Veronmaksajain keskusliiton seminaari 11.1.2000
Johtokunnan puheenjohtaja Matti Vanhala:
1. Vaikka EU:n talous- ja rahaliiton siunauksellisuuden arvioiminen on mahdollista vasta tulevaisuudessa, pitkähkön ajan kokemusten perusteella, on kuitenkin lähtökohtaisesti - ja ikään kuin toistaiseksi - katsottava, että mahdollisuudet suotuisan talouskehityksen turvaamiseen Suomessa ovat rahaliittojäsenyyden myötä lisääntyneet.
Rahaliitto antaa pienenkin valuutan maalle kohtalaiset takeet vakaista rahaoloista, ts. vakaasta hintatasosta ja laajassa mielessä vakaasta rahajärjestelmästä. Sitä kautta rahaliitto poistaa erään kansallisen talouskehityksemme perinteellisen häiriöpesäkkeen.
Talouspolitiikassa voidaan siten keskittyä talouskehitykselle asetettujen varsinaisten tavoitteiden edistämiseen, sen sijaan että voimat keskitettäisiin kotimaisista ja ulkomaisista lähteistä tulevien rahoitusmarkkinahäiriöiden torjumiseen.
Tässä mielessä rahaliiton jäsenyys tuo talouspoliittista työrauhaa.
2. Rahaliiton jäsenyys toi kuitenkin mukanaan merkittävän muutoksen myös talouspolitiikan pelisääntöihin.
Rahaliitossakin talouskehitys määräytyy ennen kaikkea talouden muiden päättäjien kuin hallituksen ja keskuspankin ratkaisuista. Yritykset, työmarkkinapäättäjät, kunnat jne. tekevät markkinataloudessa ratkaisunsa pääasiassa omaehtoisesti.
Mutta rahaliitossa sen enempää hallituksella kuin keskuspankilla ei ole välineitä eikä mahdollisuuksia korjata tai kompensoida talouden muiden päättäjien mahdollisia virheratkaisuja. Kansallista valuuttakurssijoustoa ei ole eivätkä esim. kilpailukykyä heikentävien tuloratkaisujen haitalliset työllisyysvaikutukset ole julkisen vallan toimin korjattavissa. Eivät veropolitiikan eivätkä muun talouspolitiikan keinoin.
Eri sektoreiden päätöksentekijät joutuvat suuremmalla todennäköisyydellä kohtaamaan omien päätöstensä seuraukset, niin hyvät kuin huonot. Vastuu talouskehityksestä on rahaliiton oloissa tältä osin aikaisempaa terveemmällä pohjalla.
Tämä ei tietenkään vielä takaa sitä, että kokonaistaloudelliset näkökohdat, esim. työllisyystavoitteet, saavat riittävän painon kansantalouden päätöksenteossa.
3. EUn talous- ja rahaliitossa on toistaiseksi 11 jäsenmaata. Yhden rahapolitiikan ja yhdentoista erilaisen taloustilanteen vallitessa on olennaisen tärkeätä, että kunkin maan finanssipolitiikka ja yleensäkin hallituksen talous- ja rakennepolitiikka pääosin säilyvät kansallisen talouspolitiikan välineinä.
Suhdannevaihteluiden eliminointi talouspolitiikan keinoin ei ole mahdollista.
Mutta missä suhdannepaineiden hillitsemiseksi olisi ennen nojauduttu kansalliseen rahapolitiikkaan, joudutaan jatkossa turvautumaan kansalliseen finanssipolitiikkaan. Tämä on uusi asetelma, joka epäilemättä rahaliiton jäsenmaissa tulee aiheuttamaan finanssipolitiikan mahdollisuuksien ja välineiden ankaraa pohdiskelua.
Epäyhtenäisen talouskehityksen rahaliitossa on kansallisen finanssipolitiikan käytettävyyttä varjeltava tarkoin. Suomessa ajankohtaisiin tuloneuvotteluihin liittyen tämä tarkoittaa, että tuloratkaisut eivät saa rajoittaa tai sitoa finanssipolitiikan pelivaraa.
4. Rahaliitto ei ratkaise kansakunnan taloudellista tulevaisuutta. EUn talous- ja rahaliitto on Suomelle tärkeä, koska sen avulla voidaan toivottavasti pysyvästi poistaa Suomen talouden perinteellinen häiriötekijä, nimittäin rahatalouden rajut heilahtelut.
Tämä ei kuitenkaan vielä riitä
- ratkaisemaan Suomen työllisyysongelmia;
- saattamaan liian korkeaan veroasteeseen ja liian suureen menovolyymiin nojautuvaa julkista taloutta kestävälle pohjalle;
- turvaamaan julkisen talouden kestävyyttä ikärakenteen muuttuessa;
- varsinkaan turvaamaan Suomen talouden pitkän aikavälin menestystekijöitä, jotka liittyvät ennen kaikkea talouden kaikinpuolisen jouston lisäämiseen ja henkisen pääoman kasvattamiseen.
Eräät edellä mainituista kysymyksistä näyttävät liittyvän erottamattomasti toisiinsa. Hyvinvointivaltion rahoituspohjan turvaaminen ikärakenteen muuttuessa edellyttää työllisyysasteen merkittävää nostamista - mikä puolestaan edellyttää verorasituksen merkittävää laskemista. Kun joka tapauksessa on pidettävä huolta valtion talouden tasapainosta yli suhdannekierron, joudutaan väkisin kohtaamaan myös julkisen menotalouden suuret priorisointikysymykset.
Nämä ovat Suomen talouden varsinaiset rakennehaasteet ja kohtalonkysymykset. EUn rahaliitto ei tuo niihin ratkaisuja, mutta ei myöskään rajoita niihin tarttumista. Globaalisessa kilpailutaloudessa kunkin maan on näistä selviydyttävä omin avuin ja kansallisin toimin - myös rahaliiton oloissa.