Suomessa toimivien luottolaitosten yleisölle myöntämistä lainoista kirjattiin 363 milj. euroa arvonalennuksia ja luottotappioita1 viimeisten 12 kuukauden aikana. Tämä vastaa 0,14 %:a yhteenlasketusta lainakannasta. Arvonalennusten kirjaustapaa muutettiin vuoden 2018 alussa, mutta niiden lainakantaan suhteutettu määrä on tänä aikana muuttunut vain vähän.

Yrityslainoista kirjattiin viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana arvonalennuksia hieman kotitalouslainoja enemmän (0,19 % lainakannasta). Yrityslainojen arvonalennukset ovat kuitenkin keskimäärin pienentyneet noin viiden viime vuoden aikana. Kotitalouslainojen 12 kuukauden arvonalennusten määrä vastasi puolestaan 0,15 %:a lainakannasta kesäkuussa 2019. Lukuun ottamatta pientä nousua kuluvana vuonna kotitalouslainojen arvonalennukset ovat pysyneet melko muuttumattomina viime vuosina.

Kotitalouslainoista erityisesti kulutusluotoista kirjatut arvonalentumiset ovat kasvaneet viimeisten 12 kuukauden aikana. Yhteensä kulutusluotoista kirjattiin 141 milj. euroa arvonalennuksia (0,87 % kannasta) viimeisten 12 kuukauden aikana. Pääosa niistä tulee vakuudettomista kulutusluotoista ja tili- ja korttiluotoista. Vielä viime vuoden kesäkuussa 12 edeltävän kuukauden arvonalennukset vastasivat 0,60 %:a kannasta. Vakuudellisista kulutusluotoista ja asuntolainoista kirjattujen arvonalennusten 12 kuukauden yhteenlaskettu määrä ei ole kertaakaan ollut yli 0,05 %:a lainakannasta kuluvalla vuosikymmenellä.

Lainat

Kotitaloudet nostivat kesäkuussa 2019 uusia asuntolainoja 1,8 mrd. euron edestä, mikä on hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli kesäkuun 2019 lopussa 98,9 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,0 %. Kotitalouslainoista oli kesäkuun lopussa kulutusluottoja 16,1 mrd. euroa ja muita lainoja 17,4 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin kesäkuussa 2,1 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski toukokuusta ja oli 2,18 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli kesäkuun lopussa 88,0 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 33,3 mrd. euroa.

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli kesäkuun lopussa 93,9 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,11 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 81,1 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 4,8 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat kesäkuussa 0,2 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli kesäkuussa 0,34 %.

1Jatkossa käytetään vain termiä "arvonalennukset" kattamaan sekä luottotappiot että muut arvonalennukset.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Huhtikuu, milj. euroa Toukokuu, milj. euroa Kesäkuu, milj. euroa Kesäkuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 131 334 131 870 132 436 2,4 1,48
    - niistä asuntolainat 98 138 98 479 98 921 2,0 0,96
Lainat yrityksille2, kanta 86 986 87 365 88 046 6,5 1,36
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 96 228 96 704 98 017 7,6 0,11
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 622 1 899 1 784   0,76

* Sisältää euromääräiset lainat ja talletukset euroalueelle.
1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2146, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi,
Johanna Honkanen, puh. 09 183 2992, sähköposti: johanna.honkanen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 30.8.2019 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.