Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli silloisen hallituksen ja sitä vastaan taistelleen Suomen kansanvaltuuskunnan välillä tammikuusta toukokuuhun 1918.
Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti. Saksan armeija liittyi sotaan huhtikuussa 1918 valkoisten puolelle. Punaisten puolella taisteli puolestaan venäläisiä sotilaita.
Sota oli erittäin verinen. Myös sen jälkiselvittelyissä kuoli hävinneen punaisen osapuolen sotilaita paljon teloituksissa ja vankileireillä.
Suomen Pankki toimi kolmen kuukauden ajan punaisen kansanvaltuuskunnan alaisuudessa. Siksi senaatti joutui kehittämään sodan aikana erilaisia hätäratkaisuja korvatakseen Suomen Pankin menetyksen.
Tämä rahamuseon näyttely kertoo Suomen Pankin toiminnasta sisällissodan aikana. Se kertoo myös, miten sota vaikutti Suomen rahatalouteen ja maksuvälineisiin.
Näyttely oli esillä 31.1.–30.9.2018.
#suomenpankki1918 #sodanjarauhanrahat #rahamuseo