Kotitalouksien talousongelmat, maksuhäiriöt ja velkaantuneisuus ovat lisääntyneet Suomessa viime vuosina. Tämä on herättänyt huolta siitä, onko suomalaisten osaaminen riittävää taloudellisesti kestävien päätösten tekemiseksi. Hallitusohjelman mukaisesti ministeriöt käynnistävät toimia ylivelkaantumisen vähentämiseksi ja taloudenhallinnan parantamiseksi. Näiden lisäksi Suomen Pankki käynnistää nyt hankkeen talousosaamistyön koordinoinnista.
Kansantalouden kokonaiskuvassa kotitalouksien velat suhteessa tuloihin ovat suuremmat kuin koskaan aiemmin. Markkinoille on tullut uusia lainamuotoja, perinteisen pankkisektorin ulkopuolisia toimijoita ja toimintatapoja, mikä on lisännyt lainojen saatavuutta ja houkuttelevuutta.
”Tämä kehitys luo riskejä niin yksittäisille ihmisille kuin kansantaloudelle. Ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan sekä sääntelyä että talousosaamista. Oikeusministeriössä onkin tekeillä useita toimia, joilla ylivelkaantumisongelmiin puututaan”, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.
Suomalaisten talousosaaminen on varsin hyvällä tasolla, kun sitä on verrattu muihin maihin. Digitalisaatio ja globaalisti toimiva talous ovat kuitenkin luoneet uusia palveluita ja muuttaneet kuluttajana ja pankkiasiakkaana toimimisen tapaa. ”On tärkeää, että ihmiset ymmärtävät, miten uudet finanssipalvelut toimivat ja mitä riskejä niihin sisältyy. Digiajan talousosaaminen kaipaa jatkuvaa päivitystä”, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.
Suomessa viranomaisten lisäksi useat kymmenet yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat tekevät tärkeää työtä kansalaisten talousosaamisen edistämiseksi. Eri tahojen taloudenhallinnan tukemiseen liittyvää toimintaa tulisi kuitenkin koordinoida ja seurata tehokkaammin. Suomen Pankki, oikeusministeriö ja muut keskeiset viranomaiset ovat sopineet, että Suomen Pankki ottaa vastatakseen taloudenhallintaan liittyvän kansallisen strategian kirjoittamisen ja toiminnan koordinoinnin käynnistysvaiheessa.
”Talouden lukutaito on keskeinen kansalaistaito. Yhteisten tavoitteiden ja paremman koordinoinnin avulla suomalaisten talousosaamista voidaan edistää nykyistä tehokkaammin. Suomen Pankki ottaa talousosaamisen strategiatyöstä nyt vetovastuun”, pääjohtaja Olli Rehn painottaa.
Koordinoinnin avulla saadaan ajantasaista tietoa eri osapuolten toiminnasta ja hankkeista. Tiedon pohjalta voidaan selkiyttää yhteistyötä ja määritellä yhteiset toimintatavat. Koordinointityössä pyri-tään tunnistamaan parhaat käytännöt ja varmistamaan niiden hyödyntäminen vuorovaikutuksen avulla laajemmin.
”On tärkeää, että jokaisella meistä on riittävästi tietoa siitä, miten omaa taloutta voi hallita. Olen hyvin iloinen siitä, että Suomen Pankki on tarttunut tähän tehtävään. Hallitus on sitoutunut vahvasti työhön ylivelkaantumisen torjumiseksi”, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson korostaa.
Lisätietoja:
- Ministeri Henrikssonin erityisavustaja Niklas Mannfolk, puh. 050 306 3990, etunimi.sukunimi@om.fi
- erityisasiantuntija Sanna Helesuo, oikeusministeriö, puh. 0295 150 005, etunimi.sukunimi@om.fi
- johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki, Marja Nykänen, puh. 09 183 2007
- johtava neuvonantaja, Suomen Pankki, Jenni Hellström, puh. 09 183 2622
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomalaisten talousosaamisen edistäminen 29.1.2020 (pdf)
Kysymyksiä ja vastauksia talousosaamishankkeesta (hankesivusto)