja rahaliittoa, jossa jäsenvaltioiden oma vastuu talouden kestävästä kasvusta ja työllisyydestä sekä talouspolitiikan yhteinen koordinaatio ovat tasapainossa sen vakuutusturvan kanssa, mitä yhteiset rakenteet tarjoavat riskien hallintaan. Kun euroalueen uudistaminen nyt on lähdössä liikkeelle, Suomi voi aktiivisella otteella vaikuttaa lopputulokseen tämän kaltaisen vakausunionin suuntaan.

Suomen Pankki ja sen asiantuntijat ovat niin hallituksen kuin eduskunnankin käytettävissä myös tässä yhteydessä, kun Suomen kannanottoja rahaliiton kehittämiseksi valmistellaan.