Siirry sisältöön

Ison-Britannian kansanäänestyksen tulos Euroopan unionista eroamisen puolesta oli vuoden toisen neljänneksen merkittävin tapahtuma Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen kannalta. Sen lisäksi että rahastoilla oli välittömiä saamisia Isosta-Britanniasta, koko maailman markkinat reagoivat äänestystulokseen, mikä puolestaan vaikutti rahastojen arvoon. Erityisesti rahastojen arvoon vaikuttivat osakekurssien voimakas lasku heti tuloksen selvittyä ja punnan heikentyminen.

Kesäkuun 2016 lopussa Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista noin puolella (224 kpl) oli saamisia Isosta-Britanniasta. Saamisia oli yhteensä 4,7 mrd. euron arvosta, mikä vastaa kuitenkin verrattain pientä, 4,6 prosentin, osuutta sijoitusrahastojen kaikista saamisista. Iso-Britannia on Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen viidenneksi suosituin sijoitusten kohdemaa, ja maahan ovat sijoittaneet varsinkin osake- ja pitkän koron rahastot. Erityisesti osakerahastojen sijoitusten arvot laskivat kesäkuun aikana (-0,7 mrd. euroa), ja samalla näistä rahastoista myös lunastettiin varoja (nettomääräisesti -0,7 mrd. euroa). Tällä oli keskeinen merkitys sijoitusrahastojen yhteenlasketun taseen kokonaiskehityksen (-0,8 mrd. euroa) kannalta, joskin pitkän koron rahastojen positiivinen kehitys lievensi taseen supistumista.

Brexit-uutiset vaikuttivat osakemarkkinoiden ohella keskeisesti Englannin punnan valuuttakurssiin. Tämä heikensi kaikkien puntanoteerattujen saamisten arvoa: kyseisten saamisten arvo laski kesäkuussa peräti 7,7 % valuuttakurssimuutosten seurauksena.

 Suomalaisten sijoitusrahastojen saamiset BRICS-maista 2009–2014          

 

Osa Isossa-Britanniassa toimivista kiinteistörahastoista keskeytti tai rajoitti rahasto-osuuksien lunastuksia, kun huomattavasti normaalia suurempi osa sijoittajia halusi samanaikaisesti EU-kansanäänestystuloksen myötä lunastaa varansa rahastoista. Suomeen rekisteröidyillä sijoitusrahastoilla ei ole välittömiä omistuksia1 näissä kaupankäynnin keskeyttäneissä rahastoissa.


Keskeisiä Suomeen rekisteröityjä sijoitusrahastoja koskevia ennakkotilastotietoja

1 Osa rahastojen sijoituksista on sijoituksia muihin sijoitusrahastoihin. Näiden kohderahastojen sijoituskohteista ei ole saatavilla suoraa tilastotietoa, joten rahastosijoituksia on hankala analysoida tarkemmin.

Lisätietoja antavat

Tommi Aarnio, puh. 010 831 2480, sähköposti: tommi.aarnio(at)bof.fi,
Johanna Honkanen, puh. 010 831 2992, sähköposti: johanna.honkanen(at)bof.fi.

 

Seuraava sijoitusrahastotilastotiedote julkaistaan 31.10.2016 klo 13.00.

Neljännesvuosittainen sijoitusrahastotiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta.