Ennätyksellisen kasvuvuoden 2021 jälkeen suomalaisten sijoitusrahastojen[1] rahastopääomakanta supistui tuntuvasti vuonna 2022.  Vuoden 2022 lopussa rahastopääomakanta oli 137,5 mrd. euroa, mikä on yli 25 mrd. euroa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Rahastopääomakannan supistuminen johtui pääosin sijoitusrahastojen omistuksessa olevien arvopapereiden arvonlaskusta, mutta myös lunastuksia rahastoista tehtiin runsaasti. 

Vuoden 2022 aikana rahastopääoman arvo laski 20,2 mrd. euroa, ja lunastuksia[2] rahastoista tehtiin 5 mrd. euron edestä. Suurimpien rahastotyyppien, osake- ja korkorahastojen, pääoma supistui vuoden 2022 aikana lähes saman verran (yli 12 mrd. euroa). Supistumiseen vaikuttivat korkojen nousu ja osakekurssien lasku. Joulukuun 2022 lopussa osakerahastojen rahastopääomakanta oli 58,3 mrd. euroa ja korkorahastojen 52,6 mrd. euroa. Osake- ja korkorahastot kattavat 81 % sijoitusrahastojen koko rahastopääomakannasta. Seuraavaksi suurimmat rahastotyypit ovat yhdistelmä- ja kiinteistörahastot.

Vuoden 2022 aikana selvästi eniten lunastuksia tehtiin korkorahastoista. Vuoden 2022 aikana uusia merkintöjä korkorahastoihin tehtiin 18,5 mrd. euron ja lunastuksia 24,1 mrd. euron edestä eli nettolunastukset korkorahastoista olivat 5,6 mrd. euroa. Osakerahastoista nettolunastuksia tehtiin 1,1 mrd. euron edestä. Vuoden 2022 aikana eniten uusia sijoituksia[3] tehtiin kiinteistörahastoihin, joihin uusia merkintöjä tehtiin 750 milj. euron arvosta enemmän kuin lunastuksia.  Vuoden 2022 aikana eniten (1,6 mrd. euron arvosta) lunastuksia suomalaisista sijoitusrahastoista tekivät yritykset. Niistä 65 % oli suomalaisten yritysten tekemiä.  

 

2022Q4_FI.png

 

Suurin osa rahastojen sijoituksista kohdistui ulkomaille

Joulukuun 2022 lopussa suomalaisten sijoitusrahastojen 141,9 mrd. euron sijoituksista 32 % kohdistui kotimaahan ja 68 % ulkomaille. Kotimaisista sijoituksista suurin osa (39 %) oli rahastojen keskinäisiä sijoituksia. Sijoituksista 27 % kohdistui suoraan suomalaisten yritysten osakkeisiin.

Suurimmat ulkomaiset sijoitukset kohdistuivat pörssinoteerattuihin osakkeisiin (44 %) ja joukkovelkakirjalainoihin (33 %). Ulkomaisista osakesijoituksista suurin osa (45 %) kohdistui yhdysvaltalaisiin osakkeisiin. Suurin osa (20 %) rahastojen omistamista ulkomaisista joukkovelkakirjalainoista oli ruotsalaisten liikkeeseen laskemia.  Kokonaisuudessaan suurimmat ulkomaiset sijoitukset kohdistuivat Yhdysvaltoihin (23,2 mrd. euroa), Luxemburgiin (13,3 mrd. euroa) ja Ruotsiin (11,6 mrd. euroa).

 

Suomalaiset kotitaloudet sijoitusrahastojen suurin omistaja

Joulukuun 2022 lopussa suomalaiset kotitaloudet omistivat suoraan rahasto-osuuksia suomalaisista sijoitusrahastoista 30,0 mrd. euron edestä, mikä on 13 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Suomalaisten kotitalouksien varoja kanavoituu myös runsaasti kotimaisiin sijoitusrahastoihin vakuutuslaitosten kanssa tehtyjen sijoitussidonnaisten vakuutussopimusten kautta. Suomen Pankin sijoitusrahastotilastoissa nämä näkyvät vakuutuslaitosten sijoituksina.

 

Suomalaisten talletukset ja sijoitukset (milj. euroa), 2022Q4
  Kaikki Kotitaloudet Työeläke-laitokset
  kanta (virrat) arvostus-muutos kanta (virrat)  arvostus-muutos kanta (virrat) arvostus-muutos
Suomalaisten sijoitukset            
Noteeratut osakkeet 208 791  12 214 46 373 3 777 34 529 1 868
  (-555)   (100)   (-477)  
- kotimaisiin osakkeisiin 131 851 10 813 41 489 3860 17 181 1 488
  (141)   (56)   (60)  
             
Velkakirjat 228 072 -2 247 1 610 60 27 578 -477
  (5 612)   (424)   (2 235)  
- kotimaisiin velkakirjoihin 103 845 -1 073 851 45 3 777 -30
  (1 323)   (230)   (396)  
             
Rahasto-osuudet            
Kotimaiset sijoitusrahastot 106 027 2 124 29 991 719 5 047 135
  (-136)   (24)   (-115)  
             
Ulkomaiset rahastot 176 562 -4 819 5 281 73 121 534 -4 929
  (2 147 )   (161)   (1 414)  
             
Suomalaisten pankkitalletukset            
Yön yli- talletukset (Käyttötilit) 187 433 -259 101 909 -26 7 075 -21
  (132)   (-2 559)   (180)  
Muut talletukset 15 548 -17 9 884 -3 -* -*
  (2 144)   (823)   -*  

*luottamuksellinen tieto

 

Lisätietoja antavat

Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,

Ville Tolkki, puh. 09 183 2420, sähköposti: ville.tolkki(at)bof.fi.

 

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/saastaminen-ja-sijoittaminen/.

 

Seuraava Säästäminen ja sijoittaminen -tiedote julkaistaan 11.5.2023 klo 10.

 

[1] Sisältää Suomeen rekisteröidyt sijoitusrahastot ja erikoissijoitusrahastot.

[2] Nettomääräiset lunastukset

[3] Nettomääräisesti.