Suomalaisten kotitalouksien talletuskanta[1] oli 107,8 mrd. euroa kesäkuun 2021 lopussa. Huhti-kesäkuun 2021 aikana talletuskanta kasvoi 3 mrd. euroa, mikä on 550 milj. euroa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Kesäkuussa 2021 talletuskanta kasvoi 1,2 mrd. euroa. Alkuvuoden 2021 aikana talletuskannan vuosikasvuvauhti hidastui mutta oli kuitenkin edelleen nopeaa (7,4 %) kesäkuussa. Kotitalouksien talletustileillä olevista varoista yli 90 % oli käyttötileillä[2]. Varojen kasvu käyttötileillä on jo pidemmän aikaa ollut merkittävin tekijä talletuskannan kasvussa. Määräaikaistalletusten kanta on supistunut jo vuodesta 2011 lähtien, ja samana aikana muut talletukset ovat kasvaneet maltillisesti. Määräaikaistalletuksia kotitalouksilla oli 2,9 mrd. euroa ja muita talletuksia 6,8 mrd. euroa. Kesäkuussa käyttötilien keskikorko oli lähes nolla (0,02 %) ja määräaikaistalletusten keskikorko 0,66 %.

 

2020Q2_FI.png

 

Talletusten nopeasta kasvusta huolimatta niiden osuus kotitalouksien kaikista rahoitusvaroista[3] on hieman supistunut viimeisten neljännesten aikana. Viime aikoina kotitalouksien rahoitusvaroja on kasvattanut myös osakekurssien voimakas nousu. Suomalaisten kotitalouksien noteeratut osake- ja sijoitusrahasto-omistukset kasvoivatkin uusiin ennätyksiin kesäkuussa 2021. Kesäkuussa kotitalouksien pörssinoteerattujen osakeomistusten arvo oli 52,7 mrd. euroa ja sijoitusrahasto-omistusten arvo 31,7 mrd. euroa. Kotitalouksien rahastosijoituksista suurin osa (40 %) oli osakerahastoissa. Kesäkuussa 2021 osakeomistusten arvo kasvoi 1,2 mrd. euroa ja lisäksi kotitaloudet tekivät runsaasti (820 milj. euron edestä) uusia sijoituksia[4] osakkeisiin. Sijoitusrahastoihin kotitaloudet tekivät uusia sijoituksia nettomääräisesti 300 milj. euron edestä, ja rahasto-omistusten arvo kasvoi 550 milj. euroa.

Kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan kuluttajat pitivät kesäkuuta 2021 erittäin suotuisana säästämiselle ja oman rahatilanteensa kuluttajat arvioivat erinomaiseksi kesäkuussa[5].

 

SUOMALAISTEN TALLETUKSET JA SIJOITUKSET (MILJ. EUROA), 2021Q2

  Kaikki Kotitaloudet Työeläkelaitokset
  kanta (virrat) arvostus-muutos kanta (virrat)  arvostus-muutos kanta (virrat) arvostus-muutos
Suomalaisten sijoitukset            
Noteeratut osakkeet 253 980 15 911 52 731 3 583 38 928 2 430
  (3 719)   (263)   (-107)  
- kotimaisiin osakkeisiin 162 778 11 603 47 224 3 425 20 100 1 510
  (-162)   (99)   (-52)  
             
Velkakirjat 235 019 -364 1 691 42 32 372 -41
  (10 186)   (-117)   (1 460)  
- kotimaisiin velkakirjoihin 103 264 -261 1 004 24 4 060 0
  (7 033)   (-89)   (90)  
             
Rahasto-osuudet            
Kotimaiset sijoitusrahastot
118 202 3782 31 703 1 189 6151 191
  (2 978)   (796)   (147)  
             
Ulkomaiset rahastot 169 439 4 414 4 569 224 114 951 2 452
  (1 900)   (202)   (736)  
             
Suomalaisten pankkitalletukset            
Käyttelytilit
194 170 -25 98 178 -3 8 559 -4
  (5 852)   (3 410)   (463)  
Muut talletukset 88 567 0 9 655 0 -* -*
  (7 692)   (-399)   -*  
*luottamuksellinen tieto            

 

Lisätietoja antavat

Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,

Antti Alakiuttu, puh. 09 183 2495, sähköposti: antti.alakiuttu(at)bof.fi.

 

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/saastaminen-ja-sijoittaminen/.

 

Seuraava Säästäminen ja sijoittaminen -tiedote julkaistaan 9.11.2021 klo 10.

 

[1] Talletuskanta Suomessa toimivissa luottolaitoksissa.

[2] Käyttötileillä tarkoitetaan vaadittaessa maksettavia yön yli -talletuksia, joihin sisältyvät päivittäisasioinnin tilien lisäksi myös muut kotitalouksien tilit, joilla ei ole nostorajoituksia mutta joilta voidaan nostaa vain käteistä tai joita voidaan käyttää vain toisen tilin kautta.

[3] Kotitalouksien rahoitusvarat olivat Tilastokeskuksen rahoitustilinpidon mukaan yhteensä 366 mrd. euroa maaliskuun 2021 lopussa.

[4] Nettomääräiset uudet sijoitukset.

[5] Lähde: Tilastokeskus, kuluttajien luottamus.