Anni Suninen 7.8.2019

Elokuun alkaessa Finanssivalvonnassa työskentelyä on tullut täyteen kaksi kuukautta. Olen kesätyöntekijänä Vakuutusvalvonnan Työeläkelaitokset –toimistossa, jonka vastuulla on työeläkeyhtiöiden, eläkesäätiöiden, vakuutuskassojen sekä lailla perustettujen eläkelaitosten valvonta. Valvonnan kohteina ovat muun muassa eläkelaitosten vakavaraisuus, hallinnon luotettavuus, vakuutustekniset riskit sekä sijoitustoiminnan riskit. Toimisto osallistuu myös eläkelaitoksia koskevan sääntelyn valmisteluun ja täytäntöönpanoon.

Opiskelen Tampereen yliopistossa kauppatieteitä pääaineenani vakuutustiede ja riskienhallinta. Kuten pääaineeni varmasti kertoo, vakuutusala on lähellä sydäntäni. Kun huomasin alkuvuodesta Fivan kesätyöilmoituksen, ei tarvinnut kauaa pohtia ennen ”jätä hakemus” –napin painamista. Loppuvaiheen opiskelijana halusin päästä laajentamaan osaamistani uusien asioiden parissa, joten työ arvostetussa asiantuntijaorganisaatiossa kuulosti erittäin hyvältä vaihtoehdolta. Olin myös lukenut jonkin verran aikaisempien kesätyöntekijöiden blogipostauksia, ja ne vahvistivat myönteistä kuvaa Finanssivalvonnasta työnantajana.

Työt alkoivat kesäkuussa ja meidät kesätyöntekijät otettiin todella lämpimästi vastaan. Ensimmäinen viikko vierähti työvälineiden asennusten, koulutusten sekä kollegoihin tutustumisen parissa. Pääsin kuitenkin nopeasti aloittamaan mielenkiintoiset työtehtävät, ja opintoni sekä aikaisempi työkokemus vakuutusyhtiöstä helpottivat uusien asioiden omaksumisessa.

Olen kesän aikana avustanut toimistoni asiantuntijoita erilaisissa taloudellisissa tehtävissä. Vaihtelevuudesta kertoo varmasti se, että olen työskennellyt yhdessä vastuuvalvojien, tilinpäätösasiantuntijan, riskiasiantuntijan sekä matemaatikon kanssa. Yksi keskeisistä tehtävistäni on ollut valvottavien tilinpäätösten läpikäynti ja niiden vertaaminen Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin. Olen myös päivittänyt valvottavien kirjanpitoa, tilinpäätöstä sekä toimintakertomusta koskevia määräys- ja ohjekokoelmia. Lisäksi olen tehnyt analyysia valvottavien stressitesteihin liittyen. Stressitestien avulla voidaan arvioida erilaisten taloudellisten shokkien vaikutusta vakavaraisuuteen. Viimeisenä on mainittava vielä muutamat valvottavatapaamiset, joihin pääsin osallistumaan. Valvottavatapaamisissa pääsin tutustumaan fit & proper –sääntelyyn, joka koskee valvottavien johtoon kuuluvien henkilöiden luotettavuutta, sopivuutta ja ammattitaitoa.

Finanssivalvonnassa työskentely on ehdottomasti vastannut odotuksiani ja aika on kulunut nopeasti. Onneksi kesä ei ole vielä lopussa, ja pääsen varmasti oppimaan vielä runsaasti uusia asioita. Parasta Fiva-kesässä on ollut mukavat ja avuliaat työkaverit, sopivan haastavat työtehtävät sekä kesätyöntekijöiden kesäjuhlat!