Uusia asuntolainoja nostettiin 1,7 mrd. euron edestä, mikä on 200 milj. euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Viimeksi asuntolainoja nostettiin heinäkuussa enemmän  vuosina 2007–2008, jolloin asuntolainanostot olivat suurimmillaan. Touko-heinäkuussa 2019 asuntolainoja on nostettu 7 % enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2018. Kasvaneiden nostomäärien myötä asuntolainakanta ylitti 99 mrd. euroa heinäkuussa, ja sen vuosikasvuvauhti oli 2,1 %.

Uusien asuntolainojen keskikorko on laskenut edelleen vuoden 2019 aikana. Heinäkuussa uusien asuntolainojen sovittu vuosikorko oli 0,74 %, kun se joulukuussa 2018 oli 0,87 %. Sovitun vuosikoron laskua selittää korkomarginaalin kaventuminen. Heinäkuussa uusien asuntolainojen keskimääräinen korkomarginaali oli arviolta 0,53–0,63 %1.

Asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat viime vuosina pidentyneet. Heinäkuussa 2019 nostettujen uusien asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika, 20 vuotta 7 kuukautta, oli puoli vuotta pidempi kuin vuosi sitten heinäkuussa ja vuoden pidempi kuin heinäkuussa vuonna 2017. Heinäkuussa uusista asuntolainoista yli 60 % oli takaisinmaksuajaltaan 20–26 vuotta. Takaisinmaksuajaltaan pidempien lainojen (yli 29 vuotta) osuus uusista asuntolainoista on myös kasvanut: heinäkuussa uusista asuntolainoista 6 % oli takaisinmaksuajaltaan yli 29 vuotta.

Lainat

Kotitalouslainoista oli heinäkuun lopussa kulutusluottoja 16,2 mrd. euroa ja muita lainoja 17,4 mrd. euroa. Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin heinäkuussa 2,4 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi kesäkuusta ja oli 2,22 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli heinäkuun lopussa 88,3 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 33,7 mrd. euroa.

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli heinäkuun lopussa 93,0 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,11 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 79,8 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 5,1 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat heinäkuussa 0,6 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli heinäkuussa 0,23 %.

1 Arviossa on puhdistettu Suomen Pankin nettisivuilla julkaistuun keskimarginaaliin vaikuttavat korkosuojausten kustannukset. https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/tiedotehistoria/2016/kotitalous_ja_yrityslainojen_laskennalliset_korkomarginaalit_suomessa_chrt_fi/

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Toukokuu, milj. euroa Kesäkuu, milj. euroa Heinäkuu, milj. euroa Heinäkuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 131 870 132 436 132 662 2,5 1,47
    - niistä asuntolainat 98 479 98 921 99 038 2,1 0,95
Lainat yrityksille2, kanta 87 365 88 046 88 286 6,9 1,36
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 96 704 98 017 97 390 7,6 0,11
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 899 1 784 1 681   0,74

* Sisältää euromääräiset lainat ja talletukset euroalueelle.
1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista.
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja antavat

Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,
Ville Tolkki, puh. 09 183 2420, sähköposti: ville.tolkki(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 30.9.2019 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.