Pankinjohtaja Sinikka Salon puhe SUOMI TALKOOT -talous- ja työllisyysseminaarissa

Tal och intervjuer Tal måndag 8.12.2003, kl. 0.00
Euroopan kilpailukyky, euro ja dollari 


Kun euro otettiin käyttöön viisi vuotta sitten, sen kurssi suhteessa muihin valuuttoihin oli useimpien arvioiden mukaan lähellä tasapainotasoaan. Tämän jälkeen euro heikentyi ja oli lopulta kaikilla tai lähes kaikilla mittareilla arvioiden aliarvostettu muihin valuuttoihin ja etenkin Yhdysvaltain dollariin nähden. Euron heikentyminen johti syksyllä 2000 Euroopan, Yhdysvaltain ja Japanin keskuspankit toteuttamaan yhteisvoimin valuuttainterventioita, joilla tuettiin euroa. Euron kurssikehitys vakiintuikin vähitellen ja kääntyi sittemmin nousuun. Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana euro on vahvistunut selvästi suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Euron valuuttakurssi on revalvoitunut vuoden 2001 pohjalukemista yli 40 prosentilla ja on viime aikoina ylittänyt useaan otteeseen liikkeeseenlaskunsa eli vuoden 1999 tammikuun aikaisen tason, joka tähän saakka oli euron vahvin noteeraus.

Euron vahvistumisen myötä jo välillä lakannut keskustelu valuuttakurssikysymyksistä on alkanut uudelleen. Asetelma on kuitenkin nyt kokonaan toinen kuin aikaisemmin. Keskustelun polttopisteessä on euron asemesta Yhdysvaltain dollari, jonka arvo on alentunut ja johon edelleen tuntuu kohdistuvan alenemispaineita. Euron tämänhetkinen kurssi sitä vastoin on hyvin linjassa ns. perustekijöiden kanssa. Euron ns. reaalinen efektiivinen valuuttakurssi ja muut euroalueen tavanomaiset kilpailukykyindikaattorit ovat lähellä pitkän aikavälin keskiarvojaan ja ekonometriset arviot euron tasapainokursseista lähellä tämänhetkisiä markkinakursseja. Euron voimakas vahvistuminen on siten ollut palautumista normaalitilanteeseen poikkeuksellisen heikkouden tilanteesta. Samalla keskusteluun on kuitenkin tullut mukaan huoli siitä, että euron vahvistuminen muuttuu ajan oloon liialliseksi.

Tässä esityksessäni kiinnitän huomiota eräisiin valuuttakurssien perustekijöihin, erityisesti maailman vaihtotaseiden epätasapainottomuuksiin, joilla luultavasti tulee olemaan ajan oloon suuri merkitys euron ja dollarin tulevan kurssikehityksen kannalta. Euroalueen ja Yhdysvaltain talouskehityksen ja talouspolitiikan ohella näiden kahden valuutan kurssikehitys riippuu muuan maailman, erityisesti Aasian maiden talouskehityksestä ja talouspolitiikasta. Suurten vaihtotasejäämien purkaminen tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa merkittävästi koko maailmantalouden kehitykseen ja siten myös euron ja dollarin valuuttakurssien kehitykseen.

Näyttää todennäköiseltä, että Eurooppa joutuu hankkimaan kilpailukykynsä muulla keinoin kuin aliarvostelulla valuutalla. Kilpailukyvyssä onkin kyse ensisijaisesti ja ennen kaikkea reaalisesta kilpailukyvystä, ei valuuttakursseista. Käsitykseni mukaan talous- ja rahaliitto on vahvistanut merkittävästi Euroopan edellytyksiä kilpailla tasapäisesti muiden valuutta-alueiden kanssa. Suuren valuutan tuoma vakaus, vakaat rahaolot ja yleinen vakauden ilmapiiri laajemminkin ovat omiaan luomaan suotuisat lähtökohdat talouden toimeliaisuudelle ja vauraudelle. Ehkä vielä tätäkin tärkeämpää on se, että rahaliiton ansiosta Euroopan maille on avautunut aito mahdollisuus luoda talouden eri lohkoille laajat ja hyvin toimivat yhteismarkkinat, joiden avulla voidaan luoda kestävää kasvua ja hyvinvointia EU:n Lissabonin strategian mukaisesti.

***

Valuuttakurssien taustalla olevia perustekijöitä

Ydinkysymyksenä Yhdysvaltain talouden ulkoisten ja sisäisten epätasapainojen kestävyys

Dollarin, euron ja muidenkin valuuttojen kurssikehitystä joudutaan nyt arvioimaan maailmantalouden vähitellen merkittäviksi paisuneiden epätasapainojen muodostamia uhkia vasten. Ydinkysymykseksi on noussut Yhdysvaltain talouden ulkoisten ja sisäisten epätasapainojen kestävyys. Yhdysvaltain kotitalouksien lähes olemattoman säästämisen takia talouden muut sektorit - yritykset ja julkinen sektori – joutuvat kattamaan rahoitusalijäämänsä ulkomaisella rahoituksella. Maailman suurimman ja vauraimman talouden tarve käyttää ulkomaista rahoitusta on kasvanut lähes jatkuvasti ja siksi maan velat ylittävät jo selvästi saatavat. Maan nettovelka suhteessa kokonaistuotantoon on noussut jo 25 prosenttiin. Tämä velkaantumisen taso ei ole sinänsä huolestuttava. Huolestuttavaa on sen sijaan se, että Yhdysvaltain velkaantuminen nousee jatkuvasti hyvin nopeasti, nykyisellään noin viiden prosenttiyksikön vuosivauhdilla. Yhdysvaltain talouden suuren koon takia kysymys on valtavista pääomavirroista.

Tähän saakka Yhdysvalloilla ei ole ollut vaikeuksia rahoittaa vaihtotaseen alijäämäänsä mm. seuraavista syistä:

(1) Maan talous on dynaaminen ja nopeasti kasvava. Kokonaistuotanto on kääntynyt jälleen nopeaan kasvuun ja työn tuottavuuden kehitys on 1990-luvulta saakka ollut erittäin suotuisaa.

(2) Tuotantokustannukset ja inflaatiopaineet ovat pysyneet hyvin kurissa, paljolti juuri erinomaisen tuottavuuskehityksen ansiosta.

(3) Dollarin heikentyminen ei ole kiihdyttänyt inflaatiota, sillä ulkomaankaupan merkitys maan taloudessa on suhteellisen vähäinen. Lisäksi tuotannon siirtyminen enenevästi Kiinaan ja muihin halvan työvoiman maihin on vaimentanut dollarin heikentymisen aiheuttamaa tuontihintojen nousua.

(4) Vaihtotasevajeen rahoitus on ollut Yhdysvalloille edullista. Maan velka on enimmäkseen dollarimääräistä, joten siihen ei liity valuuttakurssiriskiä, ja sijoitukset Yhdysvalloista ulkomaille ovat tuottaneet enemmän kuin sijoitukset ulkomailta Yhdysvaltoihin. Rahoituksen edullisuuden takia sen enempää yksityisellä kuin julkisella sektorilla ei ole ollut suurta painetta hillitä ulkomaista velanottoa, puhumattakaan siitä että ulkomaisen rahoituksen saatavuus olisi tullut kyseenalaiseksi kuten esimerkiksi Suomessa pankkikriisin aikana.

(5) Maan keskuspankki on harjoittanut hyvin kevyttä rahapolitiikkaa senkin jälkeen, kun maan talous on selvästi alkanut elpyä. Alhaiset keskuspankkikorot ovat osaltaan auttaneet pitämään ulkomaisen velan kustannukset kurissa.

Toisaalta rahoituksen on tehnyt mahdolliseksi rahoituksen välityksen tehokkuus kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Sijoittajat pystyvät hajauttamaan salkkunsa tehokkaasti alueittain ja toimialoittain. Tämä on lisännyt Yhdysvaltain ulkopuolisten sijoittajien halukkuutta sijoittaa yhdysvaltalaisiin kohteisiin.

Huolestuttava piirre Yhdysvaltain viimeaikaisessa talouskehityksessä on kysynnän painopisteen siirtyminen yksityiseltä sektorilta julkiselle sektorille. Aikaisemmin ulkomaista rahoitusta käytettiin mm. suorien sijoitusten muodossa etupäässä tuotannollisten investointien rahoittamiseen. Viime vuosina finanssipolitiikka on ollut voimakkaasti elvyttävä ja tämä on johtanut suureen julkisen talouden alijäämään. Nyt ulkomaisella lainanotolla rahoitetaan julkisen talouden menoja. Julkisen talouden rahoitustarve on itse asiassa jokseenkin yhtä suuri kuin koko kansantalouden rahoitustarve, eli mittava ulkomainen velanotto joudutaan perimmiltään käyttämään kokonaan julkisen sektorin rahoitusvajeen kattamiseen. Näin mittava julkisen talouden ulkomainen velkarahoitus johtaisi pitkään kestäessään korkojen huomattavaan nousuun, investointien vähentymiseen ja tuottavuuden kasvun hidastumiseen. Keskipitkällä aikavälillä budjettitilanteen ja vaihtotaseen korjaustarve on siis maan talouden kannalta täysin kiistämätön tosiasia, minkä maan viranomaisetkin ovat olleet viime aikoina valmiita myöntämään.

Yhdysvaltain vaihtotasevajeen vastaerä, muiden maiden vaihtotaseen ylijäämät, sijoittuvat etupäässä Aasian maihin

Yhdysvaltain vaihtotasevajeen vastaerä, muiden maiden vaihtotaseen ylijäämät, sijoittuvat etupäässä Aasian maihin. Japanin vaihtotase on perinteisesti ollut ylijäämäinen ja pysynyt ylijäämäisenä kasvun hidastumisesta huolimatta. Ylijäämät on sijoitettu paljolti juuri Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltain poliittisessa keskustelussa japanilaisten yritysostot olivat ajankohtainen teema 1980-luvulla ja vielä 1990-luvun alussakin, kunnes Japanin talousvaikeuksien myötä pelot maan suorittamasta Yhdysvaltain taloudellisesta miehityksestä katosivat. Japani on sijoittanut varojaan runsaasti myös Yhdysvaltain arvopapereihin. Japanin ulkopuolisen Aasian ns. nousevien markkinatalousmaiden vaihtotaseiden ylijäämät ovat olleet kasvussa. Yhdysvaltain vaihtotaseen viime vuosina lisääntyneen alijäämän vastaerä, vaihtotaseen lisääntyneet ylijäämät, ovatkin paljolti keskittyneet juuri Japanin ulkopuolisiin Aasian maihin.

Vaikka Japanin jeni periaatteessa kelluu, Japanin keskuspankki on viime vuosina intervenoinut valuuttamarkkinoilla runsaasti dollaria vastaan, minkä seurauksena maan valuuttavaranto on kasvanut huomattavan suureksi. Tosin aivan viime aikoina, talouden näkymien parannuttua ja deflaatiopaineiden osittain lievennyttyä viranomaiset ovat sallineet yenin vahvistua. Muiden Aasian maiden valuutat ovat edelleen yleensä tiukassa poliittisessa ohjauksessa, osaksi pääomanliikkeiden säännöstelyn turvin. Monet maat ovat sitoneet valuuttansa Yhdysvaltain dollariin. Maiden kilpailukyky on vahvistunut, mikä näkyy mm. viennin vahvana kasvuna ja vaihtotaseiden ylijäämänä. Valuuttojen revalvoitumisen estäminen suhteessa dollariin on edellyttänyt maiden keskuspankeilta mittavia dollariostoja, jotka näkyvät maiden valuuttavarantojen nopeana kasvuna.

Dollarilla keskeinen asema varantovaluuttana

Mielenkiintoinen piirre Yhdysvaltain kaksoisalijäämän rahoituksen kannalta on dollarin erityisasema kansainvälisten valuuttamarkkinoiden johtavana varantovaluuttana. Viime vuoden lopulla maailman valtioiden valuuttavarantosaatavista dollarimääräisiä oli noin 65 prosenttia kun taas euromääräisiä saatavia oli 15 prosenttia ja jenimääräisiä tätäkin vähemmän. Kun Aasian valtiot ovat etenkin viimeksi kuluneen vuoden aikana kasvattaneet valuuttavarantojaan voimakkaasti, tämä on merkinnyt käytännössä paljolti dollarimääräisten, lähinnä juuri Yhdysvaltain valtion liikkeeseen laskemien arvopapereiden hankintoja. Tätä kautta Aasian valtiot ovat osallistuneet jokseenkin suoraan Yhdysvaltain julkisen talouden alijäämän rahoitukseen ja ehkä myös osaltaan myötävaikuttaneet Yhdysvaltain julkisen talouden korjaustoimien viivästymiseen.

Näyttää vallitsevan varsin laaja yksimielisyys siitä, että maailmantalouden vakaan ja kestävän kasvun turvaamiseksi vaihtotaseiden suuriin epätasapainoihin joudutaan jossain välissä puuttumaan. Korjausliike voi tapahtua monella tapaa. Kaikkien osapuolten kannalta lienee parasta, että vaihtotaseiden jäämät sopeutuvat rauhallisesti ja hallitusti, siis ilman valuuttakurssien jyrkkiä muutoksia tai peräti kansainvälisen rahoitusjärjestelmän kriisejä.

Valuuttakurssien asteittainen sopeutuminen eli dollarin maltillinen heikentyminen saattaa hyvinkin kuulua onnistuneeseen sopeutusprosessiin. Sopeutumista ei kuitenkaan voi laskea yksin tai edes pääosinkaan pelkästään valuuttakurssien muutosten varaan. Kurssimuutokset sellaisenaan, ilman muutoksia muissa muuttujissa, vaikuttavat nimittäin mallilaskelmien mukaan vaihtotaseiden ali- ja ylijäämiin vain suhteellisen vähän ja hitaasti. Vaihtotaseiden korjaamiseksi tarvitaan ennen kaikkea reaalitaloudellisia muutoksia.

Yhdysvaltain vajeongelmien ratkaisu näyttäisi edellyttävän maan talouskasvun hidastumista, ainakin suhteessa muihin maihin. Suoraviivaisin keino olisi maan finanssipolitiikan kiristäminen ja julkisen talouden ohjaaminen vähitellen takaisin terveelle pohjalle. Julkisen talouden kestävyyden säilyttäminen edellyttää joka tapauksessa finanssipolitiikan tuntuvaa kiristämistä tulevaisuudessa. Jos Yhdysvaltain päätöksentekijät eivät reagoi ulkomaisen velkaantumisen paisumiseen ajoissa ja riittävän voimakkaasti, kasvun rajoitukset saattavat tulla myös ulkomaisilta sijoittajilta. Jos sijoittajat alkavat vaatia riskilisää Yhdysvaltain sijoituksiltaan. maan korkotason nousee ja talouskasvu hidastuu.

Yhdysvaltain talouspolitiikan ongelmien ratkaisua helpottaisi talouskasvun nopeutuminen Yhdysvaltojen ulkopuolella, jolloin suhdannetilanteen muutoksen myötä vaihtotaseet korjautuisivat osin automaattisesti.

Aasian nousevien talouksien kasvupotentiaali näyttää huomattavalta, mutta monen maan, erityisesti ehkä painoarvoltaan merkittävimmän, Kiinan, talous näyttää jo nyt kasvavan potentiaalinsa ylärajoilla. (Kiinan reaalinen bruttokansantuote on kasvanut pitkään 8-9 prosentin vuosivauhtia.) Niissä ei siis välttämättä ole odotettavissa merkittävää talouskasvun nopeutumista lähivuosina. Euroopassa ja Japanissa on viime aikoina näkynyt enenevästi merkkejä suhdannenousun käynnistymisestä ja kysynnän vahvistumisesta. Euroopan ja Japanin talouksien heikkoutena on heikko suorituskyky. Tämän syynä ovat erilaiset rakenteelliset ongelmat, joita ei ole saatu korjattua. Uudistukset on kuitenkin nostettu nyt sekä Euroopan että Japanin politiikassa tärkeiden kysymysten asialistalle.

Kuten aikaisemmin jo mainitsin, euron kurssi suhteessa muihin valuuttoihin on nyt lähes kaikkien laskelmien perusteella lähellä tasapainoaan. Tähän saakka euron vahvistuminen on merkinnyt pelkästään aikaisemman aliarvostuksen purkautumista. Pysyykö euron kurssikehitys tasapainoisena myös jatkossa ja säilyttääkö Eurooppa nykyisen hintakilpailukykynsä myös tulevaisuudessa? Tämä on täysin mahdollista, mutta toisaalta on mahdollista sekin, että dollarin heikentymispaineet purkautuvat osaksi myös euroon. Riski on suuri erityisesti siinä tapauksessa, että vaihtotaseiden suuria jäämiä ei onnistuta sulauttamaan ilman ongelmia, dollari pyrkii heikentymän tuntuvasti ja Aasian nousevat markkinataloudet jatkavat kiinteän dollarikurssin politiikkaansa dollarin heikentymispaineista piittaamatta. Euron palautuminen 2000-luvun alun alhaisille tasoille vaikuttaa sen sijaan epätodennäköiseltä. Euroopan maat joutunevat siis etsimään kilpailukykynsä lähivuosina muista lähteistä kuin heikosta eurosta.

***

Euroopan kilpailukyky ja EU:n haasteet talouskasvun ja vaurauden kasvattamiseksi

Euroopan taloustilanteesta keskusteltaessa unohtuu usein se perustavaa laatua oleva tosiasia, että rahaliiton syntyminen on vahvistanut tuntuvasti ja pysyvästi Euroopan talouksien rahataloudellista perustaa ja tätä kautta mahdollisuuksiamme kilpailla Yhdysvaltain ja Aasian maiden kanssa talouskasvussa, työllisyydessä ja vauraudessa.

Yhteisen valuutan myötä Eurooppa otti merkittävän askeleen kohti laajaa valuutta-aluetta. Euroalueella asuu tällä hetkellä yli 300 milj. ihmistä, kun esimerkiksi Yhdysvaltain asukasluku on alle 280 milj. ja Japanin vain 127 milj. ihmistä. Euroalueen bruttokansantuote on runsaat 16 % koko maailman bruttokansantuotteesta, eli noin 6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin Yhdysvaltain osuus (22 %), mutta selvästi enemmän kuin Japanin osuus (7 ½ %). Jos kaikki EU-maat, myös ensi vuonna mukaan tulevat uudet jäsenmaat, liittyvät ajan oloon euroalueeseen, euroalueen väkiluku lisääntyy noin puolella. Tässä suhteessa euroalueesta tulisi selvästi Yhdysvaltoja suurempi markkina-alue. Tosin euroalueen kokonaistuotanto nousisi selvästi vähemmän kuin väkiluku, koska uusien jäsenvaltioiden kokonaistuotanto henkeä kohti on vielä pitkään selvästi alempi kuin nykyisissä EU-maissa keskimäärin.

Rahan käyttöön liittyy suurtuotannon etuja ja suuren valuutta-alueen raha toimii yleisesti ottaen paremmin vaihdon välineenä ja arvon säilyttäjänä kuin pienen valuutta-alueen raha. Valuutta-alueen suuruus tarjoaa siksi Euroopan maille kilpailuedun, ajanoloon mahdollisesti jopa suhteessa Yhdysvaltoihin.

Rahapolitiikka EMUssa onnistunutta

Euroon siirtyminen merkitsi luopumista erillisestä rahapolitiikasta yhteisen rahapolitiikan hyväksi. Samalla euromaiden keskinäisten valuuttakurssien vaihtelut ja näihin liittyneet riskit hävisivät kokonaan. Monilta on ehkä jo unohtunut, että nämä riskit olivat ennen euroon siirtymistä merkittävät. Euroopan aikaisempi valuuttajärjestelmä osoittautui hauraaksi ja 1990-luvun alkuvuosina se päätyi suoranaiseen kriisiin, joka horjutti paitsi järjestelmään osallistuneiden maiden talouskehitystä myös EU:n talouspoliittista uskottavuutta. Kriisin vaikutukset tuntuivat myös valuuttajärjestelmän ulkopuolella. Suomessa Euroopan valuuttamarkkinoiden huojuminen vauhditti talouden alamäkeä ja pankkikriisin puhkeamista.

Vaikka euroon siirtyminen vähensi euromaiden valuuttakurssiriskejä merkittävästi, se ei luonnollisesti poistanut niitä kokonaan. Suuren valuutta-alueen kannalta valuuttakurssi on kuitenkin vähemmän oleellinen suure kuin pienen valuutta-alueen kannalta. eikä Euroopan keskuspankin tarvitse siten kiinnittää huomiota valuuttakurssin kehitykseen niin paljon kuin pienen maan kansallisen keskuspankin. Tämä tarkoittaa vakaampaa rahapolitiikkaa.

Toinen rahaliiton välitön vaikutus oli euroalueen maiden korkokehityksen yhtenäistyminen. Lyhyimpien korkojen kehityksen määräävät käytännössä Euroopan keskuspankin ohjauskorot, erityisesti perusrahoitusoperaatioiden korko. Muiden korkojen kehitystä Euroopan keskuspankki ei pysty kontrolloimaan yhtä tarkasti, mutta yhtä kaikki rahapoliittisilla päätöksillä on niihin merkittävä vaikutus odotusten kautta.

Ensimmäisten viiden vuotensa aikana Euroopan keskuspankin rahapolitiikka on onnistunut paremmin kuin tuskin kukaan osasi etukäteen odottaa tai edes toivoa. Rahaliiton alun vaikeista oloista huolimatta – viittaan tässä erityisesti voimakkaaseen kansainväliseen noususuhdanteeseen sekä öljyn ja muiden tuontihyödykkeiden kallistumiseen - rahapolitiikka on ollut uskottavaa alusta alkaen. Tämä näkyy euroalueen koroissa. Vaikka pitkät korot ovat suhdannenäkymien kohenemisen myötä hieman nousseet yleismaailmallisesti, ne ovat edelleen hyvin alhaisia myös reaalisesti, siis inflaation huomioon ottaen.

Rahoitusmarkkinoiden integroituminen tapahtuu vähitellen

Ehkä vielä tätäkin tärkeämpää on se, että rahaliiton ansiosta Euroopan maille on avautunut aito mahdollisuus luoda talouden eri lohkoille laajat ja hyvin toimivat yhteismarkkinat. Euron käyttöönotto on avannut mahdollisuuden luoda Eurooppaan todella yhtenäiset rahoitusmarkkinat. Rahoitusmarkkinat voivat muuttua vain vähitellen, mutta uskon että ajan oloon muutokset ovat merkittäviä ja tulevat vaikuttamaan suuresti Euroopan maiden talouskehitykseen. Haluaisinkin korostaa laajojen ja hyvin toimivien rahoitusmarkkinoiden merkitystä talouden kehitykseen myönteisesti vaikuttavana tekijänä.

Euron käyttöönotto vauhditti merkittävästi Euroopan rahoitusmarkkinoiden integraatiota. Erityisesti pankkien väliset vakuudettomat lyhyen rahan markkinat toimivat nykyisin koko euroalueen laajuisesti. Myös valtionobligaatioiden ja muiden joukkovelkakirjojen markkinat ovat jo yhdentyneet melko pitkälle.

Merkittävästä edistysaskelista huolimatta euroalueen rahoitusmarkkinat ovat kokonaisuutena ottaen edelleen lähes yhtä pirstoutuneet kuin valuuttaolot aikaisemmin valuuttakurssijärjestelmän aikoina. Rahoitusmarkkinoiden yhtenäisyyden, syvyyden ja siten valuutan likvidiyden suhteen euroalue pysynee vielä pitkään Yhdysvaltain jäljessä.

Euroalueen rahoitusmarkkinoiden yhdentymisen tiellä on erilaisia lainsäädäntöön (kuten konkurssi- ja verotuslainsäädännön) sekä valvontajärjestelmiin ja hallinnollisiin lupamenettelyihin liittyviä eroja. Rahoitusmarkkinoiden perusrakenteet kuten arvopapereiden selvityskeskukset ovat paljolti kansallisia ja toimivat eri maissa eri tavoin. Niitä on teknisesti vaikea sovittaa yhteen ja vieläkin vaikeampaa tuntuu olevan sovittaa yhteen erilaisia paikallisia intressejä. Euroalueellakin on tuntuvasti helpompaa ostaa tai myydä rahoituspalveluja maan sisällä kuin maasta toiseen, ja jopa niin yksinkertainen asia kuin maksaminen vaikeutuu heti tuntuvasti kun vastapuoli on toisesta euromaasta.

Yhteenveto : Euroalueen kilpailuedut

Yhteenvetona edellisestä päättelisin, että jatkuvasti kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa euroalueella on kaksi merkittävää kilpailuetua mihin tahansa muuhun valuutta-alueeseen verrattuna, nimittäin alueen koko ja keskuspankin vakaa rahapolitiikka. Markkinoiden ja aivan erityisesti rahoitusmarkkinoiden yhtenäisten toiminnan suhteen kuva ei ole yhtä yksiselitteisen myönteinen, mutta tällä puolella on selvästi käyttämätöntä potentiaalia euroalueen kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Potentiaalin hyödyntäminen edellyttää määrätietoisia ponnistuksia yhtenäisten rahoitusmarkkinoiden saavuttamiseksi. Tällä hetkellä ei ole selvää, missä määrin tässä tavoitteessa onnistutaan. Kaikista kitkatekijöitä huolimatta olen varsin optimistinen rahoitusmarkkinoiden tulevan yhdentymiskehityksen suhteen. Edut aidosti Euroopan laajuisista rahoitusmarkkinoista yksinkertaisesti ovat liian suuret, jotta voisimme jättää ne hyödyntämättä.

Ehkä suurimmat epäilykset Euroopan tulevaisuuden ja kilpailukyvyn suhteen koskevat yhteisön kykyä selviytyä suurista taloudellisista tai poliittisista kriiseistä. Näitä epäilyksiä tunnetaan lähinnä vahvan poliittisen keskuksen puuttumisen takia. Talous- ja rahaliitto ei merkitse nykyisellään perinteistä liittovaltiota. Tämä näkyy ennen muuta siinä, että kukin jäsenvaltio vastaa edelleen omasta talouspolitiikastaan. Talouspolitiikan kansallista liikkumavaraa rajoittaa kuitenkin jäsenmaiden talouspoliittinen yhteistyö. Tämä yhteistyö on sääntöperusteista, eli perustuu hallitusten kesken yhteisesti sovittuihin normeihin ja niiden pohjalta tapahtuvaan koordinointiin. Tämä on Euroopan erityispiirre.

EU:n talouspoliittisen yhteistyön vahvistumisen ajatellaan usein merkitsevän kansallisvaltioiden talouspoliittisen itsenäisyyden kaventumista. Tavallaan tämä ajatus pitää paikkansa siinä mielessä, että yhteistyötä tehtäessä kaikki osapuolet joutuvat tekemään ajoittain hankalaltakin tuntuvia kompromisseja. Samoin lienee tosiasia se, että EU:n poliittisessa päätöksenteossa ja yleisemminkin kansainvälisessä yhteistyössä suurilla mailla on ainakin lähtökohtaisesti suurempi sananvalta kuin pienillä mailla. Ajatus itsenäisyyden menetyksestä on kuitenkin yksipuolinen myös siinä suhteessa, että se jättää ottamatta huomioon sen vaikutusvallan lisäyksen, jonka saamme osallistumalla EU:n päätöksentekoon.

On kaikkien eurooppalaisten etu, että EU:n perustana olevat yhteiset säännöt ovat riittävät lujat ja että myös yhteisötason toimielimillä on riittävät valtuudet. Viime aikoina tapahtunut budjettivajeiden kasvu ja EU:n neuvoston liiallisten alijäämien menettelyssä tekemät Saksaa ja Ranskaa koskevat päätökset – tai oikeastaan päätösten puuttuminen - ovat herättäneet uudelleen henkiin aiheellisen keskustelun rahaliiton ”vapaamatkustajista”. Jos rahaliiton jäsenmaat haluavat jatkossakin nauttia rahaliiton suomasta vakaudesta, niiden on kunkin osaltaan myös toimittava niin, että ovat tukemassa eikä rapauttamassa tätä vakautta. Talouspolitiikkaa, kuten budjettivajeita, koskevat säännöt eivät EU:ssa ole mikään turha kiusankappale, vaan osa niitä rahaliiton häiriöttömän toiminnan turvaavia takeita sen lisäksi että ne ovat järkeviä – ottaen huomioon mm. väestön nopean ikääntymisen kaikissa jäsenmaissa - myös maiden oman talouden kannalta.

Ilmeinen yhteisen politiikan kehittämistarve koskee rahoitusmarkkinoiden vakauden valvontaa ja kriisien hallintaa. Sitä mukaa kun rahoitusmarkkinoiden integroitumisessa päästään eteenpäin, yhteistyön tarve kasvaa. Pankit ja vakuutusyhtiöt muodostavat yhä suurempia kansainvälisiä kokonaisuuksia ja niiden vastuut ja riskit ovat hajautuneet koko euroalueelle ja myös globaalisti. EU-maat ovatkin syystä jo tiivistämässä tuntuvasti yhteistyötään rahoitusmarkkinoiden sääntelyssä ja valvonnassa sekä jossain määrin myös kriisinhallinnassa. Tässä suhteessa päätösvallan keskittyminen aikaisempaa useammissa asioissa yhteisötason toimielimille vaikuttaa ajan oloon jokseenkin väistämättömältä kehityssuunnalta.