Etelä-Tapiolan lukion joukkue on voittanut Generation €uro -kilpailun Suomen finaalin. Toiseksi sijoittui Lahden yhteiskoulun lukion joukkue ja kolmanneksi Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun joukkue. Loppukilpailu järjestettiin Suomen Pankin rahamuseossa 4.4.2013. Voittajajoukkueen valitsi Suomen Pankin asiantuntijoista koostunut raati, jonka puheenjohtajana toimi Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja.

Voittajajoukkue opettajineen sai palkinnoksi tutustumismatkan Euroopan keskuspankkiin Frankfurtiin. Joukkue tapaa Frankfurtissa myös EKP:n pääjohtajan Mario Draghin. Kaksi muuta loppukilpailuun selvinnyttä joukkuetta palkittiin kirjalahjakorteilla. Voittajajoukkueessa kilpailivat Markus Hilli, Eemil Nuuttila, Tatu Suontausta ja Antti Venäläinen. Opettajajäsenenä joukkuetta ohjasi Harri Korpisaari.

Generation €uro -kilpailu on 11 euromaassa järjestettävä rahapolitiikkaan liittyvä joukkuekilpailu 16–19-vuotiaille opiskelijoille. Ympäri Euroopan järjestettävissä kilpailuissa nelihenkisten joukkueiden tehtävänä on esitellä ehdotus EKP:n neuvoston korkopäätökseksi sekä mahdollisiksi muiksi rahapoliittisiksi toimiksi. Suomessa kilpailun järjesti Suomen Pankki. Suomen loppukilpailu järjestettiin samana päivänä kuin EKP:n neuvoston rahapoliittinen kokous Frankfurtissa Saksassa.

Generation €uro -kilpailu on osa Suomen Pankin toimintaa, jolla pyritään edistämään nuorten talousosaamista. Kilpailun kautta nuoret oppivat hahmottamaan rahapolitiikan vaikutusta euroalueen talouteen ja keskuspankkien toimintaa yleensä.

Kilpailun ensimmäinen kierros oli internetissä järjestetty visa, johon osallistui 20 joukkuetta. Toinen kierros oli esseetehtävä. Loppukilpailuun selvisi kolme parasta joukkuetta.


Lisätietoja:
tiedottaja Iina Lario, puh. 010 831 2689.