Uudet nostetut asuntolainat 2005-2009

Kotitaloudet nostivat uusia asuntolainoja elokuussa 2013 selvästi vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Uusia asuntolainoja nostettiin nyt 1,3 mrd. euron edestä, kun vuonna 2012 nostoja oli yli 1,7 mrd. euron ja elokuussa 2011 peräti 1,8 mrd. euron edestä. Tämänvuotisten (tammi-elokuu) uusien nostojen kumulatiivinen summa on lähes 3 mrd. euroa vähemmän kuin samana aikana vuonna 2012. Lainamarginaalien kasvu on selvästi taittunut, ja elokuussa laskennallinen korkomarginaali oli 1,61 prosenttiyksikköä. Kasvua on edellisen kuukauden marginaalista vain 0,01 prosenttiyksikköä. Myös Finanssialan Keskusliiton tuoreimpien tietojen mukaan pankinjohtajat ovat arvioineet kotitalouksien luotonkysynnän jatkuvan poikkeuksellisen vaisuna ja jopa heikkenevän edelleen (Pankkibarometri III/2013).

Asuntoyhteisöt ovat nostaneet tammi-elokuussa 2013 yhteensä noin 10 % enemmän lainoja kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Asuntoyhteisöjen uusien nostettujen lainojen laskennallinen marginaali oli elokuussa 1,47 % eli hieman pienempi kuin kotitalouksien asuntolainoissa.
 

Lainat

Kotitaloudet nostivat elokuussa 2013 uusia asuntolainoja 1,3 mrd. euron edestä, mikä on 0,4 mrd. euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin elokuussa. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli elokuussa 2,08 % eli hieman korkeampi kuin heinäkuussa 2013. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli elokuun lopussa 87,8 mrd. euroa ja keskikorko 1,45 %. Asuntolainakannan vuosikasvu hidastui edelleen ja oli 3,3 %. Kotitalouslainoista oli elokuun lopussa kulutusluottoja 13 mrd. euroa ja muita lainoja 15,2 mrd. euroa.
 
Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin elokuussa 1,7 mrd. euron edestä, mikä on 0,2 mrd. euroa enemmän kuin elokuussa 2012. Uusien yrityslainojen keskikorko laski 0,16 prosenttiyksikköä heinäkuusta ja oli 2,30 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli elokuun lopussa 65,4 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 17,3 mrd. euroa. Euromääräisen yrityslainakannan vuosikasvu nousi elokuussa 5,2 prosenttiin.
 

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli elokuun lopussa 82,1 mrd. euroa. Talletusten keskikorko oli 0,49 %. Talletuskannasta oli yön yli  talletuksia 50,6 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 17,0 mrd. euroa. Uusia määräaikaistalletussopimuksia kotitaloudet solmivat elokuussa 0,9 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli elokuussa 1,12 %.

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen
.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

Kesäkuu, milj. euroa

 

Heinäkuu,  milj.
euroa

milj. euroa
Elokuu
12 kk:n muutos1, %

Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 115 527 115 665 116 005 2,9 1,86
    - niistä asuntolainat 87 443 87 522 87 776 3,3 1,45
Lainat yrityksille2, kanta 64 911 64 868 65 412 5,2 1,94
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 82 943 81 925 82 071 -0,6 0,49
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 383 1 296 1 311 2,08

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Jaakko Suni, puh. 010 831 2454, sähköposti: jaakko.suni(at)bof.fi,
Essi Tamminen, puh. 010 831 2395, sähköposti: essi.tamminen (at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 31.10.2013 klo 13.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja  grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/link/2331b6266da3492f832ec75e0f654bd9.aspx?epslanguage=fi.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta