Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen rahastopääomakanta supistui vuoden 2018 aikana 8,6 mrd. euroa. Se oli vuoden lopussa 112,2 mrd. euroa eli samalla tasolla kuin vuoden 2017 maaliskuun lopussa. Supistuminen johtui suurimmaksi osaksi sijoitusten negatiivisista arvonmuutoksista.Varsinkin pörssiosakkeiden kurssimuutokset olivat suuria vuoden 2018 ensimmäisellä ja viimeisellä neljänneksellä. Arvonmuutokset supistivat rahastopääomakantaa viime vuonna yhteensä 6,3 mrd. euroa, mistä osakkeiden osuus oli 4,4 mrd. euroa.

Vuoden 2018 viimeisen neljänneksen aikana rahastopääomakanta pieneni enemmän kuin yhdenkään neljänneksen aikana koskaan aikaisemmin. Suurimmat negatiiviset arvonmuutokset olivat vuoden 2018 viimeisen neljänneksen lokakuussa ja joulukuussa. Lokakuussa arvonmuutokset olivat 3,7 mrd. euroa ja joulukuussa 3,5 mrd. euroa negatiiviset. Näistä osakkeiden osuus oli lokakuussa 2,9 mrd. euroa ja joulukuussa 2,9 mrd. euroa. Näin suuria negatiivisia arvonmuutoksia on ollut viimeksi vuoden 2015 elokuussa. Vuoden 2018 toisella ja kolmannella neljänneksellä nähtiin sen sijaan positiivisia arvonmuutoksia.  

Sijoitusrahastoista lunastettiin enemmän pääomia kuin niihin sijoitettiin

Myös pääomien lunastukset pienensivät rahastopääomakantaa. Vuoden 2018 aikana nettosijoitusvirrat olivat 2,2 mrd. euroa negatiiviset. Pitkän koron rahastoista lunastettiin pääomia nettomääräisesti 2,5 mrd. euroa. Eniten lunastivat yritykset (0,4 mrd. euroa), vakuutusyhtiöt (0,3 mrd. euroa), kotitaloudet (0,4 mrd. euroa) ja toiset sijoitusrahastot (1,3 mrd. euroa). Pitkän koron rahastojen sijoituksia lunastettiin Suomen lisäksi mm. Isosta-Britanniasta, Italiasta ja Ranskasta.  

Osakerahastoista lunastettiin nettomääräisesti 1,2 mrd. euroa, ja eniten lunastivat työeläkelaitokset (0,3 mrd. euroa) ja toiset sijoitusrahastot (0,8 mrd. euroa). Osakkeita lunastettiin Suomen lisäksi mm. Isosta-Britanniasta, Irlannista ja Ruotsista. Sen sijaan mm. Yhdysvaltoihin ja Japaniin tehtiin vuoden aikana nettomääräisesti lisää osakesijoituksia. Lyhyen koron rahastoista lunastettiin nettomääräisesti 0,4 mrd. euroa.

Nettosijoitukset muihin rahastoihin olivat vuonna 2018 positiiviset. Kiinteistörahastoihin virtasi uusia sijoituksia nettomääräisesti 1,0 mrd. euroa. Sijoitukset suuntautuivat pääasiassa Suomeen. Suurimpina sijoittajina olivat yritykset, vakuutusyhtiöt ja kotitaloudet. Yhdistelmärahastoihin virtasi nettosijoituksia 0,8 mrd. euroa, ja ne kanavoituivat suureksi osaksi Yhdysvaltoihin.

Kotitaloudet suosivat kiinteistörahastoja

Kotitalouksien nettosijoitukset olivat vähäisiä (33 milj. euroa) vuoden 2018 aikana, ja kotitaloudet vaihtoivat sijoituskohteita vuoden sisällä. Ne sijoittivat vuoden aikana eniten kiinteistörahastoihin (0,3 mrd. euroa) ja yhdistelmärahasatoihin (0,2 mrd. euroa). Kotitalouksien sijoitukset kiinteistörahastoihin olivat noin kolmannes kaikista kiinteistörahastoihin tehdyistä sijoituksista. Eniten varoja kotitaloudet lunastivat pitkän koron rahastoista (0,4 mrd. euroa). Suurimmat lunastukset ajoittuivat vuoden viimeiselle neljännekselle, yhteensä 0,4 mrd. euroa.

Keskeisiä Suomeen rekisteröityjä sijoitusrahastoja koskevia ennakkotilastotietoja

Lisätietoja antavat

Anne Turkkila, puh. 09 183 2175, sähköposti: anne.turkkila@bof.fi

Juuso Koppanen, puh. 09 183 2257, sähköposti: juuso.koppanen@bof.fi.

Seuraava sijoitusrahastotiedote julkaistaan 3.5.2019 klo 13.

Neljännesvuosittainen sijoitusrahastotiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta.