Toukokuussa 2022 luottolaitoksista nostettiin vakuudettomia kulutusluottoja 368 milj. euron edestä, mikä on 15 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin kuukauden aikana. Uusista vakuudettomista kulutusluotoista suurin osa (237 milj. euroa) oli muita kulutusluottoja kuin ajoneuvolainoja[1]. Kasvu toukokuussa edellisvuoden toukokuuhun verrattuna johtui pääosin niistä.

Uusien vakuudettomien kulutusluottojen[2] keskikorko laski huhtikuusta ja oli 8,2 % toukokuussa. Uusista kulutusluotoista hieman yli puolet oli sidottu euriboreihin. Euriborkoroista käytetyin oli 3 kk:n euribor. Vakuudettomissa kulutusluotoissa käytetään myös kiinteitä korkoja ja muita viitekorkoja enemmän viitekorkoina kuin muissa kotitalouslainoissa.

Myös korttiluottojen käyttö on lisääntynyt viime kuukausina. Toukokuun 2022 lopussa kotitalouksien korttiluottokanta oli 3,4 mrd. euroa ja sen vuosikasvu lähes 10 %. Toukokuussa korttiluotoista 81 % oli pidennettyjä korttiluottoja ja loput korotonta maksuaikaluottoa. Pidennettyjen korttiluottojen keskikorko nousi huhtikuusta ja oli toukokuussa 9,6 %. Näistä hieman yli 87 % oli euriborsidonnaisia.

Suomessa toimivien luottolaitosten myöntämät kulutusluotot kattavat 69 % kotitalouksien kaikista kulutusluotoista (24,3 mrd. euroa[3]).

 

Tiedote_2022M05_FI.png

 

Lainat

Suomalaiset kotitaloudet nostivat toukokuussa 2022 uusia asuntolainoja 1,9 mrd. euron edestä, mikä on 180 milj. euroa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Uusista nostetuista asuntolainoista sijoitusasuntolainoja oli 143 milj. euroa. Uusien asuntolainojen keskikorko nousi huhtikuusta ja oli 1,13 % toukokuussa. Asuntolainakanta oli toukokuun 2022 lopussa 107,7 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 3,2 %. Sijoitusasuntolainoja oli asuntolainakannasta 8,8 mrd. euroa. Suomalaisten kotitalouksien lainoista oli toukokuun lopussa kulutusluottoja 16,9 mrd. euroa ja muita lainoja 18,1 mrd. euroa.

Suomalaiset yritykset nostivat uusia lainoja  toukokuussa 2,2 mrd. euron edestä, ja niistä asuntoyhteisölainoja oli 460 milj. euroa. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi huhtikuusta ja oli 1,93 %. Suomalaisille yrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli toukokuun lopussa 100,8 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 40,6 mrd. euroa.

 

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli toukokuun 2022 lopussa 112,2 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,03 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 103,1 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 2,1 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat toukokuussa 42 milj. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli toukokuussa 0,30 %.

 

Lainat ja talletukset Suomeen, ennakkotietoja
  Maaliskuu, milj. euroa Huhtikuu, milj. euroa Toukokuu, milj. euroa Toukokuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille, kanta 142 308 142 475 142 667 3,2 1,36
    - niistä asuntolainat 107 279 107 451 107 674 3,2 0,84
    - niistä sijoitusasuntolainat 8 762 8 782 8 789   0,96
Lainat yrityksille2, kanta  100 000 100 546 100 817 4,2 1,23
Kotitalouksien talletukset, kanta 110 603 112 421 112 153 5,1 0,03
           
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 909 1 698 1 900   1,13
    - niistä sijoitusasuntolainat 156 128 143   1,29

* Sisältää lainat ja talletukset kaikissa valuutoissa Suomeen. Suomen Pankin tammikuun 2021 ja sitä aiemmissa sekä EKP:n tilastojulkaisussa lainat ja talletukset esitetään euromääräisinä euroalueelle ja kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, minkä vuoksi taulukon luvut poikkeavat näistä julkaisuista.
Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

 

 

Lisätietoja antavat

Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,

Usva Topo, puh. 09 183 2056, sähköposti: usva.topo(at)bof.fi.

 

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 1.8.2022 klo 10.

 

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.

 

[1] Suomen Pankin rahalaitostilastoissa vakuudettomiin kulutusluottoihin lasketaan myös kulutusluotot, joissa lainan vakuutena on mm. ajoneuvo. Vakuuksiksi hyväksytään ainoastaan ne vakuudet, jotka hyväksytään luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa. Tällaisiin vakuuksiin kuuluu mm. kiinteistö.

[2] Pl. ajoneuvolainat ja tili- ja korttiluotot.

[3] Maaliskuun 2022 lopun luku.