Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen rahastopääomakanta väheni vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä 1,7 mrd. euroa eli 1,7 %. Kehityksestä valtaosa, 1,4 mrd. euroa, selittyi negatiivisilla arvostusmuutoksilla, ja loput 0,3 mrd. euroa selittyivät varojen lunastuksilla.

Arvostusmuutokset johtuivat ennen kaikkea keskeisten osakemarkkinoiden alkuvuoden poikkeuksellisen voimakkaasta hintojen putoamisesta. Osakerahastojen arvo putosi tammi-helmikuussa 2,8 mrd. euroa, mutta palautui maaliskuussa miljardin euron verran. Siten kokonaisarvonlaskua kertyi ensimmäisen vuosineljänneksen aikana 1,8 mrd. euroa. Sen sijaan korkorahastot kehittyivät positiivisesti tammi-maaliskuussa, ja esimerkiksi pitkän koron rahastojen arvo nousi 0,6 mrd. euroa.

Suurimmat nettomerkinnät ensimmäisellä vuosineljänneksellä kohdistuivat kiinteistörahastoihin ja pitkän koron rahastoihin. Kiinteistörahastoihin virtasi pääomia 0,3 mrd. euroa, ja pitkän koron rahastoista lunastettiin varoja 0,7 mrd. euroa.


Arvonmuutosten taustalla sekä osakkeiden hintojen lasku että valuuttakurssimuutokset

Suomalaisrahastojen osakesijoitusten arvoon vaikutti ensimmäisellä neljänneksellä merkittävimmin tilanne Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Japanissa. Osakkeiden hintojen laskun lisäksi valuuttakurssien merkitys oli keskeinen.

Euromääräisesti suurimmat arvostusmuutokset vuoden ensimmäisellä neljänneksellä nähtiin Yhdysvaltoihin ja euroalueen ulkopuoliseen Eurooppaan tehdyissä osakesijoituksissa, joissa molemmissa arvonlasku oli yli 0,4 mrd. euroa. Hintamuutokset osakkeissa eivät kuitenkaan selitä havaittua kehitystä kokonaan. Erityisesti yhdysvaltalaisosakkeissa varsinainen hintojen putoaminen aiheutti vain 10 % kokonaisarvostusmuutoksesta, sillä dollarin heikkeneminen suhteessa euroon laski sijoitusten euromääräistä arvoa samalla merkittävästi.

Kotimaahan, muualle euroalueelle sekä Japaniin suuntautuvien sijoitusten arvo puolestaan laski ennen kaikkea osakkeiden hintojen alenemisen vuoksi.

Kiinaan tehdyissä osakesijoituksissa arvonlasku oli suhteellisesti suurinta, yli 13 %. Kiinalaisosakkeiden aiheuttama muutos jäi kuitenkin absoluuttisesti varsin pieneksi, sillä osakesijoitukset Kiinaan muodostivat verrattain pienen osuuden kaikista sijoituksista.

             Suomalaisrahastojen osakesijoitusten arvostusmuutokset maittain

Suomalaisten sijoitusrahastojen saamiset BRICS-maista 2009–2014

Keskeisiä Suomeen rekisteröityjä sijoitusrahastoja koskevia ennakkotilastotietoja

Lisätietoja antavat
Tommi Aarnio, puh. 010 831 2480, sähköposti: tommi.aarnio(at)bof.fi,
Topias Leino, puh. 010 831 2315, sähköposti: topias.leino(at)bof.fi.

Seuraava sijoitusrahastotilastotiedote julkaistaan 1.8.2016 klo 13.00.

Neljännesvuosittainen sijoitusrahastotiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta.